KVR-urakassa osakkailla säilyy aito vaikuttamisen mahdollisuus
| Julkisivut - korjaukset |
KVR-urakka toteutti As. Oy Näsipuiston julkisivukorjaushankkeessa rakennuttajana projektin vetäjänä toimivan Martti Ojajärven mielestä parhaiten ja aidosti sitä, että osakkeenomistajat käyttävät todellista päätäntävaltaansa ja valitsevat omista lähtökohdistaan taloyhtiölle parhaiten sopivan korjaustavan.
Pitäisi muistaa, että julkisivukorjaushankkeessa tilaajana on asunto-osakeyhtiö ja siksi oikea päätöksentekopaikka yhtiökokous. Siellä asukkailla ja osakkeenomistajilla pitää olla aito vaikuttamisen mahdollisuus asioihin ja päätäntävalta siitä, mitkä ovat ne vaihtoehdot, joilla julkisivujen tekninen ongelma voidaan ratkaista ja mitä se heille maksaa, Ojajärvi korostaa kuvatessaan Näsipuiston julkisivukorjauksen toteuttamista.
Perinteisessä urakointitavassa osakkeenomistajat eivät pääse arvioimaan kaikkia niitä todellisia vaihtoehtoja, joita teknisen ongelman ratkaisemiseksi voitaisiin käyttää. Tämä johtuu siitä, että kun suunnitelmat tehdään, niihin tuskin enää haetaan aidosti urakoitsijoilta muita vaihtoehtoja, vaan tarjous pyydetään jo suunnitellusta.
KVR-urakassa urakoitsija sen sijaan asiantuntemustaan käyttäen suunnittelee ja tarjoaa vaihtoehtonsa, joista osakkeenomistajat valintansa ja päätöksensä sitten tekevät ja näin olleen vaikuttavat todella myös korjauksen lopputulokseen. Urakoitsijat tietysti pyrkivät kilpailutilanteessa tuottamaan sellaisia ratkaisuja, jotka menestyvät kilpailussa ja ovat siis tilaajalle edullisia.
KVR-urakkamuodon käytön yleistyminen vaatii Ojajärven mielestä ajattelutavan muutosta. Hänen mielestään erilaisia urakkamuotoja pitäisi käyttääkin enemmän ja huolehtia siitä, että asunto-osakeyhtiöiden korjaushankkeissa yhtiökokous toimii päätöksentekoprosessissa todella sellaisena tahona, joka valinnat tekee. Myös taloyhtiöt sitoutuisivat näin toimien aikaisemmin tulevaan yhteistyökumppaniinsa ja yhtiö saisi toteuttajalta käyttöönsä tarvitsemaansa asiantuntemusta ja ohjausta.
Reunaehdot
tiedossa ennen tarjouksien pyytämistä
KVR-urakkatarjousten valmisteluvaiheessa on Ojajärven mukaan tärkeä huolehtia siitä, että tilaaja selvittää mahdolliset toteuttamisen reunaehdot ennen tarjousten pyytämistä. On siis tiedettävä, minkälaisia kaupunkikuvallisia tai muita arkkitehtoonisia rajoituksia saattaa olla, voidaanko julkisivut esimerkiksi verhoilla levyillä, voidaanko käyttää useita verhousmateriaaleja, voiko parvekekaiteiden materiaalina käyttää läpinäkyvää lasia vai pitääkö kaiteiden peittää parveke täydellisesti ja niin edelleen.
Reunaehtojen huomioiminen turvaa sen, että urakoitsijoiden tarjouksissaan esittämät vaihtoehdot on käytännössäkin toteuttamiskelpoisia - toisaalta näin tarjoukset saadaan yhteismitallisiksi.
– On tärkeä suunnitella tarjouslomake hyvin, Ojajärvi painottaa viitaten siihen, että juuri hyvin suunnitellulla lomakkeella urakoitsijoilta saadaan mahdollisimman paljon vaihtoehtoja erilaisilla materiaaleilla ja materiaaliyhdistelmillä toteutettavista korjauksista.
– Urakoitsija tehköön sitten tarjouslomaketta täyttäessään omat ratkaisunsa siitä, mihin vaihtoehtoihin vastaa ja mikä yrityksen kilpailukyky minkin korjaustavan toteuttajana on, Ojajärvi vielä painottaa.
Aito kilpailutilanne loppuun saakka
Korjaushankkeen taloudellisen hallinnan kannalta on tärkeää, että urakoitsijalta saatu hinta pitää. Tämä toteutuu Ojajärven mukaan sitä varmemmin, mitä huolellisemmin KVR-asiakirjat on tehty.
KVR-urakan hinta ei välttämättä sisällä kuitenkaan aivan kaikkea. Tässä Ojajärvi viittaa siihen, että kaikissa julkisivukorjauksissa yllätyksiä tulee ja etenkin betonijulkisivukorjauksissa korroosio- ja pakkasrapautumavaurioiden määrä ja korjaamisen tarve.
