Etusivu Hallinto Hallitus Neuvottele ennen kuin irtisanot

Neuvottele ennen kuin irtisanot

Kun taloyhtiön ja isännöitsijän välinen sopimus halutaan sanoa irti olisi ensin pyrittävä keskustelemaan ja neuvottelemaan. Tällöin usein päästään osapuolia tyydyttävään ratkaisuun tai jos tiet eroavat, tapahtuu se asiallisesti ilman suurempaa vihanpitoa.

Kiinteistönhoitoon ja isännöintiin liittyvät sopimukset tulisi aina tehdä kirjallisena. - Onhan suullinenkin sopimus pätevä, mutta tällöin on jälkikäteen vaikeata päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitä yksityiskohdista on todella sovittu, sanoo Suomen Isännöitsijäliiton toiminnanjohtaja Tuomo Nenonen.

Joskus irtisanotaan, harvoin puretaan

 "Kiinteistönhoidon ja isännöinnin yleiset sopimusehdot 2000 (YSE)" antaa apua sopimusta laadittaessa. Myös sopimuksen irtisanomisesta. - YSE:ssä suositellaan kolmen kuukauden irtisanomisaikaa ja se on myös käytäntö, ellei sitä ole sopimukseen toisin määritelty. Kuitenkaan kuutta kuukautta pidempää irtisanomisaikaa ei pidetä enää kohtuullisena. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisena, jos ei haluta jatkaa yhteistyötä. Irtisanominen ei edellytä mitään erityistä syytä. Joskus taloyhtiö irtisanoo sopimuksen tarkistaakseen tarjouskierroksella kilpailutilanteen. - Toinen asia on sopimuksen purkaminen, missä tulee olla selvä peruste kuten se, että isännöitsijän palvelut eivät vastaa sopimusta tai taloyhtiö ei ole huolehtinut maksuvelvollisuuksistaan. Purkaminen edellyttää oleellista sopimuksen laiminlyöntiä, jota ei oikaista huomautuksesta huolimatta.

 

Hallituksen kokoukset

Hallitus
Kiinteistöklubi - maanantai, 26. maaliskuu 2012
Päätökset hallituksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määrä...
Lisää

Hallituksen tehtävät

Hallitus
Kiinteistöklubi - maanantai, 19. maaliskuu 2012
Hallituksella on toimivalta niissä yhtiön hallintoon liittyvissä asioissa, joita ei ole nimenomaise...
Lisää

Taloyhtiöiden hallituksiin palkataan ulkopuolisia

Hallitus
YLE Uutiset - keskiviikko, 06. heinäkuu 2011
Kun talon osakkaista ei enää löydy halukkaita taloyhtiöiden hallituksiin, on ulkopuolisten asiantun...
Lisää

Palvelut: tarjouspyynnöt ja sopimukset

Hallitus
Kiinteistöklubi - lauantai, 16. huhtikuu 2011
Kun taloyhtiö on hankkimassa kiinteistöhuolto- tai isännöintipalveluita, pitää muistaa vanha totuus...
Lisää

Puheenjohtajaklubin suosio ylitti odotukset

Hallitus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 8/2008 - torstai, 04. joulukuu 2008
”Kaikki puheenjohtajat, jotka haluavat aktiiviseen asuntomaailmaa parantavaan toimintaan, ovat terv...
Lisää

Maallikkokin selviää

Hallitus
Pääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - torstai, 18. lokakuu 2007
Olen muuttanut mieleni eräässä asiassa - tunnustan. Olen joskus pääkirjoituksessani ihmetellyt, mit...
Lisää

Erillinen toimikunta taloyhtiön työrukkaseksi

Hallitus
Riina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - tiistai, 16. lokakuu 2007
- Tämä on järjetön tapaus, josta ei hyötyjä löydy, häviäjiä kylläkin. Häviäjiä ovat loppujen lopuks...
Lisää

Vastuunsa tunteva hallitus

Hallitus
Pääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 3/2007 - maanantai, 14. touko 2007
Tässä Kiinteistöpostin numerossa nousee jälleen esiin taloyhtiöiden hallitusten toiminnan merkitys ...
Lisää

Oman taloyhtiön merkitys nousussa - kokouksetkin paremmin asialinjoilla

Hallitus
Riina Takala Vantaan Isännöitsijäyhdistys Kiinteistöposti 2/2007 - maanantai, 26. maaliskuu 2007
Mallitaloyhtiö 2003, rivitaloyhtiö, satunnaisesti muitakin... Pähkinähoito Oy:n isännöitsijä Antti ...
Lisää

Uudistusten ja korjaamisen vaikeus vaivaa taloyhtiöitä

Hallitus
Riina Takala Kiinteistöposti 2/2006 - keskiviikko, 22. maaliskuu 2006
Sitä on aika naimisissa taloyhtiön kanssa, kun on toiminut ensin toistakymmentä vuotta sen isännöit...
Lisää

Kaupparekisteritiedot kannattaa pitää ajan tasalla

Hallitus
Riina Takala Kiinteistöposti 5/2005 - maanantai, 31. lokakuu 2005
Kukaan asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsen ei varmastikaan halua tulla yllättäen haastetuksi oikeu...
Lisää

Isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen roolit muotoutuvat tapauskohtaisesti

Hallitus
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 5/2005 - perjantai, 28. lokakuu 2005
Isännöitsijän tehtävät ja vastuut ovat korjaushankkeesta riippumatta periaatteessa samat, alan yhte...
Lisää

Hallitus ottaa ja erottaa

Hallitus
Kari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002
Asunto-osakeyhtiön korkeimmat päätöksentekijät ovat asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ja t...
Lisää

Neuvottele ennen kuin irtisanot

Hallitus
Kari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002
Kun taloyhtiön ja isännöitsijän välinen sopimus halutaan sanoa irti olisi ensin pyrittävä keskust...
Lisää