Etusivu Hallinto Hallitus Maallikkokin selviää

Maallikkokin selviää

Olen muuttanut mieleni eräässä asiassa - tunnustan. Olen joskus pääkirjoituksessani ihmetellyt, miten ammattilaishallitusjäsenet pystyvät työskentelemään taloyhtiöiden hallituksissa, koska eivät tunne taloyhtiön historiaa, vaiheita, eivätkä sen osakkaita.

Nyt olen tullut toisiin aatoksiin. Taloyhtiöiden korjaushankkeisiin on ehdotettu toimintamalliksi sitä, että taloyhtiö ottaisi hallitukseensa ulkopuolisia rakennusalan ja projektijohtamisen ammattilaisia, joiden toimikausi kestäisi hallituksessa vain sen mittavan remontin ajan. Sen jälkeen paikat olisivat jälleen taloyhtiössä asuvien tai sen toiminnassa mukana olevien osakkaiden "leipää".

Lisäksi on ehdotettu, että korjaushankkeeseen voitaisiin perustaa hallituksesta erillinen rakennus- tai korjaustoimikunta, johon tulisi taloyhtiön edustuksen lisäksi ensisijaisesti rakennusalan ammattilaisia. Toimikunnan tehtävänä olisi hoitaa hankkeen seurantaa ja valvontaa ja toimia myös osakkaiden ja korjaushankkeen toimijoiden tiedonvälityskanavana. Tärkein tehtävä  kuitenkin olisi, että se seuloisi perusteellisten selvitysten ja henkilökohtaisten haastatteluiden perusteella hankkeeseen palkattavan suunnittelijan ja valvojan. Samalla toimikunta ottaisi selkeästi hanskaansa myös toteuttajan valinnan, jossa olisi tärkeää esimerkiksi tarjouspyyntöihin vastanneiden tarjousten salassapito siihen saakka, kun on edetty urakkaneuvotteluihin kutsuttavien yritysten valintaan.

Hallitusjäsenyyden vastuullisuuden korostaminen ei saisi kuitenkaan merkitä sitä, että kukaan ei siihen tehtävään enää halua. Tiedän, että henkilöitä on vaikea saada mukaan, ja on ymmärrettävää, että korjaushankkeiden aikaisen hallinnon hoitamiseen liittyy riskinsä. Minusta on muutenkin harmillista, että hallituspaikka useimmiten nähdään automaattisesti hyvin negatiivisesti - liian vastuullisena ja liian haasteellisena ja liian paljon aikaa vievänä. Miksi ei voisi ajatella niin, että kun otan asioista selvää, perehdyn asunto-osakeyhtiölakiin ja siellä määriteltyihin tehtäviini, käytän aikaa oman "selustani" tukevoittamiseen, voin myös ONNISTUA.

Onnistunut hallitustyöskentelyhän on sitä, että koko taloyhtiö ja kaikki sen osakkaat siitä hyötyvät, osataan tehdä päätöksiä erilaisista hankinnoista, korjauksista ynnä muista kiinteistönpidon ja -huollon asioista. Osataan ja onnistutaan. Ei näin toimien voi ensimmäisenä joutua käräjille, jos on pitänyt ohjenuoranaan asiallisen, osakkaita kohtaan tasapuolisen, perusteellisen ja asioihin perehtyvän hallitusjäsenen toimintatavat.

 

Taloyhtiöiden hallituksiin palkataan ulkopuolisia

Hallitus
YLE Uutiset - keskiviikko, 06. heinäkuu 2011
Kun talon osakkaista ei enää löydy halukkaita taloyhtiöiden hallituksiin, on ulkopuolisten asiantun...
Lisää

Palvelut: tarjouspyynnöt ja sopimukset

Hallitus
Kiinteistöklubi - maanantai, 18. huhtikuu 2011
Kun taloyhtiö on hankkimassa kiinteistöhuolto- tai isännöintipalveluita, pitää muistaa vanha totuus...
Lisää

Hallituksen kokoukset

Hallitus
Kiinteistöklubi - maanantai, 21. maaliskuu 2011
Päätökset hallituksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määrä...
Lisää

Hallituksen tehtävät

Hallitus
Kiinteistöklubi - maanantai, 14. maaliskuu 2011
Hallituksella on toimivalta niissä yhtiön hallintoon liittyvissä asioissa, joita ei ole nimenomaise...
Lisää

Puheenjohtajaklubin suosio ylitti odotukset

Hallitus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 8/2008 - torstai, 04. joulukuu 2008
”Kaikki puheenjohtajat, jotka haluavat aktiiviseen asuntomaailmaa parantavaan toimintaan, ovat terv...
Lisää

Maallikkokin selviää

Hallitus
Pääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - torstai, 18. lokakuu 2007
Olen muuttanut mieleni eräässä asiassa - tunnustan. Olen joskus pääkirjoituksessani ihmetellyt, mit...
Lisää

Erillinen toimikunta taloyhtiön työrukkaseksi

Hallitus
Riina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - tiistai, 16. lokakuu 2007
- Tämä on järjetön tapaus, josta ei hyötyjä löydy, häviäjiä kylläkin. Häviäjiä ovat loppujen lopuks...
Lisää

Vastuunsa tunteva hallitus

Hallitus
Pääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 3/2007 - maanantai, 14. touko 2007
Tässä Kiinteistöpostin numerossa nousee jälleen esiin taloyhtiöiden hallitusten toiminnan merkitys ...
Lisää

Oman taloyhtiön merkitys nousussa - kokouksetkin paremmin asialinjoilla

Hallitus
Riina Takala Vantaan Isännöitsijäyhdistys Kiinteistöposti 2/2007 - maanantai, 26. maaliskuu 2007
Mallitaloyhtiö 2003, rivitaloyhtiö, satunnaisesti muitakin... Pähkinähoito Oy:n isännöitsijä Antti ...
Lisää

Uudistusten ja korjaamisen vaikeus vaivaa taloyhtiöitä

Hallitus
Riina Takala Kiinteistöposti 2/2006 - keskiviikko, 22. maaliskuu 2006
Sitä on aika naimisissa taloyhtiön kanssa, kun on toiminut ensin toistakymmentä vuotta sen isännöit...
Lisää

Kaupparekisteritiedot kannattaa pitää ajan tasalla

Hallitus
Riina Takala Kiinteistöposti 5/2005 - maanantai, 31. lokakuu 2005
Kukaan asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsen ei varmastikaan halua tulla yllättäen haastetuksi oikeu...
Lisää

Isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen roolit muotoutuvat tapauskohtaisesti

Hallitus
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 5/2005 - perjantai, 28. lokakuu 2005
Isännöitsijän tehtävät ja vastuut ovat korjaushankkeesta riippumatta periaatteessa samat, alan yhte...
Lisää

Hallitus ottaa ja erottaa

Hallitus
Kari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002
Asunto-osakeyhtiön korkeimmat päätöksentekijät ovat asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ja t...
Lisää

Neuvottele ennen kuin irtisanot

Hallitus
Kari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002
Kun taloyhtiön ja isännöitsijän välinen sopimus halutaan sanoa irti olisi ensin pyrittävä keskust...
Lisää