Etusivu Hallinto Isännöinti Oto-isännöitsijällä samat työt, mutta pienemmässä mittakaavassa

Oto-isännöitsijällä samat työt, mutta pienemmässä mittakaavassa

Vaikka niin sanottuna oto-isännöitsijänä toimivan Timo Dahlin isännöintityöt ovat täysin samanlaisia kuin päätoimistenkin, hänellä on yksi suuri etu ammattilaisiin nähden: Hänellä on aikaa, mutta myös erityistä halua palvella ja kuunnella asiakkaitaan.

Yli 20 vuotta kiinteistöalan asioiden kanssa tekemisissä ollut Dahl pitää erittäin tärkeänä sitä, että isännöitsijä käy aika ajoin taloyhtiöissä, joiden osakkaiden asioita hoitaa. Asukkaiden kanssa keskustelemisen lisäksi voi samalla vaikkapa tarkastaa huoltoyhtiön töiden jäljen tai katsastaa kiinteistön kunnon.

Neljän päivän aikana 82 vastaanotettua sähköpostiviestiä, 47 lähetettyä sähköpostiviestiä, vastattuihin puheluihin puhumista 3 tuntia 32 minuuttia ja 16 sekuntia, 1 tunti 27 minuuttia ja 8 sekuntia soitettuja puheluita, 12 lähetetty tekstiviestiä ja 6 vastaanotettua viestiä. Työtunteja vapun jälkeiselle viikolla kertyi 42 tuntia eli keskimäärin 10,5 tuntia päivässä. Tältä näytti tilastojen valossa Tipeda Oy:n isännöitsijän Timo Dahlin työviikko 2.-5. toukokuuta.
- Olen ottanut tavakseni, että listaan työpäivän alussa kymmenkunta sinä päivänä tärkeimmiksi katsomani asiat, jotka koitan hoitaa sen työpäivän aikana, Dahl kertoo.
Tätä listaa kuitenkin kasvattavat päivän mittaan tulevat ennaltaodottamattomat asiat, joita jokaiselle viikolle riittää.

Isännöitsijän päiväkirjanpitoviikolle sattui muun muassa yksi vesivahinko, joka johdatti Dahlin yllättäen lauttasaarelaiseen taloyhtiöön katsomaan, miksi kellarin katosta tippuu vettä.
- Ajaessani Lauttasaareen mietin samalla kauhukuvia rikkoontuneesta viemäriputkesta, putkiremontin nopeuttamista ja kokonaiskustannuksia ja toivoin, että kyseessä olisi vain huolimattomuus, Dahl kertoo tunnelmistaan.
Näin tosiasiassa olikin: kellarin yläpuolella asuva asukas oli käynyt suihkussa ja tukkinut vahingossa lattiakaivon muovimatolla, jonka läpi vesi ei tietenkään päässyt. Vesi valuikin wc-astian juuresta alapuolella sijaitsevaan kellarikäytävään.
- Ollessani Lauttasaaressa kuulin toisen taloyhtiön asukkaalta, että lokit ovat rakentaneet talon katolle kolme pesää ja ovat hautomassa niissä. Asukas kysyi pesien mahdollisesta tuhoamisesta. Vastasin, ettei se juuri nyt onnistu, koska kaikki linnunpesät ovat rahoitettuja pesimisaikana, joten on vain odotettava, että poikaset ovat lentäneet pesästä, jonka jälkeen voidaan ryhtyä toimenpiteisiin, Dahl jatkaa työnsä kuvaamista.

Yhteydenpito tärkeää
Timo Dahlin isännöitsijän päiväkirjaan kertyy paljon merkintöjä, jotka kertovat siitä, miten monessa asiassa tarvitaan ja halutaan isännöitsijän apua ja miten tärkeä henkilö hän asukkaille on. Osa puheluista liittyi erilaisiin maksujärjestelyihin, esimerkiksi kesän aikana käyttämättömien saunavuorojen huomioimiseen suoraveloituksessa. Yksi asukas halusi pysäköintipaikan, mikä olikin hänelle mahdollista järjestää vieraspaikoista. Taloyhtiön toimimattomat linjat ja laajakaistaongelmat paljastuivat johtojen kiinnitysten irtoamisesta johtuviksi. Yksi asukas halusi neuvoja pihakukkien istutuksista ja niiden pakkaskestävyydestä. Yksi pyysi lupaa pihakirpputorin pitämiseen ja sen saikin isännöitsijän neuvoteltua ensin hallituksen puheenjohtajan kanssa. Lisäksi toivomusten listalle kertyi jätesäkkejä talon varastohuoneeseen, uusi roska-astia saunan pukuhuoneeseen jne.

