Etusivu Julkisivut ja parvekkeet Julkisivut - huolto Töhräämiselle pistetään kampoihin yhä

Töhräämiselle pistetään kampoihin yhä

Julkisivut - huolto

Helsingissä käynnistettiin vuonna 1998 Stop Töhryille -projekti, joka jatkuu yhä HKR- Tekniikan projektiyksikön vedossa. Mukana ovat kaikki Helsingin kaupungin hallintokunnat, nuorisoasiainkeskusta lukuun ottamatta. Lisäksi mukana on yksityisiä kiinteistönomistajia sekä Tiehallinto. Ongelma ei ole hävinnyt, mutta tuloksia on saavutettu.

- Näkyviä töhryjä kaupunkikuvassa vuonna 2007 oli enää yhdeksän prosenttia siitä, mitä oli vuonna 1998, projektipäällikkö Kauko Haantie HKR- Tekniikasta kertoo.

Kymmenessä vuodessa puhdistustöihin on kulunut yhtensä 7 miljoonaa euroa. - Nykyisin enää kolmasosa siitä, mitä enimmillään, Haanpää kuvaa vuosikustannusten kehitystä.

Urakointia hänen mukaansa on hoitanut kymmenkunta yritystä.
 
Julkisuudessa graffiteista ja kampanjasta on taitettu peistä puolesta ja vastaan. Yksi asuinalueensa siisteyden palauttamisen ja säilyttämisen edestä tarmolla asioihin tarttunut on Malminkartanon asukasyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Haario. Palautetta aktiivisuudestaan ja sen seurauksista hän on saanut myös töhryn muodossa, pääosin sentään kiitoksina ja kannustuksena.

– Malminkartanon töhryt alkoivat olla sitä luokkaa, ettei siinä ollut mitään järkeä, Haario kertoo tilanteesta, joka sai hänet vuonna 2004 tuoreena asukasyhdistyksen puheenjohtajana oitis pistämään töpinäksi.

- Asunnot oli tuhrittu, samoin liikkeet. Kaikki fiksummat ihmiset sanoivat minulle, että täältä on pakko muuttaa pois. Sotkuiselle alueelle on vaikea saada liikkeitäkään.

- Tein kahden sivun muistion, jonka esitin asukasyhdistyksen hallitukselle. He hyväksyivät sen. Sitten lähetin esityksen Haantielle.

Asia lähti etenemään nopeasti. Muun muassa alueen kolmen, sutatun tunnelin puhdistautumiskuvio hoitui siten, että Haario otti yhteyden kolmeen kouluun, joiden koululaisista saatiin töhryjen ylimaalaajat. Helsingin kaupunki kustansi maalit.

- Töhryjen määrä saatiin vähennettyä 75 prosenttisesti, Haario kertoo, mutta harmittelee, että muutamia töhryjä on sittemmin tullut takaisin, myös putsattuihin tunneleihin.

Tekijöiden henkilöllisyydestä hänen mukaansa ei juuri ole epäselvyyttä. Ongelma kuulema on siinä, että poliisi valittaa, ettei heillä ole aikaa tutkia kyseisiä toimia. Haariota sapettaa suuresti, että tietty media - jota hän ei puhelimessa halua nimetä - antaa ymmärtää graffitien olevan normaalia, kaupunkikuvaan kuuluvaa ja tekijöitä pitäisi ymmärtää. Puolustaja löytyy myös kaupunginvaltuustosta.

- En ymmärrä, kenen etua palvelee, että asuinalueita turmellaan ja häädetään ihmisiä pois sieltä, Haario puhisee.

Stop Töhryille - kampanjan budjetista hoidetaan puhtaaksi pintoja vain julkisissa rakennuksissa ja rakenteissa.

– Entäs taloyhtiöt? Ne eivät kuulu tähän budjettiin, eikä niissä ole budjetoitu rahaa graffitien puhdistukseen. Se on erittäin kallista.

Oman taloyhtiönsä kokouksissakin Haario kertoo töhryongelman nousevan joka kerta esille. Se vielä ei kuitenkaan auta, koska hän on huomannut ihmisten alistuvan liikaa, ajattelevan, että joku hoitaa sen. Sitä jokua ei pitäisi jäädä odottamaan.