Niinpä yksi keino Ojajärven mukaan on, että KVR-urakassa urakoitsijan kanssa sovitaan hinnan sisältävän esimerkiksi kilometrin verran terästen piikkausta ja toisen kilometrin verran suojausta. Näsipuistossa urakoitsijoilta pyydettiin korroosio- ja rapautumisvaurioiden korjaamisesta yksikköhinta. Näin tarjouksia voitiin tasapuolisesti vertailla sen pohjalta, kuinka paljon näitä töitä arvioitiin jouduttavan tekemään.
Näsipuiston hankkeessa on nyt ohitettu kaikki teknistä tai taloudellista riskiä sisältävät työvaiheet ja hanke on pysynyt erinomaisesti ”hanskassa”. Betonijulkisivun hiekkapuhallus toi esille odotettua enemmän terästen piikkaus- ja suojaustarpeita, mutta tähän oli hankekustannuksissa jo varauduttu.
KVR-urakka urakoitsijan
osaamisen ja kokemuksen haastajana
Paljon selvityksiä vaihtoehdoista oli tehty ja esittelykokouksia pidetty myös As. Oy Näsipuistossa ennen kuin taloyhtiö löysi ratkaisun, minkälaisen julkisivuremontin se haluaa toteuttaa. Toteuttamiseen haluttiin perinteisten urakkatarjouskilpailun ja toteutuksen sijasta KVR-tyyppinen toteuttamistapa.
Olennaisin ero KVR-urakassa perinteiseen urakointitapaan on, että siinä pääurakoitsija ottaa kokonaisvastuun urakasta, työsuorituksesta ja myös suunnittelusta.
Kilpailutukseen valituille urakoitsijoille annettiin karkeana ohjeena, että julkisivukorjaus toteutetaan Näsipuiston kerrostaloissa uudelleenverhouksena, jonka lisäksi uusitaan parvekekaiteet ja vaihdetaan uudet ikkunat. Urakoitsijoiden tehtävänä oli sen jälkeen suunnitella, miten korjaus erilaisilla materiaalivaihtoehdoilla toteutetaan.
Uskallusta ja luottamusta tarvitaan
Oka Oy:n saneerausyksikön projektipäällikkö Arto Pajusen kokemukset KVR-urakasta ovat myönteiset. Hänen mielestään tällainen toimintatapa antaa urakoitsijalle paremmat mahdollisuudet käyttää omaa osaamistaan ja kokemustaan. Urakoitsija voi näin ollen myös vaikuttaa paremmin toteuttamistapaan ja aikatauluihin tarpeiden mukaan.
– Tässä kohteessa oli arkkitehtoonisesti perusteltua yhdistää julkisivussa kaksi eri materiaalia, Pajunen kertoo korjaustavasta, jota Oka suositti omaan kokemukseensa perustuen.
Kokonaisvaltainen toimintamalli, jossa suunnittelu ja toteuttaminen annetaan pääurakoitsijalle, on yksikönjohtaja Heikki Käkösen kokemuksen mukaan myös edullisempaa kuin perinteisessä toimintamallissa, jossa tarvitaan erikseen suunnittelu- ja urakkatarjoukset.
– Toteutuksen erilaisista yksityiskohdista tarvitaan uusia rakennesuunnitelmia pitkin matkaa, mutta tämäkin koituu hankkeen eduksi, koska urakoitsija hoitaa suunnitelmatarpeet suoraan suunnittelijoiden kanssa ja täydentävät suunnitelmat saadaan hyväksymiskierroksen jälkeen nopeammin työmaan käyttöön, Pajunen kuvaa A-Insinöörien hyvään ammattitaitoon perustuvaa ja sujuvaan yhteistyöhön liittyvää toimintatapaa.
Kaiken kaikkiaan toiminta on Pajusen kokemuksen mukaan selkeää ja mahdollistaa sen, että urakoitsija voi todella käyttää lopputuloksen varmistamiseen omaa osaamistaan. Näissä merkeissä työt As. Oy Näsipuistossa siis jatkuvat ensi kesään.
– Tällainen toimintatapa vaatii tilaajalta aikamoista rohkeutta ja luottamusta, koska kaikki perustuu vain yhteen sopimukseen ja yhteen tekijään, Käkönen vielä kiteyttää KVR-urakointiin liittyvän tärkeän vaatimuksen.
Uskallusta se Pajusen mukaan edellyttää myös urakoitsijalta.
– Tämä on meille ensimmäinen iso asunto-osakeyhtiön KVR-urakka Tampereella. Kohde on haastava ja menettelyprosessi harvoin käytetty, mutta kokemuksena jo tähän mennessä positiivinen. Voisi toivoa, että muutkin mittavat korjaushankkeet toteutettaisiin KVR-urakkatyyppisinä, Pajunen vielä kiteyttää omat kokemuksensa tarjous- ja toteuttamisprosessista.
