Etusivu Hallinto Isännöitsijäntodistus Korkein oikeus: Välitysliikkeen selvitettävä korjausaikeet

Korkein oikeus: Välitysliikkeen selvitettävä korjausaikeet

Korkeimman oikeuden tuore päätös on taas hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on kertoa isännöitsijäntodistuksessa myös vasta valmisteluasteella olevista remonteista. Isännönnöitsijäntodistuksessa oli ollut maininta taloyhtiössä tehdystä putkistojen kuntotutkimuksesta. Kiinteistönvälitysliike tuomittiin maksamaan korvauksia asunnon ostajalle, koska välitysliike ei selvittänyt isännöitsijäntodistuksessa mainitun kuntotutkimuksen sisältöä ostajalle.

Korjaustarpeesta kerrottava, vaikka päätöksiä ei olisikaan tehty

Päätöksen mukaan kiinteistönvälitysliikkeen edustajalla oli velvollisuus ottaa selvää asunto-osakeyhtiössä tehdystä, isännöitsijäntodistuksessa ja myyntiesitteessäkin mainitusta vesi- ja lämpöjohtojen sekä viemäreiden kuntotutkimuksesta ja kertoa asunnon ostamista harkitsevalle tutkimuksessa todetusta putkistojen uusimistarpeesta, vaikka asunto-osakeyhtiössä ei ollut vielä tehty putkiremonttia koskevia päätöksiä.

Asunto-osakeyhtiössä oli vuonna 1999 tehty vesi- ja lämpöjohtojen sekä viemäreiden kuntotutkimus. Tutkimuksessa oli havaittu, että kylmävesiputket ja viemäriputkistot olivat välttävässä kunnossa (uusimistarve 4 - 6 vuoden sisällä), lämminvesiputkistot olivat tyydyttävässä kunnossa (uusimistarve noin 10 vuoden kuluttua) ja lämpöputkistot olivat hyvässä kunnossa (uusimistarve kymmenien vuosien kuluttua). Asunto-osakeyhtiössä ei ollut ennen kaupanteon ajankohtaa tehty päätöksiä toimenpiteisiin ryhtymisestä kuntotutkimuksen johdosta.

Kauppaa tehtäessä käytössä olleessa isännöitsijäntodistuksessa on ollut maininta tehdystä putkiston kuntotutkimuksesta. Kuntotutkimuksessa tehtyjä havaintoja tai siitä mahdollisesti johtuvaa korjaustarvetta ei ollut todistuksessa tarkemmin selostettu.

Myös kiinteistönvälitystoimiston myyntiesitteessä on mainittu putkiston kuntotutkimus suoritettuja korjauksia koskevassa kohdassa. Lisäksi ostaja on huoneistoa esiteltäessä erikseen tiedustellut välittäjältä mahdollisesta putkiremontista. Hän ei ole tuolloin saanut tietoa kuntotutkimuksessa todetuista seikoista.  Ostaja oli 31.10.2002 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut osakkeet, jotka oikeuttivat hallitsemaan asuinhuoneistoa vuonna 1961 rakennetussa kerrostalossa.

Taloyhtiössä toteutettavaa putkiremonttia on kaupan jälkeen käsitelty asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksessa 22.4. ja 25.5.2004. Päätös putkistojärjestelmien uusimisesta on tehty yhtiökokouksessa 31.5.2005.

Päätöksessään Korkein oikeus toteaa, että putkiremonttiin on asunto-osakeyhtiössä ryhdytty sen ajanjakson puitteissa, jota kuntotutkimuksessa oli suositeltu. Ottaen huomioon tämä myöskään ajan kuluminen asuntokaupan ja putkistojen uusimisen välillä ei anna aihetta arvioida välitysliikkeen vastuuta toisin. Välitysliike on näin korvausvastuussa virheellisestä menettelystään välitystehtävän suorittamisessa. Ostajan korvausvaatimuksen huomioon ottaen Korkein oikeus pitää 10 000 euron määrää kohtuullisena korvauksena ostajalle aiheutuneesta vahingosta.

