Maalämpö vaatii toimenpideluvan 1.5. alkaen
| Lämpöpumput |
Maalämmön hyödyntämiseen tarkoitetun lämpökaivon poraaminen sekä maaperään tai vesistöön sijoitettavan lämmönkeruuputkiston asentaminen muutetaan luvanvaraiseksi. Tätä koskeva maankäyttö- ja rakennusasetuksen muutos tulee voimaan vappuna, eli 1.5.2011.
Lupa vaaditaan, kun lämmitysjärjestelmää uusitaan
Lupa vaaditaan silloin, kun rakennuksen lämmitysjärjestelmää vaihdetaan tai uusitaan maalämpöä hyödyntäväksi, tai kun maalämpöä halutaan käyttää lisälämmön lähteenä. Toimenpidelupaa haetaan kunnan rakennusvalvonnasta ja luvan hinnoittelu on kunnan omassa päätösvallassa.
Sijainti kaukolämpöverkon alueella ei este luvan myöntämiselle
Käytännössä toimenpidelupa myönnetään, ellei sille ole estettä. Se, että kiinteistö sijaitsee kaukolämpöverkon alueella, ei sinänsä ole este luvan myöntämiselle.
Luvan myöntämisen esteenä voi olla esimerkiksi se, että lämpökaivo halutaan porata merkittävälle pohjavesialueelle tai liian lähelle toista lämpökaivoa tai porakaivoa. Pohjavesialueella lupaharkinnassa voidaan ottaa huomioon suunnitellun lämpökaivon sijainti suhteessa esimerkiksi vedenottamoihin. Este lämpökaivon poraamiseen voi syntyä myös siitä, että kunta valmistelee maanalaista asemakaavaa kyseiselle alueelle.
Asetuksen muutoksella yhtenäistetään lupakäytäntöjä eri kuntien välillä. Tällä hetkellä suurin osa kunnista ei vaadi lupaa, osa vaatii toimenpideilmoituksen, osa toimenpideluvan ja osa rakennusluvan. Näin myös suurimmassa osassa maata ei ole tietoa lämpökaivojen sijainnista. Toimenpideluvan myötä rakennusvalvonnat saavat kaivoista rekisterit, joiden avulla voidaan arvioida, voidaanko lämpökaivo porata tai lämmönkeruuputkisto asentaa suunniteltuun paikkaan.
Lisätietoja: www.ymparisto.fi Lämpökaivojen poraamiseen toimenpidelupa
Tutkimus ilmalämpöpumpun energiansäästöstäLämpöpumputMotiva - maanantai, 16. huhtikuu 2012 Ilmalämpöpumppujen suosio Suomessa on suorastaan räjähtänyt aivan viime vuosina. Vuoden 2006 lopull... Lisää |
Ilmalämpöpumppu ja asennus luotettavalta yritykseltäLämpöpumputTurvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) - torstai, 15. maaliskuu 2012 Kerros- ja rivitaloasunnoissa ilmalämpöpumpun asentaminen vaatii isännöitsijän tai taloyhtiön halli... Lisää |
Maalämpöpumppujen suosio räjähtiLämpöpumputAdministrator - maanantai, 13. helmikuu 2012 Maalämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2011 noin 8 000 kappaleesta lähes 14 000 kappaleeseen eli 72... Lisää |
Ilmalämpöpumppu ei saa häiritäLämpöpumputSULPU, Kiinteistöliitto - tiistai, 05. heinäkuu 2011 Oikein asennettu ja huollettu laite ei pidä häiritsevää meteliä. Jos laitteesta aiheutuu häiritsevi... Lisää |
MaalämpökaivotLämpöpumputKiinteistoklubi - maanantai, 30. touko 2011 Maalämpökaivoihin liittyvä lupamenettely muuttui toukokuun alussa. Lämpökaivon poraaminen tai lämmö... Lisää |
Ilmalämpöpumppu kerrostaloonLämpöpumputKiinteistöklubi - tiistai, 26. huhtikuu 2011 Viime kesän helteet saivat monet kerrostaloasukkaat haaveilemaan ilmalämpöpumpusta asunnon viilentä... Lisää |
Maalämpö vaatii toimenpideluvan 1.5. alkaenLämpöpumputYmpäristöministeriö - perjantai, 18. maaliskuu 2011 Maalämmön hyödyntämiseen tarkoitetun lämpökaivon poraaminen sekä maaperään tai vesistöön sijoitett... Lisää |
Maalämpökaivoille ehdotetaan toimenpidelupaaLämpöpumputHelsingin kaupunginhallitus - keskiviikko, 09. helmikuu 2011 Helsingin kaupunginhallitus ehdottaa tekemässään lausunnossa, että jatkossa maankäyttö- ja rakennus... Lisää |
Lämpö omalta tontilta, maksu energiayhtiölleLämpöpumputSähköturvallisuuden edistämiskeskus ry STEK - perjantai, 09. huhtikuu 2010 Maalämmön suosio on saanut myös paikalliset sähköyhtiöt hereille. Kaukolämmön ulottumattomissa olev... Lisää |
Opas maalämpöpumpun hankintaanLämpöpumputAdministrator - maanantai, 21. syyskuu 2009 Ympäristöministeriön laatimassa oppaassa käsitellään lämpökaivojen suunnittelua, rakentamista, käyt... Lisää |
Rivitalo siirtyi öljystä maalämpöönLämpöpumputHanna Rissanen Kiinteistöposti 6/2008 - tiistai, 14. lokakuu 2008 - Lähinnä keskustelua herätti referenssien puute. Ei ollut, missä käydä katsomassa ja kyselemässä. ... Lisää |
Maasta lämpö on tuleva…LämpöpumputKiinteistöposti Professional 4/2008 - maanantai, 02. kesäkuu 2008 Maaperästä vaakasuorakeräyksellä tai syvemmältä maan uumenista lämpökaivon kautta, tai vesistöihin ... Lisää |
Öljyauto saa ajaa ohiLämpöpumputHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2008 - maanantai, 02. kesäkuu 2008 Lämpö tulee nyt takapihan uumenista Herrat Jauhiainen ja Jalkanen asuvat vaimojensa kanssa samaa p... Lisää |
Ilmalämpöpumppu rivitaloonLämpöpumputAdministrator - maanantai, 18. helmikuu 2008 Ilmalämpöpumppujen suosion lisääntymisen ja sähköenergian kallistumisen myötä myös rivitaloyhtiöiss... Lisää |