- Tärkeintä olisi, että ilmaantuneet töhryt putsattaisiin heti. Pitäisi olla ihmisiä, jotka ilmoittaisivat heti vaikka poliitikoille.

Kymmenen tuhannen asukkaan Malminkartanon asukasyhdistyksessä toimivat ovat Haarion mukaan erittäin kiitollisia hyvin sujuneesta yhteistyöstä Stop Töhryille -projektin toimijoiden kanssa. Hän sanoo hyvin tietävänsä, kuinka hankalassa välikädessä nämäkin sitkeän ilmiön kanssa ovat.

 

Huolehdi puujulkisivujen ja -terassien huollosta

Julkisivut - huolto
VTT - perjantai, 02. heinäkuu 2010
Julkisivut ovat osin räystäiden ja muiden rakenteiden suojaamia, mutta pihan rakenteiden, kuten ter...
Lisää

Töhräämiselle pistetään kampoihin yhä

Julkisivut - huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuExtra 5/2008 - torstai, 11. syyskuu 2008
Helsingissä käynnistettiin vuonna 1998 Stop Töhryille -projekti, joka jatkuu yhä HKR- Tekniikan pro...
Lisää

Kuntotutkimuksesta järkevään ja taloudelliseen julkisivukorjaamiseen

Julkisivut - huolto
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2006 - torstai, 09. marraskuu 2006
Taloyhtiöille julkisivujen korjaaminen tulee ennakoitua kalliimmaksi, ellei todellisia korjaustarpe...
Lisää

Entisöiminen on rahasta ja asenteesta kiinni

Julkisivut - huolto
Riina Takala Kiinteistöposti 2/2006 - tiistai, 04. huhtikuu 2006
Kun satavuotias asuinkerrostalo päättää tänä aikana korjata talonsa alkuperäiseen asuunsa, se edell...
Lisää

Julkisivukorjauksissa alkuperäiselle ilmeelle ansaitsemansa arvo

Julkisivut - huolto
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 2/2006 - maanantai, 03. huhtikuu 2006
Julkisivukorjauksen syy on yleensä teknisen vian, esimerkiksi kosteus- tai pakkasvaurioiden korjaam...
Lisää

Julkisivuremontit suosittu puheenaihe

Julkisivut - huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2006 - torstai, 30. maaliskuu 2006
Kaupunkien ja kuntakeskusten äärille 1970-luvulla runsaslukuina nousseiden elementtikerrostalojen s...
Lisää

Saumoitta vai saumoilla

Julkisivut - huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2006 - torstai, 30. maaliskuu 2006
Päätöksenteko rakennuksen uudesta verhousmateriaalista edellyttää katseen zoomaamista sekä lähelle ...
Lisää

Vaihtoehtoja vanhan talon uusiksi julkisivuiksi

Julkisivut - huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2006 - torstai, 30. maaliskuu 2006
Julkisivujen korjausrakentamisessa käytettävistä verhousvaihtoehdoista löytyy valmistajien tuotesel...
Lisää

Rapatun julkisivun korjaaminen hallitusti vaatii kuntotutkimuksen

Julkisivut - huolto
Riina Takala Kiinteistöposti 2/2006 - tiistai, 28. maaliskuu 2006
Pudotetaanko vanha rappaus kokonaan pois ja tehdään tilalle lämmöneristystä parantava eristerappaus...
Lisää

Tamperelaiskokemukset rapatuista julkisivuista Hämeenpuistosta

Julkisivut - huolto
Riina Takala Kiinteistöposti 2/2006 - tiistai, 28. maaliskuu 2006
Kestävä, lämpötaloudellinen ja kaunisVuonna 1956 valmistuneen kerrostalon rapattu julkisivu lohkeil...
Lisää

Saumat pitää uusia säännöllisesti

Julkisivut - huolto
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 3/2005 - maanantai, 04. huhtikuu 2005
- Kohtuullisen pieni kunnossapitotyö, mutta laiminlyötynä se voi aiheuttaa todella isot vahingot, t...
Lisää