Etusivu Hallinto Hallitus Vastuunsa tunteva hallitus

Vastuunsa tunteva hallitus

Tässä Kiinteistöpostin numerossa nousee jälleen esiin taloyhtiöiden hallitusten toiminnan merkitys koko taloyhtiölle ja ennen kaikkea asunto-osakkeiden arvon säilymiselle, parhaimmissa tapauksissa arvon nousullekin.

Eräs puheenjohtaja korostaa sitä, miten tärkeää on, että työnjako isännöitsijän ja hallituksen kesken toimii. Tällä hän ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hallitus antaisi passiivisena isännöitsijän hoidettavaksi kaikki hommat, vaan sitä, että hallitus on itse aktiivinen, ottaa asioista selvää, keskustelee, puntaroi ja loppukädessä myös seisoo selkeästi omien yhtiökokoukselle esittämiensä ehdotusten takana. Toisinaan työnjakoa täytyy ”vahvistaa” äänekkäälläkin mielipiteiden vaihdolla, mutta lopputulos on kuulemma ollut se, ettei siitäkään ole ollut asioiden hoidolle haittaa.

Mikä järki on toimia hallituksessa, kun se tietää sylkykuppinakin olemista? Eräs puheenjohtaja tuumasi taannoin, että onhan noita kirjallisia viestejäkin osakkailta aika ajoin tullut ja moittivia puheita varten omaakin nahkaa pitänyt hieman parkita. Eikö tämä ole aika lohduton palkkio siitä työstä, että on puheenjohtajana ottanut vastuun hallituksen toiminnasta ja siitä, että se saa jotakin aikaan?

Osakkeenomistajien oma mielenkiinto kohdistuu useimmiten vain siihen omaan huoneistoon. Sitä ymmärrystä, että pitäisi kiinnostaa myös ympärillä olevat seinät, katot, ikkunat, porrashuoneet, lämmitysjärjestelmät, vesiputket, viemärit, kiinteistöpesulat, pihat, pysäköintialueet, jätehuolto ja niin edelleen jää valitettavan usein arvoasteikolla toissijaiseksi ja kuitenkin juuri näiden asioiden hoitamista yhdessä tarvitaan.

Kuntoluokitukset, tähdet, kuntoarviot, peruskorjaussuunnitelmat, taloyhtiön strategiat - niiden pitäisi kaikissa tilanteissa konkretisoida sitä, mitä on saatu aikaan ja mihin ollaan menossa. Miksi niiden merkitystä ei sittenkään ole tiedostettu? Kuinka monella taloyhtiöllä on tulevaisuuteen tähtäävät peruskorjaussuunnitelma tai jopa taloyhtiötä palveluntarjoajana tarkasteleva strategia? Kaikki mahdollisuudet on päästä hyvin hoidettujen taloyhtiöiden kärkijoukkoon, kunhan kiinteistöjä korjataan ja ylläpidetään hallitusti - tarpeen mukaan ennakoivasti - mieluummin kuin viimehetkillä.


 

 

Taloyhtiöiden hallituksiin palkataan ulkopuolisia

Hallitus
YLE Uutiset - keskiviikko, 06. heinäkuu 2011
Kun talon osakkaista ei enää löydy halukkaita taloyhtiöiden hallituksiin, on ulkopuolisten asiantun...
Lisää

Palvelut: tarjouspyynnöt ja sopimukset

Hallitus
Kiinteistöklubi - maanantai, 18. huhtikuu 2011
Kun taloyhtiö on hankkimassa kiinteistöhuolto- tai isännöintipalveluita, pitää muistaa vanha totuus...
Lisää

Hallituksen kokoukset

Hallitus
Kiinteistöklubi - maanantai, 21. maaliskuu 2011
Päätökset hallituksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määrä...
Lisää

Hallituksen tehtävät

Hallitus
Kiinteistöklubi - maanantai, 14. maaliskuu 2011
Hallituksella on toimivalta niissä yhtiön hallintoon liittyvissä asioissa, joita ei ole nimenomaise...
Lisää

Puheenjohtajaklubin suosio ylitti odotukset

Hallitus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 8/2008 - torstai, 04. joulukuu 2008
”Kaikki puheenjohtajat, jotka haluavat aktiiviseen asuntomaailmaa parantavaan toimintaan, ovat terv...
Lisää

Maallikkokin selviää

Hallitus
Pääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - torstai, 18. lokakuu 2007
Olen muuttanut mieleni eräässä asiassa - tunnustan. Olen joskus pääkirjoituksessani ihmetellyt, mit...
Lisää

Erillinen toimikunta taloyhtiön työrukkaseksi

Hallitus
Riina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - tiistai, 16. lokakuu 2007
- Tämä on järjetön tapaus, josta ei hyötyjä löydy, häviäjiä kylläkin. Häviäjiä ovat loppujen lopuks...
Lisää

Vastuunsa tunteva hallitus

Hallitus
Pääkirjoitus Riina Takala Kiinteistöposti 3/2007 - maanantai, 14. touko 2007
Tässä Kiinteistöpostin numerossa nousee jälleen esiin taloyhtiöiden hallitusten toiminnan merkitys ...
Lisää

Oman taloyhtiön merkitys nousussa - kokouksetkin paremmin asialinjoilla

Hallitus
Riina Takala Vantaan Isännöitsijäyhdistys Kiinteistöposti 2/2007 - maanantai, 26. maaliskuu 2007
Mallitaloyhtiö 2003, rivitaloyhtiö, satunnaisesti muitakin... Pähkinähoito Oy:n isännöitsijä Antti ...
Lisää

Uudistusten ja korjaamisen vaikeus vaivaa taloyhtiöitä

Hallitus
Riina Takala Kiinteistöposti 2/2006 - keskiviikko, 22. maaliskuu 2006
Sitä on aika naimisissa taloyhtiön kanssa, kun on toiminut ensin toistakymmentä vuotta sen isännöit...
Lisää

Kaupparekisteritiedot kannattaa pitää ajan tasalla

Hallitus
Riina Takala Kiinteistöposti 5/2005 - maanantai, 31. lokakuu 2005
Kukaan asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsen ei varmastikaan halua tulla yllättäen haastetuksi oikeu...
Lisää

Isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen roolit muotoutuvat tapauskohtaisesti

Hallitus
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 5/2005 - perjantai, 28. lokakuu 2005
Isännöitsijän tehtävät ja vastuut ovat korjaushankkeesta riippumatta periaatteessa samat, alan yhte...
Lisää

Hallitus ottaa ja erottaa

Hallitus
Kari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002
Asunto-osakeyhtiön korkeimmat päätöksentekijät ovat asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ja t...
Lisää

Neuvottele ennen kuin irtisanot

Hallitus
Kari Sautero KP 2/02 - perjantai, 01. maaliskuu 2002
Kun taloyhtiön ja isännöitsijän välinen sopimus halutaan sanoa irti olisi ensin pyrittävä keskust...
Lisää