Etusivu Katot Katon korjaus ja huolto Maalataan peltikatto kunnolla

Maalataan peltikatto kunnolla

Katot - Katon korjaus ja huolto

Onnistunut peltikaton maalaus edellyttää katon huolellista puhdistusta, yhteensopivia maalaustuotteita, kuivaa ja lämmintä maalaussäätä sekä ammattitaitoista ja huolellista maalaustyötä. Reklamaatioita kattomaalauksista tulee paljon. Kysyimme ammattilaiselta, miksi. Toimitusjohtaja Hannu Liehunen on maalari jo toisessa polvessa; hänen isänsä Yrjö Liehunen perusti oman maalausfirman yli 50 vuotta sitten. Liehunen-Yhtiöihin kuuluva Sutimiehet Oy on erikoistunut korjausrakentamiseen. Yritys on maalannut paljon myös peltikattoja, joten Hannu Liehunen onkin sopiva henkilö vastaamaan kysymykseen, miten varmistua peltikaton maalauksen onnistumisesta.

Huolellisuus korostuu

 "Maalattavan peltikaton on oltava puhdas", Liehunen korostaa ensimmäiseksi. "Katto pestään huolellisesti siihen tarkoitetuilla peltikattopesuaineilla. Maaliteollisuus ei suosittele ainakaan uudelle peltikatolle vesihiekkapesua, sillä peltikaton sinkitys voi liian rajussa käsittelyssä kärsiä. Myös huuhtelu on tehtävä huolellisesti, sillä pesuainetta ei saa jäädä maalauksen alle", Liehunen kertoo. Iso katto pitää myös pestä useammassa osassa, jottei pesty osa ehdi likaantua uudelleen ennen maalausta. Maalin valinnan peruslähtökohta on se, että sekä pohjamaalina että pinnassa käytetään saman valmistajan tuotteita, tuoteperheitä, joita kaikilla maalivalmistajilla on peltikattoihinkin tarjolla. Jollakin valmistajalla on erikseen yhteensopivat pohja- ja pintamaalit, toiselta valmistajalta löytyy polyuretaanipohjainen peltikattomaali, jolla voi vetää molemmat kerrokset. Maaliteollisuus on tuonut peltikattojen käsittelyyn teollisuudessa käyttämiään polyuretaanipohjaisia tuotteita, jotka ovat vanhoja tuotteita pehmeämpiä, eivätkä kiristä. Ne muistuttavat automaaleja. "Peltikattomaalit ovat perinteisesti olleet liuotinpohjaisia. Nykyään on kuitenkin tarjolla myös vesiohenteisia maaleja, jotka testien mukaan pärjäävät vertailussa hyvin", Liehunen kertoo. Ratkaisevaa peltikattomaalin valinnassa on hänen mukaansa katon vanha pinnoite. "Jos se on bitumi- tai alumiinipohjainen, sen päälle ei voi laittaa alkydimaalia." Uusimpia tuotteita peltikatoille ovat ns. paksupinnoitteet, joita tuodaan Keski-Euroopasta. Liehunen ei ole niihin itse käytännössä tutustunut: "Ne ovat aika kalliita, toisaalta takuuajat ovat pitkiä. Jotkut työselosteiden laatijat tuntuvat nykyään käyttävän vain niitä, koska ovat kyllästyneet perinteisten maalien reklamaatioihin, jotka useimmiten eivät kuitenkaan johdu itse tuotteesta", hän huomauttaa.

Työselityksen teko ja valvonta ammattilaisille

 Peltikaton maalausurakassa käytettävät tuotteet on Liehusen mukaan määritelty aika tarkasti suunnitelmissa, joissa tavallisesti annetaan 1-3 tuotevaihtoehtoa. "Ne ajat on onneksi ohi, jolloin maalausliike teki itse työselityksen ja antoi isännöitsijälle tarjouksen. Nykyään konsultti tekee työselityksen, jolloin kaikki laskevat urakan samojen tietojen perusteella", hän toteaa. Suoraan maalausfirman kanssa asioidessa oli aina vaara, että yritys teki työn mahdollisimman kevyesti. Valvojina oli usein vielä isännöitsijä, jonka ammattitaito ei työn arvioimiseen riittänyt. Ongelmia ja huonoa jälkeä syntyi. Liehunen urakoitsijana korostaakin, että pienetkin työt kannattaa teetättää ulkopuolisella asiantuntijalla.

