Varmuudella tiedossa olevasta korjaushankkeesta maininta isännöitsijäntodistukseen
Asunnonostajille selvisi vasta kaupanteon jälkeen, että taloyhtiöön oli tulossa vesikaton uusiminen, josta uusien omistajien maksuosuudeksi tuli lähes 10 000 euroa. Asunnonostajien mielestä myyjä on velvollinen korvaamaan heille osan katon uusimiskustannuksista. He vaativat myyjältä hinnanalennuksena noin puolet kattoremontin kustannuksista.
Ostajat muuttivat asuntoon ja he saivat noin kahden viikon kuluttua muutosta kutsun yhtiökokoukseen. Esityslistalla oli yhtenä aiheena vesikattoremontti. Ostajat ihmettelivät asiaa, koska heille ennen kauppaa luovutetussa isännöitsijäntodistuksessa ei ollut asiasta mitään mainintaa.
Myyjä ei kertonut katto-ongelmista ennen kaupantekoa. Ostajille kerrottiin ainoastaan, että muutamia kattotiiliä oli rikki ja että ne vaihdettaisiin uusiin. Naapuriasunnon katon vuodosta sen sijaan ei kerrottu, vaikka myyjän on asunnon omistajana ja asukkaana täytynyt niistä tietää. Tieto tulevasta kattoremontista olisi vaikuttanut kauppaan.
Myyjän mukaan katon korjauksesta oli päätetty yhtiökokouksessa jo vuosi ennen kaupantekopäivää, jolloin myös kaikki tarvikkeet oli hankittu asunto-osakeyhtiön tontille. Asunnonmyyntihetkellä tehty korjauspäätös ole ollut vielä kenenkään tiedossa. Lisäksi entinenkin päätös on ollut toteuttamatta.
Kuluttajariitalautakunta:
Ottaen huomioon, että päätös katon korjaushankkeen käynnistämisestä on tehty jo vuosi ennen kaupantekopäivää ja korjaushankkeen suunnittelua on tämän jälkeen johdonmukaisesti jatkettu, lautakunta katsoo katon tulevien korjausten olleen jo kaupantekohetkellä sillä tavoin varmuudella tiedossa oleva perusparannus, että siitä olisi tullut kohteen markkinoinnissa kertoa, vaikka lopullista päätöstä hankkeesta ei tuolloin ollutkaan vielä tehty.
Tämänkaltaisesta varmuudella tiedossa olevasta korjaushankkeesta olisi tullut olla maininta myös isännöitsijäntodistuksessa. Koska myyjä ei tässä tapauksessa ole kyseistä hankkeesta kertonut, vaikka hänen on katsottava olleen siitä tietoinen, lautakunta katsoo myyjän laiminlyöneen tiedonantovelvollisuuttaan.
Asuntokauppalain 6 luvun 16 §:n mukaan ostajalla on oikeus virhettä vastaavaan tai muuten virheeseen nähden määrältään kohtuulliseen hinnanalennukseen.
Virheen perusteella maksettavan hinnanalennuksen määrää arvioidessaan lautakunta toteaa, että ostajien on kohteen iän perusteella tullut varautua siihen, että taloyhtiössä saattaa tulla joitakin korjaustarpeita lähitulevaisuudessa. Ostajien ei kuitenkaan voida olettaa varautuneen näin nopealla aikataululla toteutettaviin korjauksiin.
Hinnanalennuksen määrää arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon se, että kaupan kohde tulee katon uusimisen johdosta parempaan kuntoon kuin ostajat ovat ennen kaupantekoa perustellusti voineet edellyttää. Edellä mainituilla perusteilla lautakunta harkitsee kohtuullisen hinnanalennuksen määräksi tässä tapauksessa 4 000 euroa.
Myyjän tulee maksaa hinnanalennuksena palautettavalle kauppahinnalle tuottokorkoa 10.3.2006 lukien.
Lisätietoja: www.kuluttajavalituslautakunta.fi Käytetyn asunto-osakkeen kauppa. Tulevasta vesikattoremontista annetut tiedot
Isännöitsijäntodistus: Yhtiön talous ja muut tiedotIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 20. joulukuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava yhtiön taloudesta: yhtiön lainojen määrä eriteltynä lainoi... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: Kunto ja kunnossapitoIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 13. joulukuu 2010 Asunto-osakeyhtiön kiinteistön ja rakennusten kunto- ja kunnossapitotiedoista ilmoitetaan isännöits... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: kiinteistö ja rakennuksetIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - tiistai, 07. joulukuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava kiinteistötunnus, pinta-ala, hallinnan peruste, mahdolline... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: huoneiston kunnossapitotiedotIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 29. marraskuu 2010 Asetuksessa isännöitsijäntodistuksesta edellytetään, että isännöitsijäntodistuksessa mainitaan yhti... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: lainaosuudet ja maksamattomat vastikkeetIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 22. marraskuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistoa koskevat lainaosuudet. Jos osakkeenomist... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: vastikkeet ja maksutIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 15. marraskuu 2010 Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistosta suoritettavan yhtiövastikkeen määrä tar... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: Pinta-alan ilmoittaminenIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 08. marraskuu 2010 Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava huoneiston yhtiöjärjestyksen mukainen pinta-ala ja tieto ... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: Kohde- ja käyttötarkoitusIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 01. marraskuu 2010 Oikeusministeriön laatimassa Asunto-osakeyhtiölakioppaassa selvennetään asetusta isännöitsijäntodis... Lisää |
Isännöitsijän vastuu puutteellisista tiedoistaIsännöitsijäntodistusKuluttajariitalautakunta - torstai, 23. syyskuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa oli huoneistoon kohdistuva lainaosuus ilmoitettu väärin. Asuntokaupan y... Lisää |
Jäsenet!IsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 05. heinäkuu 2010 Uusi isännöitsijäntodistus on lisätty lomakevarastoon. Oikeusministeriön julkaisee lupaamansa täytt... Lisää |
Isännöitsijäntodistuksen sisältö muuttuu 1.7.2010IsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 17. touko 2010 Uusi asetus isännöitsijäntodistuksesta astuu voimaan 1.7. alkaen. Taloyhtiön kunnossapitotyöt ja -s... Lisää |
Tarkkana isännöitsijäntodistusten kanssaIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 08. maaliskuu 2010 Tähän asti on yleisesti ollut vallalla käsitys, että asuntokaupassa myyjä tai kiinteistönvälittäjä ... Lisää |
Korkein oikeus: Välitysliikkeen selvitettävä korjausaikeetIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 26. lokakuu 2009 Korkeimman oikeuden tuore päätös on taas hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on kertoa isännöitsijä... Lisää |
Varmuudella tiedossa olevasta korjaushankkeesta maininta isännöitsijäntodistukseenIsännöitsijäntodistusKuluttajariitalautakunta - perjantai, 05. syyskuu 2008 Asunnonostajille selvisi vasta kaupanteon jälkeen, että taloyhtiöön oli tulossa vesikaton uusiminen... Lisää |
Lukija kysyy... Puuttuvista neliöistäIsännöitsijäntodistusHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 9/2007 - perjantai, 04. tammikuu 2008 ”Myytävien kerrostaloasuntojen neliöt.Viime kesänä nuorempi tyttäreni osti yksiön Porvoonkadulta ja... Lisää |


