Isännöitsijäntodistus: lainaosuudet ja maksamattomat vastikkeet
Isännöitsijäntodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistoa koskevat lainaosuudet. Jos osakkeenomistajalla on oikeus maksaa lainaosuutensa pois, eriteltynä lainoittain ja ottaen huomioon pääomavastikkeeseen liittyvä maksuhetken alijäämä tai ylijäämä. Todistuksessa on myös oltava maininta sellaisista yhtiön päättämistä nostamatta olevista lainoista, jotka tulevat koskemaan osakehuoneistoa ja joiden osalta osakehuoneistokohtaisesta lainaosuudesta ei ole tietoa.
Ali- tai ylijäämää koskevalla säännöksellä selvennetään ja yhdenmukaistetaan isännöitsijäntodistuskäytäntöä siten, että tiedot on yleensä annettava kirjanpitolautakunnan yleisohjeen 12.4.2005 mukaisesti ja isännöitsijäntodistuksen antamisajankohdan tietojen perusteella. Isännöitsijäntodistuksen tilaajan pyynnöstä tiedot lainaosuudesta voidaan kuitenkin antaa muun ajankohdan perusteella, joka on viimeksi päättyneen tilikauden jälkeen. Todistuksesta on ilmettävä miltä päivämäärältä tiedot ovat.
Ilmoituksessa otetaan huomioon lainapääomaosuuden lisäksi jo kertyneet pääomavastikkeet, rahoitusylijäämä ja -alijäämä sekä korot ja sellaiset muut lainanhoitokulut, jotka osakkaan on maksettava halutessaan maksaa lainaosuutensa. Asetuksen mukaan ilmoitettavan tiedon on katettava koko velan tosiasiallinen määrä korkoineen ja kuluineen.
Uudiskohteet
Asuntokauppalain mukaan perustaja-osakas vastaa rakentamisvaiheen lainan koroista. Perustajaosakkaan vastuu päättyy myydyn asunnon osalta asunnon hallinnan luovuttamiseen ostajalle. Asunnon hallinta luovutetaan ostajalle tyypillisesti mahdollisimman pian käyttöönottohyväksymisen jälkeen mutta ennen rakentamisvaiheen päättävää yhtiökokousta (ns. hallinnon luovutuskokous).
Esimerkki: Jos rakennus hyväksyttiin käyttöönotettavaksi ja asunnon hallinta luovutettiin esimerkiksi 1.2.2009, osakehuoneiston lainaosuuden piti olla tuolloin tarkalleen sama kuin RS-kauppakirjassa ja myös isännöitsijän oli ilmoitettava isännöitsijäntodistuksessa lainaosuudeksi 1.2.2009 juuri tuo summa. Jos korkoa oli kertynyt aiemmalta ajalta, rakennusliikkeen piti maksaa se. 1.2.2009 lähtien kaikki velalliset osakkaat (myös rakennusliike myymättömien asuntojen osalta) maksavat yhtiölle pääomavastiketta ja lainalle juoksee vastaavasti korko. Jos huoneisto, joka on ollut myymättä hyväksyttäessä rakennus käyttöönotettavaksi, myydään esimerkiksi 1.12.2010, yllä mainitusta asetuksen vastaisesta isännöitsijäntodistuskäytännöstä seuraa, että isännöitsijäntodistuksessa ilmoitetaan vain 1.2.2009 ollut lainaosuus.
Maksamattomat yhtiövastikkeet
Isännöitsijätodistuksessa edellytetään ilmoitettavaksi osakkeenomistajan erääntyneiden, maksamatta olevien yhtiövastikkeiden määrä ja sellaisten muiden maksujen määrä, joihin sovelletaan yhtiöjärjestyksen perusteella asunto-osakeyhtiölain säännöksiä huoneiston hallintaan ottamisesta ja osakkeen uuden omistajan vastuusta. Vastikerästien osalta todistuksessa voidaan myös mainita, sisältyykö rästiin arvonlisäveroa.
Isännöitsijäntodistus: Yhtiön talous ja muut tiedotIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 20. joulukuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava yhtiön taloudesta: yhtiön lainojen määrä eriteltynä lainoi... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: Kunto ja kunnossapitoIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 13. joulukuu 2010 Asunto-osakeyhtiön kiinteistön ja rakennusten kunto- ja kunnossapitotiedoista ilmoitetaan isännöits... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: kiinteistö ja rakennuksetIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - tiistai, 07. joulukuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava kiinteistötunnus, pinta-ala, hallinnan peruste, mahdolline... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: huoneiston kunnossapitotiedotIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 29. marraskuu 2010 Asetuksessa isännöitsijäntodistuksesta edellytetään, että isännöitsijäntodistuksessa mainitaan yhti... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: lainaosuudet ja maksamattomat vastikkeetIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 22. marraskuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistoa koskevat lainaosuudet. Jos osakkeenomist... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: vastikkeet ja maksutIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 15. marraskuu 2010 Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistosta suoritettavan yhtiövastikkeen määrä tar... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: Pinta-alan ilmoittaminenIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 08. marraskuu 2010 Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava huoneiston yhtiöjärjestyksen mukainen pinta-ala ja tieto ... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: Kohde- ja käyttötarkoitusIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 01. marraskuu 2010 Oikeusministeriön laatimassa Asunto-osakeyhtiölakioppaassa selvennetään asetusta isännöitsijäntodis... Lisää |
Isännöitsijän vastuu puutteellisista tiedoistaIsännöitsijäntodistusKuluttajariitalautakunta - torstai, 23. syyskuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa oli huoneistoon kohdistuva lainaosuus ilmoitettu väärin. Asuntokaupan y... Lisää |
Jäsenet!IsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 05. heinäkuu 2010 Uusi isännöitsijäntodistus on lisätty lomakevarastoon. Oikeusministeriön julkaisee lupaamansa täytt... Lisää |
Isännöitsijäntodistuksen sisältö muuttuu 1.7.2010IsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 17. touko 2010 Uusi asetus isännöitsijäntodistuksesta astuu voimaan 1.7. alkaen. Taloyhtiön kunnossapitotyöt ja -s... Lisää |
Tarkkana isännöitsijäntodistusten kanssaIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 08. maaliskuu 2010 Tähän asti on yleisesti ollut vallalla käsitys, että asuntokaupassa myyjä tai kiinteistönvälittäjä ... Lisää |
Korkein oikeus: Välitysliikkeen selvitettävä korjausaikeetIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 26. lokakuu 2009 Korkeimman oikeuden tuore päätös on taas hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on kertoa isännöitsijä... Lisää |
Varmuudella tiedossa olevasta korjaushankkeesta maininta isännöitsijäntodistukseenIsännöitsijäntodistusKuluttajariitalautakunta - perjantai, 05. syyskuu 2008 Asunnonostajille selvisi vasta kaupanteon jälkeen, että taloyhtiöön oli tulossa vesikaton uusiminen... Lisää |
Lukija kysyy... Puuttuvista neliöistäIsännöitsijäntodistusHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 9/2007 - perjantai, 04. tammikuu 2008 ”Myytävien kerrostaloasuntojen neliöt.Viime kesänä nuorempi tyttäreni osti yksiön Porvoonkadulta ja... Lisää |


