Etusivu Hallinto Isännöinti Hyvä isännöinti on myös hyvää taloudenpitoa

Hyvä isännöinti on myös hyvää taloudenpitoa

Isännöitsijän rooli taloyhtiön toimitusjohtajana kohdistuu taloyhtiön asioihin. Mutkan kautta hänen toimintansa vaikuttaa luonnollisesti myös taloyhtiön osakkaiden henkilökohtaiseen talouteen. Entistä isompien asuntolainojen pienetkin koronnousut voivat näet kiristää osakkaan talouden sellaiseksi, että yllätyksenä tulevat yhtiön remonttikulut voivat olla hänelle katastrofi. Hyvä isännöinti ei näitä yllätyksiä tuo, kun esimerkiksi korjaukset tehdään suunnitelmallisesti ja niiden rahoitus suunnitellaan sellaiseksi, että tarvittaessa osakas voi saada maksuilleen pitkän laina-ajan.

-Tilanne on mielestäni hallinnassa, YH-Isännöinti Oy:n aluejohtaja Hannu Vahter linjaa:
– 90-luvun kaltaisia isoja ongelmia asuntojen vuokrien ja vastikkeiden maksuissa ei tällä hetkellä ole, enkä usko että on tulossakaan.  90-luvun laman kourissa oli paljon todella pahoissa tilanteissa olevia asukkaita, joka näkyi isännöintitoimistossa runsaina vuokra- ja vastikeperintöinä.

Vahterilla itsellään on 25 vuoden isännöintitausta, joten hän tietää mistä puhuu. Nykyinen työpaikka, YH-konserni on Suomen suurin rakennuttaja, toiseksi suurin isännöitsijätoimisto ja kolmanneksi suurin kiinteistöomistaja.
– Isännöitävänä on noin 2000 kiinteistöä, joissa on noin 55000 asuntoa. Konsernin liikevaihto oli viime vuonna noin 150 miljoonaa euroa, hän pudottelee lukuja.

Verkostot tärkeitä

Vahter myöntää, että isännöitsijän pitää olla monitaituri: talouden, tekniikan, ihmissuhteiden hallitsija.
– Toisaalta pitää tunnistaa myös se, ettei yksi ihminen voi itse olla kaikkien alojen asiantuntija. Pitää osata käyttää eri alojen ammattilaisten taitoja. Meillä YH:ssa isona toimijana eri alojen asiantuntijat taloudesta tekniikkaan löytyvät täältä omasta talosta. Pienellä isännöitsijätoimistolla on ihannetapauksessa omat verkostot ja yhteistyökumppanit, hän toteaa.
– Sivutoimisilla oto-isännöitsijöillä tilanne on varmasti vaikein, kun isoja hankkeita ja laina-asioita joutuu hoitamaan oman toimen ohessa.

Taloyhtiö on pankille hyvä asiakas

Entä taloyhtiön hyvä taloudenpito? – Se ei ole irrallinen asia, vaan liittyy tietysti osana kaikkeen toimintaan. Asuntoyhtiöissä korjaukset ovat rahallisesti isoin juttu, keskikokoisenkin talon putkiremontti on helposti kahden-kolmen miljoonan euron arvoinen. Korjaukset myös lisääntyvät jatkuvasti asuntokannan vanhetessa. Omana ryhmänä ovat nyt mukana jo 80-luvun rakennusbuumin aikana valmistuneet uudemmatkin talot, joissa on havaittu rakennusvirheitä, Vahter toteaa.

Henkilökohtaiset asuntolainat ovat tietysti jokaisen osakkaan oma asia, mutta taloyhtiön lainoissa isännöitsijän rooli on tärkeä. Taloyhtiölle edullisen lainan lisäksi hän voi tarvittaessa neuvotella pankin kanssa osakkaalle jopa 35 vuoden laina-ajan, jolloin pääomavastikkeen kuukausierä pysyy kohtuullisena. Tietysti vaihtoehtona pitää olla myös mahdollisuus maksaa laina heti poiskin.

