Kaupparekisteritiedot kannattaa pitää ajan tasalla
Kukaan asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsen ei varmastikaan halua tulla yllättäen haastetuksi oikeudenkäyntiin varsinkaan siinä tapauksessa, ettei enää kuulu taloyhtiön hallitukseen, eikä näin ollen ole vastuussa taloyhtiönsä senhetkisen hallituksen tekemisistä.
Haasteen hän voi kuitenkin saada, jos asunto-osakeyhtiö - sen hallitus tai isännöitsijä - ei ole huolehtinut velvollisuudestaan ilmoittaa kaupparekisteriin asunto-osakeyhtiötä koskevissa rekisteritiedoissa tapahtuneista muutoksista.
Asunto-osakeyhtiön on tehtävä kaupparekisterilain mukaan ennen toimintansa aloittamista perustamisilmoitus ja sen jälkeen muutosilmoitus aina silloin, kun kaupparekisteriin aikaisemmin ilmoitetuissa tiedoissa tapahtuu muutoksia. Niinpä esimerkiksi hallituksen jäsenten ja isännöitsijän vaihtumisesta, toiminimen kirjoittajien muuttumisesta tai yhtiöjärjestyksen muutoksista täytyy tehdä aina asianmukaiset muutosilmoitukset.
Kaupparekisterilain mukaan muutosilmoituksen tekemisestä vastaavat isännöitsijän ohella hallitus. Laiminlyönnistä on säädetty laissa sakkorangaistus.
Tarkastaja Jouko Manninen Helsingin maistraatista sanoo, että asunto-osakeyhtiöt tekevät muutosilmoituksia esimerkiksi henkilövaihdoksista vaihtelevasti.
- On asunto-osakeyhtiöitä, joissa muutostiedot toimitetaan heti kokouksen jälkeen ja sitten sellaisia yhtiöitä, joista ei ole tullut tietoja vuosiin ennen kuin sitten jossain yhteydessä täytyy tiedot saattaa ajan tasalle, Manninen kertoo.
Asunto-osakeyhtiön ajan tasalla olevaa kaupparekisteriotetta tarvitaan yleisimmin silloin, kun yhtiö ottaa lainaa tai tekee sopimuksia, joissa täytyy yksityishenkilön virkatodistukseen verrattavalla rekisteriotteella todentaa, mistä asunto-osakeyhtiöstä on kysymys ja keitä sen hallitukseen kuuluu.
Pankit huomattavat Mannisen mukaan varsin herkästi siitä, mikäli asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsentiedot ovat virheelliset. Sitäkin tärkeämpää tietojen ajan tasalla oleminen on, jos asunto-osakeyhtiö tai sen hallitus joutuu oikeustoimiin.
- Haastemies voi toimittaa haasteen hallituksen jäsenistä kelle tahansa, jonka tiedot kaupparekisteristä löytää. Jos siis kaupparekisterissä on paikkansa pitämättömät tiedot, haaste voi mennä sellaiselle henkilölle, joka ei enää ole nykyisessä hallituksessa, Manninen kertoo esimerkkinä väärien tietojen seurauksista.
Valmiit lomakkeet ja ohjeet apuna
Niin asunto-osakeyhtiön perustamisilmoitukset kuin muutostiedotkin käsittelee asunto-osakeyhtiön kotipaikan maistraatti, paitsi asunto-osakeyhtiöiden sulautumista ja osakepääoman alentamista koskevat ilmoitukset ja hakemukset, jotka käsitellään Patentti- ja rekisterihallituksessa. Ilmoitusten tekeminen on tehty sikäli helpoksi, että tarvittavia lomakkeita saa esimerkiksi osoitteesta www.maistraatti.fi ja lomakkeita voi tilata myös Patentti- ja rekisterihallituksen ja TE-keskusten kautta.
- Asunto-osakeyhtiön perustamisilmoituksen tekemiseksi Internet-sivustolta löytyvät valmiit mallit perustamiskirjasta, yhtiöjärjestyksestä, perustamiskokouksen ja hallituksen kokouksen pöytäkirjoista sekä tarkemmat ohjeet, Manninen muistuttaa.
