Isännöitsijäntodistus: Yhtiön talous ja muut tiedot
Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava yhtiön taloudesta: yhtiön lainojen määrä eriteltynä lainoittain, yhtiövastikkeen määräytymisen perusteet, arvonlisäverovelvollisuus ja tiedot yhtiön omaisuuden vakuuttamisesta. Muina tietoina on ilmoitettava tiedot yhtiön kiinteistönhoidosta ja isännöinnistä, osakekirjojen painamisesta, yhtiön rakennusten energiatodistuksesta ja maininta kanteesta yhtiöjärjestyksen kohtuuttomuuteen johtavan määräyksen muuttamiseksi. Todistuksessa mainitaan myös tiedot osakkaiden välisistä sopimuksista, jotka vaikuttavat huoneiston käyttöön ja kustannuksiin, esimerkiksi tieto kiertävistä talonmiesvuoroista.
Talous
Taloustiedoissa ilmoitetaan yhtiöjärjestyksen mukaiset yhtiövastikkeen määräämisen perusteet, kuka määrää vastikkeen suuruuden ja maksutavan sekä vastikkeiden suuruus. Todistuksessa tulee myös olla tiedot siitä, onko yhtiö hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi ja tiedot osakeantivaltuutuksesta ja optio- tai muiden erityisen oikeuden osakkeisiin tuottavan oikeuden antamista koskevasta valtuutuksesta sekä tiedot yhtiön omaisuuden vakuuttamisesta.
Yhtiön nostamat lainat ilmoitetaan eriteltynä lainoittain ja siten, että erittelystä selviää, mihin hankkeeseen tai tarkoitukseen laina on tarkoitettu ja maininta siitä, voiko osakas maksaa osuutensa lainasta pois, sekä yhtiön päättämistä nostamatta olevista lainoista samat tiedot ja arvio siitä, milloin laina nostetaan.
Muut tiedot
Muut tiedot -kohdassa ilmoitetaan tiedot yhtiön kiinteistönhoidosta ja isännöinnistä. Esimerkiksi, onko yhtiöllä huoltoyhtiö vai talonmies. Lisäksi on ilmoitettava tieto yhtiön osakekirjojen painamisesta ja tiedot yhtiön rakennusten energiatodistuksesta. Energiatodistuksesta on ilmoitettava energiatodistuksen antaja, energiatodistuksen antamisen ajankohta ja energiatodistuksen sisältö.
Erityisjärjestelyt
Muut tiedot -kohdassa ilmoitetaan myös yhtiön tiedossa olevista seikoista, jotka voivat vaikuttaa olennaisesti yhtiön taloudelliseen tilaan tai sen toimintaan taikka osakehuoneiston käyttämiseen tai käyttökustannuksiin esimerkiksi kiinteistörekisteriin merkityt tai muuten sovitut rasitteet, yhtiökokouksessa päätetty rekisteröimätön yhtiöjärjestyksen muutos ja muu kuin yhtiöjärjestystä koskeva riita-asia, jossa yhtiö on osapuolena. ilmoitettava seikka voi olla myös huoneiston käyttöön tai käyttökustannuksiin olennaisesti vaikuttava järjestely.
Järjestely voi olla esimerkiksi:
- huoneistoissa käytettävän sähkön, taloyhtiösaunan ja talopesulan kustannusten kattaminen hoitovastikkeella (kiinteistökohtainen sähkösopimus, ei huoneistokohtaisia sähkömittareita)
- asunto-osakeyhtiölaista ja yhtiöjärjestyksestä poikkeava osakassopimus, joka vaikuttaa olennaisesti osakehuoneiston käyttöön tai siitä aiheutuviin kustannuksiin (esimerkiksi sopimus talonmiehen tai isännöitsijän tehtävien jakamisesta osakkeenomistajien kesken)
- kiinteistölaajakaistan tai hissin käyttöoikeutta ja kustannusten jakoa koskeva osakkaiden sopimus
Yhtiön tiedossa olevien osakkaiden välisten sopimusten mainitseminen todistuksessa voi olla käytännössä tärkeätä asumisviihtyvyyden ja hyvän ilmapiirin säilymisen kannalta.