Vahter korostaa, että asunto-osakeyhtiöt ovat pankeille parhaita mahdollisia asiakkaita:
– Kiinteistö on pankille vakuus, joka ei katoa mihinkään. Taloyhtiö hoitaa aina velvoitteensa, eihän sillä ole muuta vaihtoehtoa. Taloyhtiöt eivät mene konkurssiin, eikä niitä yksittäistapauksia lukuun ottamatta puretakaan. Taloyhtiöt saavatkin tällä hetkellä lainaa alhaisella marginaalilla ja hyvillä ehdoilla, kunhan isännöitsijällä on neuvotteluosaamista, hän huomauttaa.

Äärimmäisenä keinona osakeyhtiöllä on asunnon haltuunotto, jos yhtiö jää ilman vastike- tms. rahoja. Aniharvoin asiat kuitenkaan siihen pisteeseen etenevät. Tilanne laukeaa yleensä viimeistään siten että osakas laittaa asuntonsa itse myyntiin.

Tähtiluokitusta odotetaan

Suunnitelmallisuus on Vahterin mukaan se avainsana, joka pitää taloyhtiön talouden hallinnassa.
– Tehdään korjaukset suunnitelmallisesti, ei pakon edessä, jolloin kiireessä tehdään sutta ja sekundaa, joka lisäksi maksaa paljon.

Hän myöntää, että talon kunto ja sen suunnitelmallinen hoito ei juurikaan näy asuntojen hinnoissa: – Edelleen hinnan tuppaa ratkaisevan pelkästään sijainti, hän harmittelee.
– Virallisen isännöitsijätodistuksen anti ostajalle on kovin niukka. Me odotammekin innolla tulevaa asuntojen tähtiluokitusta.

YH:n oma Isännöitsijä-akatemia aloitti

Juttutuokio taloyhtiöiden taloudenpidosta kiertyy monesta suunnasta isännöitsijän ammattitaidon korostumiseen: – Taloyhtiön hallitushan päätökset tekee, mutta isännöitsijä on se, jonka pitäisi pystyä perustelemaan ja saamaan hallitus ymmärtämään seuraukset, jos esimerkiksi korjaukset laiminlyödään.

Valitettavasti isännöinti ei alana kiinnosta nuoria, niinpä alan keski-ikä on noussut jo 54:ään. Pula ammattilaisista pahenee muutenkin, sillä eläkkeelle siirtyvien lisäksi koko ajan laajeneva ala tarvitsee lisää osaajia.

– Järkeä ei ole siinäkään, että toimistot ostavat isännöitsijöitä toisiltaan. Niinpä me päätimme tehdä jotain uutta. Meillä on juuri aloittanut oma YH-Isännöintiakatemia, josta viiden vuoden kuluessa toivomme tulevan 50 uutta pätevää isännöitsijää, Vahter kertoo ylpeänä.

– Ensimmäiset seitsemän oppisopimusopiskelijaa ovat juuri aloittaneet teoriajakson, jota seuraa vuoden kestävä työssäoppimisjakso. Hakijoita oli 400, iältään 30-50 -vuotiaita eri aloilla työskenteleviä alanvaihtajia. Erittäin motivoituneita ihmisiä, Vahter iloitsee.

 

Opas pienen taloyhtiön isännöitsijälle

Isännöinti
- - maanantai, 10. lokakuu 2011
Valinta taloyhtiön maallikkoisännöitsijäksi tuntuu monesta valitusta hypyltä tuntemattomaan. Käytän...
Lisää

Remontti-ilmoitukset lisäävät isännöitsijöiden työmäärää

Isännöinti
Isännöintiliitto - torstai, 16. kesäkuu 2011
Valtakunnallisen kyselyn mukaan uusi asunto-osakeyhtiölaki on lisännyt isännöinnin työmäärää keskim...
Lisää

Isännöitsijöille tulospalkkio?