Asunto-osakeyhtiö on aina ilmoitettava rekisteröitäväksi yhtiön kotipaikan maistraatille kuuden kuukauden kuluessa perustamiskirjan allekirjoittamisesta, muussa tapauksessa perustaminen raukeaa.
Asunto-osakeyhtiön perustamisilmoitus maksaa 330 euroa. Kannattaa huomioida, että perustamisilmoituksessa annetut tiedot menevät kaupparekisterin lisäksi yrityksen pyynnöstä muihin rekistereihin, kuten arvonlisäverovelvollisten, ennakkoperintä-, työnantaja- ja vakuutusmaksuverovelvollisuusrekisteriin.
Olemassaolevan asunto-osakeyhtiön osoite- ja yhteystietojen muutos on maksuton. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen maksaa 330 euroa, mutta samalla voi ilmoittaa myös muita muuttuneita tietoja, kuten hallituksen uudet jäsenet ja heidän yhteystietonsa, isännöitsijän tai tilintarkastajan tiedot.
Muut muutokset, kuten esimerkiksi uuden hallituksen tiedot, isännöitsijän vaihdokset, maksavat 57 euroa.
Kaupparekisteriä ajan tasalle
Kaupparekisterissä on tällä hetkellä noin 70 sellaista asunto-osakeyhtiötä, jotka Patentti- ja rekisterihallitus aikoo poistaa kaupparekisteristä, ellei se saa tietoja niiden toiminnasta. Internet-sivulla julkaistussa kuulutuksessa todetaan, että 69 asunto-osakeyhtiötä on saanut huhtikuussa tiedustelun, toimivatko kyseiset asunto-osakeyhtiöt vielä. Ellei vastausta saada marraskuun 28. päivään mennessä, asunto-osakeyhtiöiden tiedot poistetaan kaupparekisterilain 24 pykälän perusteella.
Lisäksi sivustolla on lueteltuna noin 5 500 muuta yritystä ja asunto-osakeyhtiötä, jotka poistetaan kaupparekisteristä, ellei tietoja niiden toiminnasta saada marraskuun määräpäivään mennessä.
Jouko Manninen kertoo, että kysymys on menettelystä, jolla pyritään poistamaan kaupparekisteristä nyt myös sellaisia asunto-osakeyhtiöitä, joiden toiminnasta ei ole tullut kaupparekisteriin minkäänlaisia tietoja kymmeniin vuosiin. Osakeyhtiöitähän on vastaavalla menettelyllä poistettu kaupparekisteristä, jos niistä ei ole saada mitään toimintatietoja kymmeneen vuoteen.
- Asunto-osakeyhtiöitä ei ole kaupparekisteristä aikaisemmin poistettu, mutta nyt kun kaikki asunto-osakeyhtiöt ja osakeyhtiöt on saatu siirrettyä yhtenäiseen tietojärjestelmään, on paremmin voitu erottaa sellaiset asunto-osakeyhtiöt, joista ei ole tullut mitään ilmoituksia moniin vuosiin, Manninen kertoo.
Poistettavan asunto-osakeyhtiön tilanne pyritään Mannisen mukaan varmistamaan mahdollisimman tarkkaan ja tarkistamaan esimerkiksi kiinteistörekisteristä, onko kyseisellä asunto-osakeyhtiöllä kiinteistö.
- Esimerkiksi Helsingissä on ilmeisesti sellaisia 30-luvun lamakaudella perustettuja asunto-osakeyhtiöitä, joilla ei ole kuitenkaan ollut minkäänlaista toimintaa, ei rakennuksia tai osoitteessa mainitulla tontilla on aivan toinen omistaja ja täysin erilaista toimintaa, Manninen kertoo.
Sen lisäksi, että asunto-osakeyhtiön kaupparekisteristä poistamisesta kuulutetaan Internet-sivulla, asiasta pyritään Mannisen mukaan tiedottamaan kirjeitse.
- Tietysti tässä on se ongelma, että kirje menee siihen osoitteeseen, joka kyseisestä asunto-osakeyhtiöstä rekisteristä löytyy, eikä se siis välttämättä tavoita oikeaa yhtiötä tai oikeita henkilöitä. Kuulutusmenettelyssä taas on se huonous, etteivät kyseisen asunto-osakeyhtiön ihmiset välttämättä lue sivustoja, eivätkä siksi tiedä, että heidän asunto-osakeyhtiötänsä ollaan poistamassa rekisteristä. Toisaalta on syytä huomioida sekin, että asunto-osakeyhtiö voidaan laittaa takaisin rekisteriin, jos sillä onkin toimintaa, Manninen vahvistaa.
