Ilmalämpöpumppu ei saa häiritä
| Lämpöpumput |
Oikein asennettu ja huollettu laite ei pidä häiritsevää meteliä. Jos laitteesta aiheutuu häiritseviä runkoääniä, on arvioitava, onko laitteen asennus ja kiinnitys tehty asianmukaisesti. Laitteen tärinävaimennus on otettava varsinkin kerrostaloissa tosissaan. Laitteen ulkoyksikkö kannattaa kiinnittää vaikka parvekkeen lattiaan asennustelineeseen, jossa on mukana kumivaimentimet.
Kunnossapitovastuu ilmalämpöpumpusta ja mahdolliset asennuksen välilliset kustannukset kuuluvat aina osakkaalle, mikäli hän itse on laitteen hankkinut.
Asentajalla oltava kylmäainelupa
Taloyhtiön on varmistettava, että lämpöpumpun asentajalla on voimassa oleva kylmäainelupa. Asian voi varmistaa Tukes:n rekisteristä. Kerrostaloissa ulkoyksikkö asennetaan parvekkeelle tärinäkumeilla varustetun asennustelineen päälle. Näin ehkäistään laitteesta syntyvät runkoäänet ja saadaan ulkoyksikkö asennettua siten, ettei se näy häiritsevästi rakennuksen ulkopuolelle.
Asennuksessa on myös tärkeää huolehtia kondenssiveden hallitusta johtamisesta viemäriin tai muuta reittiä pitkin pois rakennuksesta, jotta vältytään kondenssiveden aiheuttamilta kosteusvaurioilta. Ulkoseinään tulevien läpivientien paikat on valittava huolella ja ne on toteutettava hyvää rakennustapaa noudattaen ja tiivistettävä asianmukaisesti.
Taloyhtiö voi asettaa luvan myöntämiselle ehtoja
Taloyhtiöissä ilmalämpöpumpun asentamiseen tarvitaan ennen töiden aloittamista taloyhtiön lupa. Kiinteistöliitto ja Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU suosittelevat, että ilmalämpöpumpuista ja niiden asentamisesta tehdään yhtiökokouksessa periaatepäätös – puolesta tai vastaan - kun asia on ajankohtainen. Tämän jälkeen luvan yksittäisen ilmalämpöpumpun asentamiseen antaa taloyhtiön hallitus periaatepäätöksen mukaisesti.
Kerros- ja rivitaloyhtiöissä käytetään ilmalämpöpumppuja pääasiassa kesäajan viilennykseen, mutta suoran sähkölämmityksen taloyhtiöissä laitetta voidaan hyödyntää myös talvella lämmityksessä.
Tärkeää on muistaa, että kaikkia osakkaita on kohdeltava yhdenvertaisesti – myös ilmalämpöpumppukysymyksissä. Halutessaan osakkaat voivat myös enemmistöllä päättää, että yhtiössä toteutetaan varsinainen perusparannushanke, jolloin taloyhtiö hankkii ilmalämpöpumpun jokaiseen asuntoon.
Taloyhtiö voi asettaa luvan myöntämiselle ehtoja, jotka voivat koskea esimerkiksi ulkoyksikön sijaintia. Lisäksi taloyhtiöllä on oikeus valvoa asennustyötä. Tarvittavat valvontatoimet on arvioitava tapauskohtaisesti.
Jotta yhtiö voi ottaa kantaa muutostyön asianmukaisuuteen, on osakkaan esitettävä lupahakemuksessaan ulkoyksikön sijaintipaikka ja asennustapa, suunnitelma kondenssiveden poisjohtamisesta, ulkoseinään tehtävien läpivientien toteuttamisesta, asunnon sähkösyötön riittävyydestä ja tiedot lämpöpumpun asentajasta.
Lähteet: Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry ja Kiinteistöliitto
Tutkimus ilmalämpöpumpun energiansäästöstäLämpöpumputMotiva - maanantai, 16. huhtikuu 2012 Ilmalämpöpumppujen suosio Suomessa on suorastaan räjähtänyt aivan viime vuosina. Vuoden 2006 lopull... Lisää |
Ilmalämpöpumppu ja asennus luotettavalta yritykseltäLämpöpumputTurvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) - torstai, 15. maaliskuu 2012 Kerros- ja rivitaloasunnoissa ilmalämpöpumpun asentaminen vaatii isännöitsijän tai taloyhtiön halli... Lisää |
Ilmalämpöpumppu ei saa häiritäLämpöpumputSULPU, Kiinteistöliitto - tiistai, 05. heinäkuu 2011 Oikein asennettu ja huollettu laite ei pidä häiritsevää meteliä. Jos laitteesta aiheutuu häiritsevi... Lisää |
MaalämpökaivotLämpöpumputKiinteistoklubi - maanantai, 30. touko 2011 Maalämpökaivoihin liittyvä lupamenettely muuttui toukokuun alussa. Lämpökaivon poraaminen tai lämmö... Lisää |
Ilmalämpöpumppu kerrostaloonLämpöpumputKiinteistöklubi - tiistai, 26. huhtikuu 2011 Viime kesän helteet saivat monet kerrostaloasukkaat haaveilemaan ilmalämpöpumpusta asunnon viilentä... Lisää |
Maalämpö vaatii toimenpideluvan 1.5. alkaenLämpöpumputYmpäristöministeriö - perjantai, 18. maaliskuu 2011 Maalämmön hyödyntämiseen tarkoitetun lämpökaivon poraaminen sekä maaperään tai vesistöön sijoitett... Lisää |
Maalämpökaivoille ehdotetaan toimenpidelupaaLämpöpumputHelsingin kaupunginhallitus - keskiviikko, 09. helmikuu 2011 Helsingin kaupunginhallitus ehdottaa tekemässään lausunnossa, että jatkossa maankäyttö- ja rakennus... Lisää |
Lämpö omalta tontilta, maksu energiayhtiölleLämpöpumputSähköturvallisuuden edistämiskeskus ry STEK - perjantai, 09. huhtikuu 2010 Maalämmön suosio on saanut myös paikalliset sähköyhtiöt hereille. Kaukolämmön ulottumattomissa olev... Lisää |
Opas maalämpöpumpun hankintaanLämpöpumputAdministrator - maanantai, 21. syyskuu 2009 Ympäristöministeriön laatimassa oppaassa käsitellään lämpökaivojen suunnittelua, rakentamista, käyt... Lisää |
Rivitalo siirtyi öljystä maalämpöönLämpöpumputHanna Rissanen Kiinteistöposti 6/2008 - tiistai, 14. lokakuu 2008 - Lähinnä keskustelua herätti referenssien puute. Ei ollut, missä käydä katsomassa ja kyselemässä. ... Lisää |
Maasta lämpö on tuleva…LämpöpumputKiinteistöposti Professional 4/2008 - maanantai, 02. kesäkuu 2008 Maaperästä vaakasuorakeräyksellä tai syvemmältä maan uumenista lämpökaivon kautta, tai vesistöihin ... Lisää |
Öljyauto saa ajaa ohiLämpöpumputHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2008 - maanantai, 02. kesäkuu 2008 Lämpö tulee nyt takapihan uumenista Herrat Jauhiainen ja Jalkanen asuvat vaimojensa kanssa samaa p... Lisää |
Ilmalämpöpumppu rivitaloonLämpöpumputAdministrator - maanantai, 18. helmikuu 2008 Ilmalämpöpumppujen suosion lisääntymisen ja sähköenergian kallistumisen myötä myös rivitaloyhtiöiss... Lisää |

