Taloyhtiön

Tampereen teknilliseltä yliopistolta (TTY) ikkunoiden tiivistämisasiaa lupasi valottaa osaltaan Rakennustuotannon ja -talouden laitoksen tutkija, diplomi-insinööri Juhani Heljo. Aikoinaan energianeuvojiakin kouluttaneen Heljon tämän hetken tutkimusalueisiin kuuluvat mm. rakennuskannan energiankulutus ja hiilidioksidipäästöt sekä huoltokirjat, mutta energia-alan koulutustyöllekin on yhä kysyntää myös talon ulkopuolella, mm. teknisten isännöitsijöiden kurssituksessa.

Heljon kanssa tiivistysasiassa ei sukelleta oikopäätä ikkunoiden väliin eikä ovenpieliin. 
- Kaikkein ensimmäiseksi on hyvä tietää, mikä ilmanvaihtojärjestelmä talossa on, Heljo aloittaa ja jaottelee järjestelmät kolmeen perustyyppiin.

Vanhimmissa rakennuksissa ilman vaihtuvuutta ei aviteta konevoimalla. Painovoima pitää huolen lämpimän ilman poistumisesta. Korvausilmaa otetaan joko tuulettamalla tai enemmän tai vähemmän hallitusti venttiileistä tai rakosista, myös ikkunoiden välyksistä, ihan tarkoituksellakin.

Suurimassa osassa asuinkerrostaloistamme ilman poisto tapahtuu koneellisesti. Niissäkin korvausilma virtaa, rakennuksesta ja huoneistostakin riippuen, joko venttiileistä - jos sellaisia on ja ne toimivat - tai ikkunarakenteiden kautta. Tutkittaessa tuloilman reiteiksi voi paljastua myös rappukäytävään johtavien ovien rakosia, postiluukkuja tms. 
- 1980-luvun lopussa tuli uusi ilmanvaihtomääräys, joka edellytti, että tiedetään, mistä raitis ilma tulee. Sitä ennen korvausilma tuli mistä tuli, erillisiä venttiileitä ei välttämättä ollut, Heljo kertoo. Alkuun hän kehottaa asukkaita siis tutkimaan, onko asunnossa tuloilmaventtiili tai -venttiileitä, seinässä tai rakoventtiileinä ikkunoissa. Mikäli on ja ne toimivat, ikkunoiden on oltava täysin tiiviit.

Jos tuloilmaventtiileitä ei ole, korvausilma on ajateltu otettavaksi ikkunarakenteiden kautta. Tällöinkin tiivisteitä tarvitaan, mutta ei kauttaaltaan asennettuna. Heljo ehdottaa puitteen yläosaan jätettäväksi tiivistämättömiä kohtia. Usein tiiviste jätetään pois tuuletusikkunan puitteen yläreunasta, jos huoneessa on tuuletusikkuna. Raot tai huonot tiivisteet ikkunan alareunassa aiheuttavat herkimmin vetoa.

Tiivisteet vain osa
ilmankulun hallintaa
Juhani Heljo korostaa myös, että ilman pitäisi kulkea huoneistossa puhtaista tiloista likaisiin, poistoilmaventtiileillä varustettuihin tiloihin eli vessaan, keittiöön ja vaatehuoneeseen päin. Tiivistämättömiä kohtia tulisi olla tuloilmaventtiilittömien makuuhuoneiden ja ehkä olohuoneen ikkunoissa, keittiössä sen sijaan ei. Silloinkin, kun keittiössä on raitisilmaventtiili, Heljo pitäisi sen kiinni.

Tutkimuksissa on todettu, että makuuhuoneitten ilmanvaihto on usein koneellisessa poistoilmanvaihdossa liian vähäinen, jos ovet suljetaan yöksi. Tämä johtuu siitä, että vedon takia makuuhuoneen korvausilmareitit herkästi tukitaan.
- Oven rappukäytävään pitäisi olla tiivis, Heljo korostaa myös.
 
Käytännössä tilanteet koneellisen poiston toimivuuksien suhteen on todettu kirjavaksi. Jossain huoneistossa poistoventtiili toimii, ilmaa poistuu, osassa ei.  Heljon mukaan 1970-luvulle asti asennettiin venttiileitä, jotka ovat kenen vain pyöriteltävissä. Pahimmillaan ilma voi kovalla tuulella virrata jopa sisäänpäin.

Poistoilmaventtiilin toimivuuden tarkistamiskeino on yksinkertainen: mikäli venttiilin eteen nostettu paperiarkki napsahtaa vedon voimasta kiinni venttiiliin, pysyy siinä pitelemättä, poisto toimii varmasti. Epävarmassa tapauksessa voi raottaa hiukan ikkunaa ja kokeilla uudelleen. Jos paperi ei pysy vieläkään, poisto ei toimi. Venttiileitä puhdistettaessa koko venttiili poistetaan kiertämällä ja puhdistetaan. Lautasia ei saa pyöritellä.

1970-luvun puolivälin jälkeen huoneistot alettiin varustaa lukittavilla poistoventtiileillä. Itselliset säätelyt eivät enää onnistu. Myös ilmanpaine-eroja nostettiin; ikkunan aukaiseminen ei enää vaikuta niin olennaisesti poistuvan ilman määrään kuin aiemmin.

Ensimmäiset talot, joissa sekä ilman tulo että poisto rakennettiin koneellisesti toimivaksi, tulivat jo 1970-luvulla, mutta yleistyivät vasta vuonna 2003 voimaan tulleen määräyksen myötä. Tällöin edellytettiin rakennustapaa, jossa sisätilojen poistoilman sisältämää lämpöä otetaan talteen tuloilmaan siirtämällä. Näissä taloissa ikkunoiden on oltava täysin tiivistettyjä. Ikkunatehtaiden tiukat tiivistysvaatimukset pitävätkin siitä huolen, mikäli vain ikkunoiden asennuksessa ei tehdä virheitä tai tiiviyttä ei heikennetä esimerkiksi sälekaihtimien asennuksessa turhan suuria reikiä poraamalla.

Kokonaan koneellistetun ilmanvaihdon taloissa säädöt ovat parhaimmillaan, kun huoneissa on pieni alipaine ulkoilmaan nähden, poisto on suurempi kuin tulo. Jos painesuhde on päinvastainen, kosteaa sisäilmaa voi työntyä mahdollisista tiiviste- tms. rakosista ulompiin ja lämpötilaltaan kylmempiin rakenteisiin, tiivistyä vedeksi ja aiheuttaa aikaa myöten vaurioita. Väärä painesuhde näkyy pakkasilla veden tiivistymisenä ikkunan ulommaisen lasin sisäpintaan. Tällöin ensisijainen toimenpide Heljon mukaan on korjata ilmanpainesuhteet oikein päin, vasta sitten pureutua tiivistepuoleen.