Etusivu Ilmanvaihto Sisäilma ja terveys Joka toisessa rakennuksessa liikaa kosteutta

Joka toisessa rakennuksessa liikaa kosteutta

Sisäilma ja terveys

Arviolta joka toisessa rakennuksessa on merkkejä ylimääräisestä kosteudesta. Tämä merkitsee, että 600 000–800 000 suomalaista altistuu kosteuden ja homeen aiheuttamille epäpuhtauksille päivittäin.

”Kosteuden ja homeen aiheuttamia ongelmia on kaikessa rakennuskannassa, niin valtion ja kuntien kuin yksityisten ihmistenkin rakennuksissa, sekä kerrostaloissa että omakotitaloissa. Ilmiötä ei pidä ylidramatisoida, mutta kyse on huomattavasti laajemmasta ongelmasta kuin julkisesti mielletään”, asuntoministeri Jan Vapaavuori painotti Forum Mikkeli XVI:n avajaispuheenvuorossaan.

Vapaavuori kertoi hallituksen päättäneen käyttää järeitä erityistoimenpiteitä ongelmien ratkaisemiseksi. Se perusti vuoden 2009 helmikuussa viisivuotisen kosteus- ja hometalkoot -toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on kosteus- ja homevaurioiden ja niiden aiheuttamien kansanterveyshaittojen merkittävä vähentäminen.

Talkoiden onnistumisen kannalta keskeistä on pysyvän asennemuutoksen aikaansaaminen.

”Viimeistään nyt meidän pitää oppia säännöllisesti tutkimaan tai tutkituttamaan rakennuksemme ja varaamaan jo ennalta rahoitusta väistämättä eteen tulevien peruskorjausten tekemiseen. Jos suhtautuisimme taloihimme kuten autoihimme, tilanne olisi olennaisesti parempi: niitä huollamme säännöllisesti ja ymmärrämme, että se myös maksaa”, Vapaavuori muistutti.

Vapaavuoren mukaan valtio haluaa näyttää vahvaa esimerkkiä talkoissa. Senaatti-kiinteistöjen johdolla valtion työpaikoilla luodaan lähivuosina pelisäännöt, miten sisäilmaongelmat käsitellään työpaikalla ja miten homevauriot korjataan. Valtionhallintoon laaditaan toimintamalli myös sille, miten kiinteistöjen kuntotutkimukset organisoidaan ja ennen pitkää kaikille rakennuksille tehdään pitkän tähtäimen korjausstrategia ja huolto- ja ylläpito-ohjelmat.

Lisätietoja: www.ymparisto.fi  Suurtalkoilla asuntojen homeongelmat...

 

Joka toisessa rakennuksessa liikaa kosteutta

Sisäilma ja terveys
Ympäristöministeriö - torstai, 09. syyskuu 2010
Arviolta joka toisessa rakennuksessa on merkkejä ylimääräisestä kosteudesta. Tämä merkitsee, että 6...
Lisää

Helle nostaa sähkönkulutusta ja rasittaa kylmälaitteita

Sisäilma ja terveys
Motiva - perjantai, 16. heinäkuu 2010
Helteisen sään nostaessa asuntojen sisälämpötiloja nousee myös sähkönkulutus. Huoneisiin tuodaan tu...
Lisää

Käytä ilmanvaihtoa oikein, säästä jopa 1 000 kWh vuodessa

Sisäilma ja terveys
Motiva - torstai, 18. maaliskuu 2010
Vain harva asukas osaa käyttää ilmastointijärjestelmää oikein. Motivan arvion mukaan  omakotitaloas...
Lisää

Hyvää yötä - joskin hiukka hintavampaa!

Sisäilma ja terveys
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2008 - tiistai, 27. touko 2008
Helteellä on vähemmänkin ystävälliset puolensa. Useampi päivä porotusta ja lämpimät yöt välissä, ni...
Lisää

Hyvä sisäilma vaalimisen väärti

Sisäilma ja terveys
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2007 - perjantai, 16. maaliskuu 2007
Vaihtuuko ilma huoneistossa tai ei? Sitä ei välttämättä tule tarkkailleeksi, kun asia on kohdallaan...
Lisää

Uusiin ääneneristysmääräyksiin ollaan tyytyväisiä

Sisäilma ja terveys
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti Professional 8/2005 - torstai, 22. joulukuu 2005
Rakennusten ääneneristystä ja meluntorjuntaa koskevat uudet määräykset tulivat kahden vuoden siirty...
Lisää

Tietoa, toimintaa ja tiedottamista

Sisäilma ja terveys
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2005 - perjantai, 18. maaliskuu 2005
Ilmanvaihdon tarvetta arvioidessa voidaan käyttää eräitä nyrkkisääntöjä. Asunnoissa sopivaksi ilman...
Lisää