Hallituksen kokoukset
Päätökset hallituksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määrätty määräenemmistöstä. Yhtiöjärjestyksen vaatimus määräenemmistöstä voi koskea vain tiettyjä tai kaikkia asioita. Tasatilanteessa ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi puheenjohtajan vaalissa arpa.
Päätösvaltaisuus
Asunto-osakeyhtiölain mukaan hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun paikalla on yli puolet jäsenistä. Yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin edellyttää suurempaakin määrää. Päätösvaltaisuus lasketaan vertaamalla läsnä olevien määrää hallitukseen valittuihin jäseniin, eikä esimerkiksi sitä oteta huomioon, että jäsen on eronnut hallituksesta. Valitulla tarkoitetaan sekä yhtiökokouksessa että mahdollisesti muuten valittuja jäseniä. Esteellisen hallituksen jäsenen ei katsota olevan paikalla.
Kokouskutsu
Päätöstä ei saa tehdä, ellei kaikille jäsenille ole varattu mahdollisuutta osallistua asian käsittelyyn. Lakiin ei sisälly kokouskutsua koskevia säännöksiä. Olennaista on, että kutsuajat ovat kohtuullisia ja kokoukset pyritään muutenkin järjestämään siten, että mahdollisimman moni hallituksen jäsen voi niihin osallistua. Osalle jäsenistä voidaan myös järjestää mahdollisuus osallistua kokoukseen teknisten apuvälineiden avulla.
Estyneen jäsenen sijaan on pyrittävä saamaan mahdollinen varajäsen. Kiireellisessä tapauksessa on kuitenkin tärkeämpää saada päätösvaltainen hallitus koolle kuin pyrkiä varmistamaan jokaisen jäsenen osallistuminen.
Päätös ilman kokousta
Hallituksella on myös mahdollisuus tehdä päätöksiä varsinaista kokousta pitämättä. Tämä voi tarkoittaa niin sanotun puhelinkokouksen järjestämistä, päätöksen tekemistä esimerkiksi sähköpostikirjeenvaihdon perusteella tai päätöspöytäkirjan kierrättämistä jäsenten allekirjoitettavana. Tällaisestakin päätöksestä on aina tehtävä asianmukainen pöytäkirja, johon lienee syytä kirjata poikkeuksellinen päätöksentekotapa.
Tällaisen päätöksentekomenettelyn käyttämiselle ei ole asetettu erityisiä muotovaatimuksia, kuten kaikkien jäsenten osallistumista. Tällaisessa menettelyssä sovelletaan periaatetta, jonka mukaan kaikille on pyrittävä antamaan tilaisuus osallistua asian käsittelyyn. Periaate voi rajoittaa niitä tapoja, joilla päätös voidaan tehdä.
Esteellisyys
Uuden asunto-osakeyhtiölain mukaan esteellisyyssäännöksiä sovelletaan myös tiettyihin asunto-osakeyhtiölakiin perustuviin sopimuksiin tai muuhun oikeustoimeen rinnastuviin tilanteisiin, kuten hallituksen jäsenen osakehuoneiston ottamiseen yhtiön hallintaan.
Hallituksen jäsen on myös esteellinen, kun hallitus päättää sellaisesta hänen hallinnassaan olevan osakehuoneiston uudistuksesta tai muusta kuin välttämättömästä kunnossapidosta, joka poikkeaa muihin osakehuoneistoihin kohdistuvista vastaavista toimenpiteistä. Hallituksen jäsen voi myös olla esteellinen, jos hänellä on omistuksia asunto-osakeyhtiön sopimuskumppanina olevassa yrityksessä.
Hallituksen kokoontuminen
Hallituksen puheenjohtajan velvollisuutena on huolehtia siitä, että hallitus kokoontuu tarvittaessa. Hallituksen puheenjohtajalla on myös velvollisuus kutsua hallitus kokous koolle, jos hallituksen jäsen tai isännöitsijä sitä vaatii. Jos puheenjohtaja ei pyynnöstä huolimatta kutsu kokousta koolle tai tee sitä kohtuullisessa ajassa, kutsun voi toimittaa isännöitsijä yksinään tai hallituksen jäsen, jälkimmäinen sillä edellytyksellä, että puolet jäsenistä hyväksyy koolle kutsumisen. Hyväksyntä voidaan hankkia vapaamuotoisesti.