Lähde: Asunto-osakeyhtiölakiopas. Oikeusministeriö
Isännöitsijäntodistus: Yhtiön talous ja muut tiedotIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 20. joulukuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava yhtiön taloudesta: yhtiön lainojen määrä eriteltynä lainoi... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: Kunto ja kunnossapitoIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 13. joulukuu 2010 Asunto-osakeyhtiön kiinteistön ja rakennusten kunto- ja kunnossapitotiedoista ilmoitetaan isännöits... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: kiinteistö ja rakennuksetIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - tiistai, 07. joulukuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa on mainittava kiinteistötunnus, pinta-ala, hallinnan peruste, mahdolline... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: huoneiston kunnossapitotiedotIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 29. marraskuu 2010 Asetuksessa isännöitsijäntodistuksesta edellytetään, että isännöitsijäntodistuksessa mainitaan yhti... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: lainaosuudet ja maksamattomat vastikkeetIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 22. marraskuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistoa koskevat lainaosuudet. Jos osakkeenomist... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: vastikkeet ja maksutIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 15. marraskuu 2010 Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava osakehuoneistosta suoritettavan yhtiövastikkeen määrä tar... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: Pinta-alan ilmoittaminenIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 08. marraskuu 2010 Isännöitsijätodistuksessa on ilmoitettava huoneiston yhtiöjärjestyksen mukainen pinta-ala ja tieto ... Lisää |
Isännöitsijäntodistus: Kohde- ja käyttötarkoitusIsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 01. marraskuu 2010 Oikeusministeriön laatimassa Asunto-osakeyhtiölakioppaassa selvennetään asetusta isännöitsijäntodis... Lisää |
Isännöitsijän vastuu puutteellisista tiedoistaIsännöitsijäntodistusKuluttajariitalautakunta - torstai, 23. syyskuu 2010 Isännöitsijäntodistuksessa oli huoneistoon kohdistuva lainaosuus ilmoitettu väärin. Asuntokaupan y... Lisää |
Jäsenet!IsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 05. heinäkuu 2010 Uusi isännöitsijäntodistus on lisätty lomakevarastoon. Oikeusministeriön julkaisee lupaamansa täytt... Lisää |
Isännöitsijäntodistuksen sisältö muuttuu 1.7.2010IsännöitsijäntodistusKiinteistöklubi - maanantai, 17. touko 2010 Uusi asetus isännöitsijäntodistuksesta astuu voimaan 1.7. alkaen. Taloyhtiön kunnossapitotyöt ja -s... Lisää |
Tarkkana isännöitsijäntodistusten kanssaIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 08. maaliskuu 2010 Tähän asti on yleisesti ollut vallalla käsitys, että asuntokaupassa myyjä tai kiinteistönvälittäjä ... Lisää |
Korkein oikeus: Välitysliikkeen selvitettävä korjausaikeetIsännöitsijäntodistusAdministrator - maanantai, 26. lokakuu 2009 Korkeimman oikeuden tuore päätös on taas hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on kertoa isännöitsijä... Lisää |
Varmuudella tiedossa olevasta korjaushankkeesta maininta isännöitsijäntodistukseenIsännöitsijäntodistusKuluttajariitalautakunta - perjantai, 05. syyskuu 2008 Asunnonostajille selvisi vasta kaupanteon jälkeen, että taloyhtiöön oli tulossa vesikaton uusiminen... Lisää |
Lukija kysyy... Puuttuvista neliöistäIsännöitsijäntodistusHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 9/2007 - perjantai, 04. tammikuu 2008 ”Myytävien kerrostaloasuntojen neliöt.Viime kesänä nuorempi tyttäreni osti yksiön Porvoonkadulta ja... Lisää |