Julkisivuseminaari Helsingissä 8.5.2012Julkisivut - korjauksetJulkisivuyhdistys r.y - keskiviikko, 25. huhtikuu 2012 Julkisivukorjaamisen nykytila ja tulevat trendit - ajankohtaista julkisivuasiaa ammattilaisille - ... Lisää |
Kokemukset olosuhdehallinnasta puoltavat talvista julkisivukorjaamistaJulkisivut - korjauksetHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 10/2009 - tiistai, 05. tammikuu 2010 Julkisivujen korjausurakointia talviaikana on toistaiseksi punnittu ja puhuttu enemmän kuin konkree... Lisää |
Energiahukat kuriin ja kaupunkikuvaan kirkastustaJulkisivut - korjauksetHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2009 - tiistai, 24. maaliskuu 2009 Valkeakosken Isosillan pielessä seisovan liike- ja toimistorakennuksen kanavanpuoleiset lasijulkisi... Lisää |
Havainto Turun seudun julkisivukorjauksissaJulkisivut - korjauksetRiina Takala Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 1/2009 - keskiviikko, 11. helmikuu 2009 Vakavat vauriot lisääntyneet – raskaammat korjaustavat käyttöön Julkisivukorjauksia tehdään Turun... Lisää |
Ennakointi on selkeästi etu julkisivukorjaushankkeessaJulkisivut - korjauksetHanna Rissanen Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 1/2009 - torstai, 05. helmikuu 2009 – EU:n myötä julkisivukorjauksiin on tullut tarjolle uusia ratkaisuja, joista kaikkiin ei ole saata... Lisää |
Liiallinen kilpailuttaminen voi johtaa epäonnistuneeseen julkisivukorjaukseenJulkisivut - korjauksetKiinteistöposti PääkaupunkiseutuExtra 5/2008 - torstai, 11. syyskuu 2008 – Ylivoimaisesti tärkeintä julkisivukorjaushankkeessa teknistaloudellisessa mielessä on se, että ni... Lisää |
Helsingissä suojellaan kerrostalojen arvojaJulkisivut - korjauksetRiina Takala Kiinteistöposti Professional 9/2007 - maanantai, 14. tammikuu 2008 Voiko pesubetonijulkisivu olla todellakin suojelemisen arvoinen ja materiaali, jonka säilyttämiseks... Lisää |
Suojapeitteiden alta luvassa lisälämpöä ja ilmeenkirkastustaJulkisivut - korjauksetHanna Rissanen Kiinteistöposti 6/2007 - maanantai, 15. lokakuu 2007 Turkulaisen As Oy Yliopistonkatu 5:n asukkaille mennyt kesä on ollut hämärän asumisen aikaa. Kääriy... Lisää |
Julkisivukorjaamisen ammattimaistuminen taloyhtiöiden etuJulkisivut - korjauksetRiina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - keskiviikko, 10. lokakuu 2007 Julkisivukorjaaminen ei ole enää kokeilua, eikä siihen liity suurta riskinottoa, vaan hankkeita osa... Lisää |
Samat laatat ja mitat, kaiteet ja lasitukset uusiksiJulkisivut - korjauksetHanna Rissanen Kiinteistöposti 6/2007 - tiistai, 09. lokakuu 2007 - Muutamat osakkaat olisivat halunneet kokonaan uudet, syvemmät parvekkeet. Jos niin olisi tehty, h... Lisää |
Julkisivukorjausta riittää ja riittääJulkisivut - korjauksetHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 1/2007 - tiistai, 06. helmikuu 2007 Mitä pidemmälle julkisivujen korjauksia lykätään, sitä kalliimpia ne tulevat olemaan ja sitä vaikea... Lisää |
Kaupunkikuva Tampereella uudistuuJulkisivut - korjauksetRiina Takala Kiinteistöposti Professional 1/2007 - maanantai, 05. helmikuu 2007 – massiiviset kerrostalot saavat uuden julkisivut Tamperelaisten asunto-osakeyhtiöiden, As. Oy Nä... Lisää |
KVR-urakassa osakkailla säilyy aito vaikuttamisen mahdollisuusJulkisivut - korjauksetRiina Takala Kiinteistöposti Professional 1/2007 - maanantai, 05. helmikuu 2007 KVR-urakka toteutti As. Oy Näsipuiston julkisivukorjaushankkeessa rakennuttajana projektin vetäjänä... Lisää |
Hankesuunnittelu tehty, rakentajat astuvat kuvaanJulkisivut - korjauksetHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 8/2006 - keskiviikko, 10. tammikuu 2007 Marraskuun 23. päivä, vuosi 2006, paikka Koivulantie 10, Pori. Taivas roikkuu alhaalla, tihuuttaa v... Lisää |
PCB ja lyijy vanhojen saumojen ongelmaJulkisivut - korjauksetSirkka Saarinen Kiinteistöposti 3/2005 - maanantai, 11. huhtikuu 2005 Ympäristömyrkky PCB:n käyttöä rakennusmateriaaleissa alettiin Suomessa tutkia kymmenisen vuotta sit... Lisää |
Laiminlyönti voi viedä oikeuteenJulkisivut - korjauksetSirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002 Laiminlyönti PCB- ja lyijypitoisten saumojen poistossa voi pahimmillaan johtaa käräjätupaan. Helsin... Lisää |