Lue päätös: www.kko.fi Kiinteistönvälitys - selonotto- ja tiedonantovelvollisuus

 

Isännöitsijäntodistus: Yhtiön talous ja muut tiedot

Isännöitsijäntodistus
Administrator - maanantai, 20. joulukuu 2010
Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava yhtiön taloudesta: yhtiön lainojen määrä eriteltynä lainoi...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: Kunto ja kunnossapito

Isännöitsijäntodistus
Administrator - maanantai, 13. joulukuu 2010
Asunto-osakeyhtiön kiinteistön ja rakennusten kunto- ja kunnossapitotiedoista ilmoitetaan isännöits...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: kiinteistö ja rakennukset

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - tiistai, 07. joulukuu 2010
Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava kiinteistötunnus, pinta-ala, hallinnan peruste, mahdolline...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: huoneiston kunnossapitotiedot

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 29. marraskuu 2010
Asetuksessa isännöitsijäntodistuksesta edellytetään, että isännöitsijäntodistuksessa mainitaan yhti...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: lainaosuudet ja maksamattomat vastikkeet

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 22. marraskuu 2010
Isännöitsijäntodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistoa koskevat lainaosuudet. Jos osakkeenomist...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: vastikkeet ja maksut

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 15. marraskuu 2010
Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistosta suoritettavan yhtiövastikkeen määrä tar...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: Pinta-alan ilmoittaminen

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 08. marraskuu 2010
Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava huoneiston yhtiöjärjestyksen mukainen pinta-ala ja tieto ...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: Kohde- ja käyttötarkoitus

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 01. marraskuu 2010
Oikeusministeriön laatimassa Asunto-osakeyhtiölakioppaassa selvennetään asetusta isännöitsijäntodis...
Lisää

Isännöitsijän vastuu puutteellisista tiedoista

Isännöitsijäntodistus
Kuluttajariitalautakunta - torstai, 23. syyskuu 2010
Isännöitsijäntodistuksessa oli huoneistoon kohdistuva lainaosuus ilmoitettu väärin.  Asuntokaupan y...
Lisää

Jäsenet!

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 05. heinäkuu 2010
Uusi isännöitsijäntodistus on lisätty lomakevarastoon. Oikeusministeriön julkaisee lupaamansa täytt...
Lisää

Isännöitsijäntodistuksen sisältö muuttuu 1.7.2010

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 17. touko 2010
Uusi asetus isännöitsijäntodistuksesta astuu voimaan 1.7. alkaen. Taloyhtiön kunnossapitotyöt ja -s...
Lisää

Tarkkana isännöitsijäntodistusten kanssa

Isännöitsijäntodistus
Administrator - maanantai, 08. maaliskuu 2010
Tähän asti on yleisesti ollut vallalla käsitys, että asuntokaupassa myyjä tai kiinteistönvälittäjä ...
Lisää

Korkein oikeus: Välitysliikkeen selvitettävä korjausaikeet

Isännöitsijäntodistus
Administrator - maanantai, 26. lokakuu 2009
Korkeimman oikeuden tuore päätös on taas hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on kertoa isännöitsijä...
Lisää

Varmuudella tiedossa olevasta korjaushankkeesta maininta isännöitsijäntodistukseen

Isännöitsijäntodistus
Kuluttajariitalautakunta - perjantai, 05. syyskuu 2008
Asunnonostajille selvisi vasta kaupanteon jälkeen, että taloyhtiöön oli tulossa vesikaton uusiminen...
Lisää

Lukija kysyy... Puuttuvista neliöistä

Isännöitsijäntodistus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 9/2007 - perjantai, 04. tammikuu 2008
”Myytävien kerrostaloasuntojen neliöt.Viime kesänä nuorempi tyttäreni osti yksiön Porvoonkadulta ja...
Lisää