Taloyhtiöiden hallituksiin palkataan ulkopuolisiaHallitusYLE Uutiset - keskiviikko, 06. heinäkuu 2011 Kun talon osakkaista ei enää löydy halukkaita taloyhtiöiden hallituksiin, on ulkopuolisten asiantun... Lisää |
Palvelut: tarjouspyynnöt ja sopimuksetHallitusKiinteistöklubi - maanantai, 18. huhtikuu 2011 Kun taloyhtiö on hankkimassa kiinteistöhuolto- tai isännöintipalveluita, pitää muistaa vanha totuus... Lisää |
Hallituksen kokouksetHallitusKiinteistöklubi - maanantai, 21. maaliskuu 2011 Päätökset hallituksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määrä... Lisää |
Hallituksen tehtävätHallitusKiinteistöklubi - maanantai, 14. maaliskuu 2011 Hallituksella on toimivalta niissä yhtiön hallintoon liittyvissä asioissa, joita ei ole nimenomaise... Lisää |
Puheenjohtajaklubin suosio ylitti odotuksetHallitusHanna Rissanen Kiinteistöposti 8/2008 - torstai, 04. joulukuu 2008 ”Kaikki puheenjohtajat, jotka haluavat aktiiviseen asuntomaailmaa parantavaan toimintaan, ovat terv... Lisää |
Maallikkokin selviääHallitusPääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - torstai, 18. lokakuu 2007 Olen muuttanut mieleni eräässä asiassa - tunnustan. Olen joskus pääkirjoituksessani ihmetellyt, mit... Lisää |
Erillinen toimikunta taloyhtiön työrukkaseksiHallitusRiina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - tiistai, 16. lokakuu 2007 - Tämä on järjetön tapaus, josta ei hyötyjä löydy, häviäjiä kylläkin. Häviäjiä ovat loppujen lopuks... Lisää |
Vastuunsa tunteva hallitusHallitusPääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 3/2007 - maanantai, 14. touko 2007 Tässä Kiinteistöpostin numerossa nousee jälleen esiin taloyhtiöiden hallitusten toiminnan merkitys ... Lisää |
Oman taloyhtiön merkitys nousussa - kokouksetkin paremmin asialinjoillaHallitusRiina Takala Vantaan Isännöitsijäyhdistys Kiinteistöposti 2/2007 - maanantai, 26. maaliskuu 2007 Mallitaloyhtiö 2003, rivitaloyhtiö, satunnaisesti muitakin... Pähkinähoito Oy:n isännöitsijä Antti ... Lisää |
Uudistusten ja korjaamisen vaikeus vaivaa taloyhtiöitäHallitusRiina Takala Kiinteistöposti 2/2006 - keskiviikko, 22. maaliskuu 2006 Sitä on aika naimisissa taloyhtiön kanssa, kun on toiminut ensin toistakymmentä vuotta sen isännöit... Lisää |
Kaupparekisteritiedot kannattaa pitää ajan tasallaHallitusRiina Takala Kiinteistöposti 5/2005 - maanantai, 31. lokakuu 2005 Kukaan asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsen ei varmastikaan halua tulla yllättäen haastetuksi oikeu... Lisää |
Isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen roolit muotoutuvat tapauskohtaisestiHallitusSirkka Saarinen Kiinteistöposti 5/2005 - perjantai, 28. lokakuu 2005 Isännöitsijän tehtävät ja vastuut ovat korjaushankkeesta riippumatta periaatteessa samat, alan yhte... Lisää |
Hallitus ottaa ja erottaaHallitusKari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002 Asunto-osakeyhtiön korkeimmat päätöksentekijät ovat asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ja t... Lisää |
Neuvottele ennen kuin irtisanotHallitusKari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002 Kun taloyhtiön ja isännöitsijän välinen sopimus halutaan sanoa irti olisi ensin pyrittävä keskust... Lisää |


