Etusivu Hallinto Isännöitsijäntodistus Isännöitsijän vastuu puutteellisista tiedoista

Isännöitsijän vastuu puutteellisista tiedoista

Isännöitsijäntodistuksessa oli huoneistoon kohdistuva lainaosuus ilmoitettu väärin.  Asuntokaupan yhteydessä myyjät sitoutuivat maksamaan huoneistoon kohdistuvan lainaosuuden, joka oli 17.12.2008 päivätyn isännöitsijäntodistuksen mukaan 1 081,31 euroa. Kaupanteon jälkeen kävi ilmi, että todellinen lainaosuus oli 2 299,68 euroa. Näin ollen myyjä joutui maksamaan 1 218,38 euroa enemmän. Myyjän valitus lautakunnalle koskee sitä, onko hänellä oikeus saada ylimääräistä lainaosuutta vastaava korvaus isännöitsijältä. Isännöitsijäntodistus oli isännöitsijän antama.

Tapauksessa on kyse siitä, että myyjä on kaupanteossa ottanut vastatakseen huoneiston osakkeisiin kohdistuvan lainaosuuden, joka on kaupanteon jälkeen osoittautunut isännöitsijäntodistuksessa ilmoitettua suuremmaksi. Kyse ei näin ollen ole myyjän virhevastuusta.

Lautakunta katsoo kuitenkin, että asian havaitseminen ja sen hyvittäminen nyt toteutuneella tavalla on aiheuttanut myyjälle vahinkoa samalla tavoin kuin mahdollinen virhevastuun perusteella maksettu hinnanalennus. Lautakunta katsoo edelleen, että isännöitsijäntoimiston ja myyjän välille on syntynyt sopimussuhde myyjän tilatessa isännöitsijäntodistuksen. Nyt käsillä olevassa tapauksessa isännöitsijäntoimisto on täyttänyt sopimusvelvoitteensa virheellisesti. Näin ollen lautakunta katsoo myyjän olevan oikeutettu saamaan vahingostaan korvauksen isännöitsijältä.

Lautakunta arvioi puutteellisista tiedoista syntyneeksi vahingoksi sovitun ja toteutuneen lainaosuuden välisen erotuksen, yhteensä 1 218,38 euroa.

Kuluttajariitalautakunta suosittaa yksimielisellä päätöksellä, että Asunto Oy maksaa myyjille 1 218,38 euroa.

Lisätietoja: www.kuluttajariita.fi Isännöitsijän vastuu puutteellisista...

 

Isännöitsijäntodistus: Yhtiön talous ja muut tiedot

Isännöitsijäntodistus
Administrator - maanantai, 20. joulukuu 2010
Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava yhtiön taloudesta: yhtiön lainojen määrä eriteltynä lainoi...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: Kunto ja kunnossapito

Isännöitsijäntodistus
Administrator - maanantai, 13. joulukuu 2010
Asunto-osakeyhtiön kiinteistön ja rakennusten kunto- ja kunnossapitotiedoista ilmoitetaan isännöits...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: kiinteistö ja rakennukset

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - tiistai, 07. joulukuu 2010
Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava kiinteistötunnus, pinta-ala, hallinnan peruste, mahdolline...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: huoneiston kunnossapitotiedot

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 29. marraskuu 2010
Asetuksessa isännöitsijäntodistuksesta edellytetään, että isännöitsijäntodistuksessa mainitaan yhti...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: lainaosuudet ja maksamattomat vastikkeet

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 22. marraskuu 2010
Isännöitsijäntodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistoa koskevat lainaosuudet. Jos osakkeenomist...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: vastikkeet ja maksut

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 15. marraskuu 2010
Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistosta suoritettavan yhtiövastikkeen määrä tar...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: Pinta-alan ilmoittaminen

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 08. marraskuu 2010
Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava huoneiston yhtiöjärjestyksen mukainen pinta-ala ja tieto ...
Lisää

Isännöitsijäntodistus: Kohde- ja käyttötarkoitus

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 01. marraskuu 2010
Oikeusministeriön laatimassa Asunto-osakeyhtiölakioppaassa selvennetään asetusta isännöitsijäntodis...
Lisää

Isännöitsijän vastuu puutteellisista tiedoista

Isännöitsijäntodistus
Kuluttajariitalautakunta - torstai, 23. syyskuu 2010
Isännöitsijäntodistuksessa oli huoneistoon kohdistuva lainaosuus ilmoitettu väärin.  Asuntokaupan y...
Lisää

Jäsenet!

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 05. heinäkuu 2010
Uusi isännöitsijäntodistus on lisätty lomakevarastoon. Oikeusministeriön julkaisee lupaamansa täytt...
Lisää

Isännöitsijäntodistuksen sisältö muuttuu 1.7.2010

Isännöitsijäntodistus
Kiinteistöklubi - maanantai, 17. touko 2010
Uusi asetus isännöitsijäntodistuksesta astuu voimaan 1.7. alkaen. Taloyhtiön kunnossapitotyöt ja -s...
Lisää

Tarkkana isännöitsijäntodistusten kanssa

Isännöitsijäntodistus
Administrator - maanantai, 08. maaliskuu 2010
Tähän asti on yleisesti ollut vallalla käsitys, että asuntokaupassa myyjä tai kiinteistönvälittäjä ...
Lisää

Korkein oikeus: Välitysliikkeen selvitettävä korjausaikeet

Isännöitsijäntodistus
Administrator - maanantai, 26. lokakuu 2009
Korkeimman oikeuden tuore päätös on taas hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on kertoa isännöitsijä...
Lisää

Varmuudella tiedossa olevasta korjaushankkeesta maininta isännöitsijäntodistukseen

Isännöitsijäntodistus
Kuluttajariitalautakunta - perjantai, 05. syyskuu 2008
Asunnonostajille selvisi vasta kaupanteon jälkeen, että taloyhtiöön oli tulossa vesikaton uusiminen...
Lisää

Lukija kysyy... Puuttuvista neliöistä

Isännöitsijäntodistus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 9/2007 - perjantai, 04. tammikuu 2008
”Myytävien kerrostaloasuntojen neliöt.Viime kesänä nuorempi tyttäreni osti yksiön Porvoonkadulta ja...
Lisää