Yksi asukas toivoi isännöitsijän keskustelevan edellisenä iltana taloyhtiön pihalla jalkapalloa pelanneiden lasten vanhempien kanssa. Palloa oli potkittu päin peruskorjattua rapattua julkisivua, jonka pinta oli rikkoontunut ja kukkaistutuksetkin samalla tuhoutuneet.
Yksi asukas tarvitsi 30 vuotta vanhan lieden tilalle uuden, mutta isännöitsijän oli selvitettävä, miten uusi osakkeenomistajan löytämä oikeankokoinen liesi voidaan asentaa.
- Osakkeenomistaja oli löytänyt leveydeltään sopivan lieden, mutta se oli varustettu pistotulpalla. Ongelmaksi muodostui huoneiston sulakkeiden kestävyys, jos samanaikaisesti käytetään pyykinpesukonetta, imuria, tietokonetta, valaistusta ja liettä uunitoiminnolla. Lupasin selvittää asian ja muutaman puhelinsoiton jälkeen varmistin osakkeenomistajalle, että liesi voidaan kytkeä samoin kuin aikaisemminkin, kuitenkin siten, että liesi on muutettava valtuutetussa huollossa voimavirralliseksi ja vaatii sähkömiehen käynnin huoneistossa, Dahl kuvailee yhtä työpäivinänsä hoitamista asioista.

Keväiseen elämänmenoon liittyvät pihatalkoot ja vaihtolavat, sitä kautta myös äkkiseltään lisääntyneiden jätteiden poisviemiseen liittyvät kuviot. Kevät on myös muuttojen aikaa.  Isännöitsijä kirjoittaa eräälle osakkeenomistajalle laskun taloyhtiön kellari- ja ullakkokomeroiden tyhjentämisestä aiheutuneista kuluista, sillä edellinen vuokralainen oli jättänyt sinne kaatopaikalle kuuluvaa tavaraa.
- Pyynnöistä huolimatta vuokralainen ei ollut tyhjentänyt komeroita, joten huoltoyhtiö tyhjensi ne ja lähetti laskun taloyhtiölle. Olimme saaneet osakkeenomistajalta laskutusluvan aiheutuneista kustannuksista ja jätemaksuista, Dahl kertoo tästä kuvioista.

Muita työviikon aikana kirjattuja asioita olivat porraskäytävien ikkunapuitteiden maalaustyön työmaakatselmus, erään asunto-osakeyhtiön kirjanpidosta käytävä neuvottelu isännöitsijän kanssa sekä tilintarkastuskertomuksen ja hallitukselle oman muistion kirjoittaminen, käynti pankissa taloyhtiön laina-asioissa, erilaisia laskutuksia, uuden vuokralaisen tietojen kirjaaminen, osakasluettelomerkintöjä, oman taloyhtiön yhtiökokoukseen valmistautuminen tilinpäätösasioiden osalta ja osallistuminen, Suomen lipun hankkiminen ja tulevien kokousten valmistelua.

Asiakaspalvelu kaiken a ja o
Kun pyydän isännöintipalveluita tarjoavaa Tipeda Oy:tä pyörittävää Timo Dahlia määrittelemään, onko hän päätoiminen vai sivutoiminen isännöitsijä, vastaus kuuluu:
– Välillä teen isännöintiin liittyviä töitä esimerkiksi kaksi viikkoa täyspäiväisesti, enkä muuta. Sitten taas välillä näihin töihin menee kuukaudesta ehkä muutamia päiviä, ja silloin teen päätoimisesti toista työtäni Tradeware Oy:n toimitusjohtajana, Dahl kertoo.

Dahl isännöi tällä hetkellä vakituisesti kuutta asunto-osakeyhtiötä. Lisäksi hän toimii useamman asunto-osakeyhtiön, mutta myös eri yhdistysten tilintarkastajana.
Dahl kertoi isännöineensä seitsemisen vuotta sitten vain kahta taloyhtiötä, joista asui itse toisessa. Sen jälkeen isännöintipyyntöjä on tullut ja asiakaskunta hiljalleen laajentunut. Kohteiden lisäännyttyä Dahl suoritti isännöitsijän ammattitutkinnon Amiedussa ja kuuluu sen isännöitsijöiden arviointilautakuntaan. Lisäksi Dahlia muistettiin kiinteistöalan 20-vuotisansiomerkillä muutama vuosi sitten.
- Koska olen ulospäin suuntautunut ja haluan, että hommat hoidetaan, eikä vetkutella, toimin isännöitsijänä. Työ on mielenkiintoista, joka tarjoaa tietoa korjausrakentamisesta, lainsäädännöstä ja monista sellaisista asioista, joiden tietämisestä on hyötyä siviilielämässäkin, Dahl perustelee isännöitsijäksi ryhtymistä.

Kokemuksen lisäksi isännöitsijällä täytyy Dahlin mielestä olla aito kiinnostus taloyhtiöiden asioihin, mutta erityisesti niihin ihmisiin, jotka niissä asuvat - asiakkaisiin, jotka maksavat palkan saamastaan isännöintipalvelusta.
- Minusta isännöitsijän on ensiarvoisen tärkeää olla ystävällinen ja asiakaspalvelualtis. Vaikka puhelimen päässä olisi niin sanottu hankala asiakas, niin silti muista hymyillä puhelimessa, keskity olennaiseen, kuuntele asiakasta, Dahl heittää terveisinään kollegoille.

