Tallinmäessä varauduttiin ajoissa esteettömyyden eduksi
| Hissin uusiminen |
- Päätös uudistaa hissi tehtiin jo vuosituhannen vaihteessa. Varauspäätöksen Asuntorahaston hissiavustuksesta saimme loppuvuodesta 2006, isännöitsijä Pekka Aalto valotti taustoja hankkeesta, jonka tuloksena hänen isännöimänsä As Oy Tallinmäki oli elo-syyskuussa 2007 vihdoin saamassa modernin, automaattiovisen hissin.
Hankintasopimuksen hissimuutoksesta taloyhtiö allekirjoitti hissitoimittajan kanssa helmikuussa 2007. Avustuksen vahvistuspäätöstä Asuntorahastolta taloyhtiö sai odottaa vielä toukokuulle 2007. Sen jälkeen hanke siirtyi toteutusvaiheeseen rivakasti, sillä rahat oman maksuosuuden hoitamiseksi taloyhtiöllä olivat olleet kassassa jo odottamassa.
Valkeakosken Tili ja Isännöinti Oy:n toimitusjohtaja Aalto kertoi, että Tallinmäen asukkaita vuodesta 1976 palvelleen hissin uusiminen ajanmukaisemmaksi on eräänlainen päätöspiste taloyhtiön pitkän tähtäyksen suunnitelmalle, PTS:lle.
Vuodesta 1997 lähtien teetettyjen perus- ja huoltokorjauksien listalla on riittänyt merkintöjä joka vuodelle: huopakatteen uusimien, kylpyhuoneiden vesieristeiden uusiminen, lämmitysjärjestelmän peruskorjaus, ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen, elementtien uudelleensaumaus, parvekejulkisivujen ja parvekkeiden kunnostus, lukkojen uusiminen yms. Hissin kuntoarvio teetettiin vuonna 1999.
Mitään raskasta vikahistoriaa Tallinmäen hissillä ei sinänsä ole ollut, mutta peruskorjaushanke oli päätetty laittaa vireille, jotta suurempia vaikeuksia ei tarvitsisi kohdatakaan. Kannustimena oli mahdollisuus hakea hankkeelle tukea Valtion asuntorahastosta.
- ARA tukee ensisijaisesti hissien rakentamista kohteisiin, joissa sitä ei ennestään ole ja toissijaisesti olemassa olevien hissien peruskorjaukseen, Pekka Aalto selvensi.
- Määrärahojen vähyys on esteenä hissien oikea-aikaiselle peruskorjaukselle, hän oli kuitenkin tullut huomaamaan.
Kustannusarviossa As Oy Tallinmäen urakalle ja valvonnalle oli kirjattu yhteensä 56 000 euroa. Kustannuksista puolet tulee Asuntorahastolta, toinen puoli jää verotettavaksi taloyhtiön kassasta.
Hissi jäi pois käytöstä elokuun 21. päivänä, minkä jälkeen hissitöntä kautta oli tiedossa viisi viikkoa. Tilanteen ennalta tietäen yksiportaisen ja kuusikerroksisen talon asukkaista osa oli hankkiutunut tuoksi ajaksi muualle asumaan. Portaiden kapuamiseen asennoituneiden lepuutuspaikoiksi asukkaat olivat itse tuoneet porrastasanteille istuimet.
Puhelinkytkennät syytä vaatia ajoissa
As Oy Tallinmäen portaikot ovat 120-senttiset, sairaspaarien kantamiseen hyvin soveltuvat. Neljältä hissitoimittajalta olikin pyydetty tarjoukset hissin peruskorjaamiseksi entisessä koossaan, joka ei riitä paarikuljetukseen. Näin olemassa oleva kuilu voitiin säilyttää ilman rakenteellisia muutoksia, eikä hanke edellyttänyt rakennusluvan hakemista.
- Hissiyrityksen edustaja Petri Aaltonen oli esittelemässä hanketta taloyhtiön osakkaille, jotka saivat häneltä heti vastaukset kysymyksiinsä, Pekka Aalto kertoi.
Hankkeen avoin valmistelu auttoi päätöksentekoa. Päätökset olivat yksimielisiä.
Sopimus allekirjoitettiin viiden vuoden takuuajalla. Valmistelevat työt, samoin kuin töiden valvonnan, taloyhtiö uskoi isännöitsijälleen luottaen hänen 25 vuoden kokemukseensa ammatissa.
Elokuun lopulla Tallinmäen ensimmäisessä kerroksessa tuulikaapissa oli jo odottamassa uusia hissin osia, kun hissiasentaja Markku Nieminen otti poikkeamaan tulleen Aallon kanssa puheeksi hissin edellyttämät puhelinyhteydet. EU-säädöksien mukaan talonsisäinen hälytyskello ei ole hissiturvallisuuden kannalta riittävä. Pelkästään gsm-yhteyksienkään varaan avunpyyntöviestejä ei parane luottaa, sähkökatkoksissa gsm-asemien toiminta, kun saattaa hiipua jo puolessa tunnissa. Tarvitaan siis lankapuhelinkytkentä.
