Maalämpökaivot
| Lämpöpumput |
Ympäristö- ja terveysvaikutukset
Lämpökaivon poraus saattaa aiheuttaa kalliopohjaveden eri kerrosten sekoittumisen, esim. suolaisen pohjaveden sekoittuminen makeaan veteen tai muuttaa pohjaveden virtausolosuhteita. Hankkeeseen ryhtyvän tulee selvittää etukäteen hankkeen riskit ja lähiympäristön pohjaveden käyttö, kuten mahdollisten talousvesikaivojen sijainti, ja ottaa nämä huomioon lämpökaivon sijoitusta suunniteltaessa.
Jos porauskohdan tai sitä ympäröivän alueen maaperä on pilaantunut tai sen epäillään pilaantuneen, on ennen poraamiseen ryhtymistä selvitettävä maaperän mahdollinen puhdistamistarve ympäristökeskukselta.
Ympäristö- ja terveyshaitat
Lämpökaivon porauksessa syntyvä karkea kiviaines sekä veden ja kiintoaineen muodostama liete tulee käsitellä siten, ettei siitä aiheudu haittaa ympäristölle tai naapureille. Kiviainesta tai lietettä ei saa johtaa sellaisenaan suoraan vesistöön (puro, lampi, meri) tai yleisiin viemäreihin.
Pohjaveden pilaaminen on kielletty ympäristönsuojelulain 8 §:ssä. Kaivon lämmönsiirtoaineena tulee käyttää ympäristölle mahdollisimman haitatonta ainetta kuten etanolia. Lämmönkeruuputkien mahdollinen vuotaminen voi aiheuttaa pohjaveden pilaantumista. Pilaantumisriskin estämiseksi lämmönsiirtoaineena ei tulisi käyttää pohjavedelle haitallisia yhdisteitä, esim. etyleeni- tai propyleeniglykolia eikä metanolia.
Pintavesien suora pääsy pohjaveteen tulee estää asianmukaisesti tiivistettyjen kaivorakenteiden avulla.
Kallioperän mahdollisesti radonpitoisen ilman siirtyminen lämpökaivosta tulevien putkien läpivientien kautta asuintiloihin tulee estää tiivistämällä läpiviennit soveltuvilla elastisilla tiivistysaineilla.
Rajoitetut ja kielletyt alueet
Yleisesti maalämpökaivon poraus vaatii ympäristökeskuksen luvan pohjavesialueilla. Espoossa ja Helsingissä poraus näille alueille on kielletty. Puhdistettu tai puhdistamaton pilaantunut maa, tai kaatopaikan välitön läheisyys saattavat myös rajoittaa järjestelmän rakentamista.
Pohjavesialueet kunnittain: www.ymparisto.fi Pohjavesialueet
Tutkimus ilmalämpöpumpun energiansäästöstäLämpöpumputMotiva - maanantai, 16. huhtikuu 2012 Ilmalämpöpumppujen suosio Suomessa on suorastaan räjähtänyt aivan viime vuosina. Vuoden 2006 lopull... Lisää |
Ilmalämpöpumppu ja asennus luotettavalta yritykseltäLämpöpumputTurvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) - torstai, 15. maaliskuu 2012 Kerros- ja rivitaloasunnoissa ilmalämpöpumpun asentaminen vaatii isännöitsijän tai taloyhtiön halli... Lisää |
Maalämpöpumppujen suosio räjähtiLämpöpumputAdministrator - maanantai, 13. helmikuu 2012 Maalämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2011 noin 8 000 kappaleesta lähes 14 000 kappaleeseen eli 72... Lisää |
Ilmalämpöpumppu ei saa häiritäLämpöpumputSULPU, Kiinteistöliitto - tiistai, 05. heinäkuu 2011 Oikein asennettu ja huollettu laite ei pidä häiritsevää meteliä. Jos laitteesta aiheutuu häiritsevi... Lisää |
MaalämpökaivotLämpöpumputKiinteistoklubi - maanantai, 30. touko 2011 Maalämpökaivoihin liittyvä lupamenettely muuttui toukokuun alussa. Lämpökaivon poraaminen tai lämmö... Lisää |
Ilmalämpöpumppu kerrostaloonLämpöpumputKiinteistöklubi - tiistai, 26. huhtikuu 2011 Viime kesän helteet saivat monet kerrostaloasukkaat haaveilemaan ilmalämpöpumpusta asunnon viilentä... Lisää |
Maalämpö vaatii toimenpideluvan 1.5. alkaenLämpöpumputYmpäristöministeriö - perjantai, 18. maaliskuu 2011 Maalämmön hyödyntämiseen tarkoitetun lämpökaivon poraaminen sekä maaperään tai vesistöön sijoitett... Lisää |
Maalämpökaivoille ehdotetaan toimenpidelupaaLämpöpumputHelsingin kaupunginhallitus - keskiviikko, 09. helmikuu 2011 Helsingin kaupunginhallitus ehdottaa tekemässään lausunnossa, että jatkossa maankäyttö- ja rakennus... Lisää |
Lämpö omalta tontilta, maksu energiayhtiölleLämpöpumputSähköturvallisuuden edistämiskeskus ry STEK - perjantai, 09. huhtikuu 2010 Maalämmön suosio on saanut myös paikalliset sähköyhtiöt hereille. Kaukolämmön ulottumattomissa olev... Lisää |
Opas maalämpöpumpun hankintaanLämpöpumputAdministrator - maanantai, 21. syyskuu 2009 Ympäristöministeriön laatimassa oppaassa käsitellään lämpökaivojen suunnittelua, rakentamista, käyt... Lisää |
Rivitalo siirtyi öljystä maalämpöönLämpöpumputHanna Rissanen Kiinteistöposti 6/2008 - tiistai, 14. lokakuu 2008 - Lähinnä keskustelua herätti referenssien puute. Ei ollut, missä käydä katsomassa ja kyselemässä. ... Lisää |
Maasta lämpö on tuleva…LämpöpumputKiinteistöposti Professional 4/2008 - maanantai, 02. kesäkuu 2008 Maaperästä vaakasuorakeräyksellä tai syvemmältä maan uumenista lämpökaivon kautta, tai vesistöihin ... Lisää |
Öljyauto saa ajaa ohiLämpöpumputHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2008 - maanantai, 02. kesäkuu 2008 Lämpö tulee nyt takapihan uumenista Herrat Jauhiainen ja Jalkanen asuvat vaimojensa kanssa samaa p... Lisää |
Ilmalämpöpumppu rivitaloonLämpöpumputAdministrator - maanantai, 18. helmikuu 2008 Ilmalämpöpumppujen suosion lisääntymisen ja sähköenergian kallistumisen myötä myös rivitaloyhtiöiss... Lisää |