On tietysti ymmärrettävää, että jos isännöitsijällä on hoidettavana 20-25 taloyhtiötä tai vain kuusi, taloyhtiötä kohden käytettävissä olevan ajan määrä on hyvin erilainen. Silti kenenkään isännöitsijän ei pitäisi Dahlin sortua siihen, että hoitaa yhtä asiakasta oikealla kädellä ja toista asiakasta vasemmalla kädellä ja kaikkia yhtä välinpitämättömästi.
- Asiakashan isännöitsijän palkan aina maksaa.

 

 

Opas pienen taloyhtiön isännöitsijälle

Isännöinti
- - maanantai, 10. lokakuu 2011
Valinta taloyhtiön maallikkoisännöitsijäksi tuntuu monesta valitusta hypyltä tuntemattomaan. Käytän...
Lisää

Remontti-ilmoitukset lisäävät isännöitsijöiden työmäärää

Isännöinti
Isännöintiliitto - torstai, 16. kesäkuu 2011
Valtakunnallisen kyselyn mukaan uusi asunto-osakeyhtiölaki on lisännyt isännöinnin työmäärää keskim...
Lisää

Leenamaija Otalan ”kotiläksy” isännöitsijöille:

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 7/2008 - maanantai, 27. lokakuu 2008
Kasvaako isännöinnin osaamispääoma riittävän nopeasti? Isännöitsijöiden kannattaisi käyttää niin s...
Lisää

Ammattilaisen ottein toimivasta osakasisännöitsijästä bonuspisteitä taloyhtiölle

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2007 - keskiviikko, 11. heinäkuu 2007
Asunto-osakeyhtiön, jolla on osakasisännöitsijä, kenties oma talonmieskin, pitäisi saada kiinteistö...
Lisää

Sähköisestä arkistosta isännöitsijälle paljon apua

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2007 - maanantai, 25. kesäkuu 2007
Varsinkin vanhempia taloyhtiöitä koskevien asiakirjojen, piirustusten ja muidenkin dokumenttien puu...
Lisää

Hyvä isännöinti on myös hyvää taloudenpitoa

Isännöinti
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 3/2007 - perjantai, 18. touko 2007
Isännöitsijän rooli taloyhtiön toimitusjohtajana kohdistuu taloyhtiön asioihin. Mutkan kautta hänen...
Lisää

Sijoittaja-ammattilaisen vinkki: Kuuntele asiakasta

Isännöinti
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti Professional 6/2006 - perjantai, 10. marraskuu 2006
Antti Arjanne kuuluu vuokranantajien vähemmistöön sikäli, että kiinteistösijoittaminen on hänelle a...
Lisää

Oma olotila, päämäärä ja viestimisen keinot ratkaisevat

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2006 - perjantai, 10. marraskuu 2006
Isännöitsijät verkoston napoina ja vuorovaikuttajina Kiinteistöasioissa on aina mukana suuria tunte...
Lisää

Isännöitsijätoimisto lähiön elinkaaren rakentajaksi

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2006 - tiistai, 07. marraskuu 2006
Isännöitsijätoimistojenkin pitäisi liittoutua yhteen lähiöissä, joiden vetovoimaisuus ja kilpailuky...
Lisää

Oto-isännöitsijällä samat työt, mutta pienemmässä mittakaavassa

Isännöinti
Isännöitsijän päiväkirja Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2006 - perjantai, 30. kesäkuu 2006
Vaikka niin sanottuna oto-isännöitsijänä toimivan Timo Dahlin isännöintityöt ovat täysin samanlaisi...
Lisää

Isännöitsijä on myös taloussuunnittelija

Isännöinti
Kari Sautero Kiinteistöposti Professional 1/2006 - keskiviikko, 08. helmikuu 2006
Taloyhtiöiden järkevässä taloudenhoidossa nousevat avainasemaan oikea tietoisuus kiinteistön kunnos...
Lisää

Taloyhtiökäytäntöihin muutoksia yhteisessä rintamassa

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2005 - keskiviikko, 23. marraskuu 2005
Jos isännöitsijät ja isännöintitoimistot toimisivat tiiviimmin yhteisenä rintamana taloyhtiöiden ha...
Lisää

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja: Isännöitsijäksi aina ammattilainen

Isännöinti
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 5/2005 - keskiviikko, 19. lokakuu 2005
- Isännöitsijän tehtäväkenttä on tänä päivänä niin monipuolinen, ettei sitä pysty tavallinen asukas...
Lisää

Isännöitsijän tehtäväluettelo

Isännöinti
Isännöitsijän käsikirja - keskiviikko, 04. helmikuu 2004
Isännöitsijän on aina tarvittaessa käytettävä asiantuntijaa.  1. Hallinnolliset tehtävät 1.1. K...
Lisää