Nieminen muistutti kokemuksien pohjalta, että lankapuhelinkytkentöjen saaminen - ja nimenomaan jo ennen uuden hissin asennustöitä - olisi turvallisinta vielä varmistaa puhelinyhtiöstä, ja tiukalla kannalla. Työn valmistuttua hissille tehtävä virallinen lopputarkastus on edellytys hissin käyttöönotolle. Jos hälytykset ovat asentamatta, hyväksyntäleimaa ei tipu, vaikka hissi sinänsä olisi kulkuvalmiudessa.
Asukkaat jäävät edelleen rappujen varaan, mikäli puhelinkytkennät ovat tekemättä.
Pekka Aalto ei aikaillut, kaivoi heti puhelimensa taskusta. Yhteyden saaminen puhelinyhtiöön ei aina onnistu noin vain. Nyt onnistui, yllättävän helposti. Asian vakuutettiin olevan hoidossa.
- Saman puhelinlinjan pystymme hyödyntämään myös pohjakerroksen väestönsuojassa. Kriisitilanteessahan hissiä ei saa käyttää eikä linjalle siellä ole silloin tarvetta, Aalto totesi myönteisenä asiana.
Tarvetta riittää, vaan ei rahoja, aina ei yhteistahtoakaan
Noin 110 asiakaskohteen isännöintiä pyörittävä Pekka Aalto on joutunut omienkin kohteiden osalta kokemaan Asuntorahaston määrärahojen riittämättömyyden. Tänä vuonna jaolle on tullut hakemuksia 334 kohteesta, noin 22 miljoonan euron edestä. Käytettävissä ollut 3 miljoonaa euroa riitti 27 hakijalle. Muun muassa Aallon isännöimän, kahdeksankerroksisista taloista muodostuvan As Oy Honkiniemen avustuspyyntö neljän hissin uudistamiseksi esteettömiksi ei tärpännyt. Ei, vaikka liitteessä oli edellytettävä näyttö ikääntyvästä asukasjakaumasta sekä sitovat yhtiökokouspäätökset hankkeeseen ryhtymisestä.
Hissihankkeen kustannukset oli arvioitu 240 000 euroksi hissitoimittajan antamaan budjettitarjoukseen perustuen. Ilman avustusta hissien modernisoimishanke jää toistaiseksi toteutumatta. Hanke on tarkoitus kilpailuttaa erikseen hissitoimittajilla, jos Asuntorahastolta saadaan myönteinen päätös myöhemmin.
- Kohteissamme on paljon saneerausikään tulevia hissejä. Paljon myös kohteita, joista hissi puuttuu. Hissien rakentamisesta on keskusteltu yhtiökokouksissa, mutta korkeat hankintakustannukset ovat olleet esteenä, Aalto kertoo tilanteesta laajemmin.
Toisaalta eräässä hänen kohteistaan, As Oy Koulukadussa, taloyhtiö antoi hankkeelle kielteisen päätöksen yhtiökokouksessaan, vaikka sille oli jo myönnetty sitova avustuspäätös. Toisella kerralla avustuspäätöstä ei vielä ollut, mutta sen tiedettiin olevan saatavissa. Ja taas yhtiökokouksen päätös oli kielteinen. Taloyhtiössä asuu yläkerroksissa iäkkäitä ja osin liikuntarajoitteisia henkilöitä, joiden kannalta hissin saaminen on jokseenkin asumisen edellytys.
Osa kunnista ja kaupungeista tukee talojen hissihankkeita myöntämällä omista varoistaan lisäavustusta Asuntorahaston avustusten päälle. Valkeakosken kaupunki ei kuulu niiden joukkoon.
Tallinmäessä varauduttiin ajoissa esteettömyyden eduksiHissin uusiminenHanna Rissanen Kiinteistöposti 6/2007 - perjantai, 28. syyskuu 2007 - Päätös uudistaa hissi tehtiin jo vuosituhannen vaihteessa. Varauspäätöksen Asuntorahaston hissiav... Lisää |
Nyt hissi vie perille astiHissin uusiminenHanna Rissanen Kiinteistöposti 6/2007 - perjantai, 28. syyskuu 2007 Tamperelaisessa As Oy Vellamonkatu 16:ssa hissiä pystyvät nykyisin käyttämään myös he, joille sen k... Lisää |
Miksi modernisoida hissi?Hissin uusiminenKari Sautero Kiinteistöposti 5/2005 - maanantai, 31. lokakuu 2005 Hissi on kuin mikä tahansa muukin mekaaninen laite - se kuluu käytössä. Pieni esimerkki: 20 vuoden... Lisää |
Uusitut hissit yhteisprojektinaHissin uusiminenKari Sautero Kiinteistöposti 5/2005 - maanantai, 31. lokakuu 2005 Kolme turkulaista taloyhtiötä, asunto-osakeyhtiöt Paaskunnanharju, Paaskunnanmäki ja Paaskunnanleht... Lisää |