Isännöinti
Ympäristöministeriö - maanantai, 21. maaliskuu 2011
Isännöinnin on tehtävä asiakkaistaan kuninkaita, toteaa ympäristöministeriön asettama selvitysryhmä...
Lisää

Leenamaija Otalan ”kotiläksy” isännöitsijöille:

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 7/2008 - maanantai, 27. lokakuu 2008
Kasvaako isännöinnin osaamispääoma riittävän nopeasti? Isännöitsijöiden kannattaisi käyttää niin s...
Lisää

Ammattilaisen ottein toimivasta osakasisännöitsijästä bonuspisteitä taloyhtiölle

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2007 - keskiviikko, 11. heinäkuu 2007
Asunto-osakeyhtiön, jolla on osakasisännöitsijä, kenties oma talonmieskin, pitäisi saada kiinteistö...
Lisää

Sähköisestä arkistosta isännöitsijälle paljon apua

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2007 - maanantai, 25. kesäkuu 2007
Varsinkin vanhempia taloyhtiöitä koskevien asiakirjojen, piirustusten ja muidenkin dokumenttien puu...
Lisää

Hyvä isännöinti on myös hyvää taloudenpitoa

Isännöinti
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 3/2007 - perjantai, 18. touko 2007
Isännöitsijän rooli taloyhtiön toimitusjohtajana kohdistuu taloyhtiön asioihin. Mutkan kautta hänen...
Lisää

Sijoittaja-ammattilaisen vinkki: Kuuntele asiakasta

Isännöinti
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti Professional 6/2006 - perjantai, 10. marraskuu 2006
Antti Arjanne kuuluu vuokranantajien vähemmistöön sikäli, että kiinteistösijoittaminen on hänelle a...
Lisää

Oma olotila, päämäärä ja viestimisen keinot ratkaisevat

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2006 - perjantai, 10. marraskuu 2006
Isännöitsijät verkoston napoina ja vuorovaikuttajina Kiinteistöasioissa on aina mukana suuria tunte...
Lisää

Isännöitsijätoimisto lähiön elinkaaren rakentajaksi

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2006 - tiistai, 07. marraskuu 2006
Isännöitsijätoimistojenkin pitäisi liittoutua yhteen lähiöissä, joiden vetovoimaisuus ja kilpailuky...
Lisää

Oto-isännöitsijällä samat työt, mutta pienemmässä mittakaavassa

Isännöinti
Isännöitsijän päiväkirja Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2006 - perjantai, 30. kesäkuu 2006
Vaikka niin sanottuna oto-isännöitsijänä toimivan Timo Dahlin isännöintityöt ovat täysin samanlaisi...
Lisää

Isännöitsijä on myös taloussuunnittelija

Isännöinti
Kari Sautero Kiinteistöposti Professional 1/2006 - keskiviikko, 08. helmikuu 2006
Taloyhtiöiden järkevässä taloudenhoidossa nousevat avainasemaan oikea tietoisuus kiinteistön kunnos...
Lisää

Taloyhtiökäytäntöihin muutoksia yhteisessä rintamassa

Isännöinti
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2005 - keskiviikko, 23. marraskuu 2005
Jos isännöitsijät ja isännöintitoimistot toimisivat tiiviimmin yhteisenä rintamana taloyhtiöiden ha...
Lisää

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja: Isännöitsijäksi aina ammattilainen

Isännöinti
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 5/2005 - keskiviikko, 19. lokakuu 2005
- Isännöitsijän tehtäväkenttä on tänä päivänä niin monipuolinen, ettei sitä pysty tavallinen asukas...
Lisää

Isännöitsijän tehtäväluettelo

Isännöinti
Isännöitsijän käsikirja - keskiviikko, 04. helmikuu 2004
Isännöitsijän on aina tarvittaessa käytettävä asiantuntijaa.  1. Hallinnolliset tehtävät 1.1. K...
Lisää