Ulkopuoliset osallistujat
Hallituksella on oikeus päättää ulkopuolisen henkilön läsnäolosta kokouksessa. Päätösvalta tässäkin asiassa kuuluu hallitukselle, ei esimerkiksi sen puheenjohtajalle yksin. Isännöitsijällä on pääsääntöisesti oikeus olla paikalla kokouksessa ja käyttää siellä puhevaltaa. Isännöitsijän läsnäolosta voidaan määrätä myös yhtiöjärjestyksessä. Myös tilintarkastajalla saattaa olla tilintarkastuslain nojalla oikeus olla läsnä kokouksessa. Toiminnantarkastajalla on asunto-osakeyhtiölain mukaan oikeus olla mukana hallituksen kokouksessa, jossa käsitellään hänen toimintaansa tai hänen läsnäolonsa katsotaan muuten tarpeelliseksi.
Lähde: Asunto-osakeyhtiölakiopas. Oikeusministeriö.
Hallituksen kokouksetHallitusKiinteistöklubi - maanantai, 26. maaliskuu 2012 Päätökset hallituksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määrä... Lisää |
Hallituksen tehtävätHallitusKiinteistöklubi - maanantai, 19. maaliskuu 2012 Hallituksella on toimivalta niissä yhtiön hallintoon liittyvissä asioissa, joita ei ole nimenomaise... Lisää |
Taloyhtiöiden hallituksiin palkataan ulkopuolisiaHallitusYLE Uutiset - keskiviikko, 06. heinäkuu 2011 Kun talon osakkaista ei enää löydy halukkaita taloyhtiöiden hallituksiin, on ulkopuolisten asiantun... Lisää |
Palvelut: tarjouspyynnöt ja sopimuksetHallitusKiinteistöklubi - lauantai, 16. huhtikuu 2011 Kun taloyhtiö on hankkimassa kiinteistöhuolto- tai isännöintipalveluita, pitää muistaa vanha totuus... Lisää |
Puheenjohtajaklubin suosio ylitti odotuksetHallitusHanna Rissanen Kiinteistöposti 8/2008 - torstai, 04. joulukuu 2008 ”Kaikki puheenjohtajat, jotka haluavat aktiiviseen asuntomaailmaa parantavaan toimintaan, ovat terv... Lisää |
Maallikkokin selviääHallitusPääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - torstai, 18. lokakuu 2007 Olen muuttanut mieleni eräässä asiassa - tunnustan. Olen joskus pääkirjoituksessani ihmetellyt, mit... Lisää |
Erillinen toimikunta taloyhtiön työrukkaseksiHallitusRiina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - tiistai, 16. lokakuu 2007 - Tämä on järjetön tapaus, josta ei hyötyjä löydy, häviäjiä kylläkin. Häviäjiä ovat loppujen lopuks... Lisää |
Vastuunsa tunteva hallitusHallitusPääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 3/2007 - maanantai, 14. touko 2007 Tässä Kiinteistöpostin numerossa nousee jälleen esiin taloyhtiöiden hallitusten toiminnan merkitys ... Lisää |
Oman taloyhtiön merkitys nousussa - kokouksetkin paremmin asialinjoillaHallitusRiina Takala Vantaan Isännöitsijäyhdistys Kiinteistöposti 2/2007 - maanantai, 26. maaliskuu 2007 Mallitaloyhtiö 2003, rivitaloyhtiö, satunnaisesti muitakin... Pähkinähoito Oy:n isännöitsijä Antti ... Lisää |
Uudistusten ja korjaamisen vaikeus vaivaa taloyhtiöitäHallitusRiina Takala Kiinteistöposti 2/2006 - keskiviikko, 22. maaliskuu 2006 Sitä on aika naimisissa taloyhtiön kanssa, kun on toiminut ensin toistakymmentä vuotta sen isännöit... Lisää |
Kaupparekisteritiedot kannattaa pitää ajan tasallaHallitusRiina Takala Kiinteistöposti 5/2005 - maanantai, 31. lokakuu 2005 Kukaan asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsen ei varmastikaan halua tulla yllättäen haastetuksi oikeu... Lisää |
Isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen roolit muotoutuvat tapauskohtaisestiHallitusSirkka Saarinen Kiinteistöposti 5/2005 - perjantai, 28. lokakuu 2005 Isännöitsijän tehtävät ja vastuut ovat korjaushankkeesta riippumatta periaatteessa samat, alan yhte... Lisää |
Hallitus ottaa ja erottaaHallitusKari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002 Asunto-osakeyhtiön korkeimmat päätöksentekijät ovat asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ja t... Lisää |
Neuvottele ennen kuin irtisanotHallitusKari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002 Kun taloyhtiön ja isännöitsijän välinen sopimus halutaan sanoa irti olisi ensin pyrittävä keskust... Lisää |