Pilvipoudalla, kuivana kautena

Peltikattomaalaus on vielä muuta maalausta enemmän sään armoilla: "Paras maalausilma on pilvipouta. Pari viimeistä kesää on ollut peltikattomaalaukseen liiankin kuumia, sillä maali ei saisi kuivua liian nopeasti. Peltikattomaalit eivät siedä myöskään yökasteita. Paras peltikattomaalauskausi onkin kovin lyhyt: toukokuun puolivälistä heinäkuun loppuun. Loppukesästä työt pitääkin lopettaa tarpeeksi aikaisin, jotta maalaus ehtii kuivua ennen kastepisteen tuloa." Kattomaalarin pitää myös seurata sään vaihteluja ja säätiedotuksia: "Ukkosmyrskyn tai rankkasateen ei pitäisi päästä yllättämään. Peltikaton ikä? - Kyllä hyvän katon pitäisi hyvin huollettuna sata vuotta kestää. Suurin vaara on jää ja lumi, joiden poistossa syntyy peltikatolle kovin paljon vaurioita", Liehunen vastaa.

 Maalata vai uusia?

 Suurimmat ongelmat peltikaton huoltomaalauksessa syntyvät "vanhojen syntien" takia. Jos vanhan maalauksen pohjatyöt on laiminlyöty tai jos maali on ollut vääränlainen, uusi maalaus voi ruveta hilseilemään. Väärät maalivalinnat johtuivat Liehusen mukaan aikoinaan pitkälle siitä, että tieto peltikattomateriaalin sinkitysmuutoksista ei mennyt välttämättä maalitehtaille, vaan he tarjosivat maaleja vanhalle kattomateriaalille. Vanhan katon huoltomaalauksessa tulee jossain vaiheessa vastaan myös kysymys maalikerrosten määrästä: "Neljäs maalauskerta voi tehdä maalikerroksesta jo liian paksun. Silloin vanhat maalit pitää poistaa. Se on vaativaa ja kallista, itse olen sellaisia urakoita yrittänyt välttää. Halvemmaksi kuin vanhojen maalien poisto, saattaa jopa tulla koko katon uusiminen." Mitään keskiarvoa huoltomaalauksen kestolle Liehunen ei halua antaa: "Se riippuu niin monesta asiasta, esimerkiksi katon kaltevuuksista ja erityisesti siitä, miten lumi ja jää peltikattoa hinkkaavat ja painavat. Kyllä huoltomaalauksella kuitenkin kymmenen vuotta pitäisi aina selvitä", hän sanoo. Uuden peltikaton maalauksessa on maltti valttia: "Uuden katon kannattaisi ennen maalausta antaa hapettua vuoden verran."

Kylmäpäisiä kavereita

Yrityksessä työskentelee noin 30 henkilöä. "Meillä on muutama kaveri, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan kattomaalauksiin. He ovat aika nuoria, kylmäpäisiä kavereita. Yli nelikymppiset eivät kattoja juuri maalaa. Myös ammattiylpeyttä pitää olla, sillä jyrkille katoille valvojat eivät kovin usein mene tarkastamaan työn laatua. Maalarien pitää ottaa itse vastuu sitä, että työ on tehty hyvin ja huolellisesti", Liehunen korostaa.

 

Katon peruskorjaus

Katon korjaus ja huolto
Administrator - maanantai, 22. maaliskuu 2010
Kulunut talvi on ollut katoille poikkeuksellisen kova. Kun lumet ovat sulaneet, on syytä tarkastaa ...
Lisää

Ehjä katto - terve rakennus

Katon korjaus ja huolto
Kiinteistöklubi - maanantai, 16. helmikuu 2009
Vuotava vesikatto aiheuttaa nopeasti vaurioita myös muille rakenteille. Kattoliiton muutama vuosi s...
Lisää

Tasakatoilla on puolensa ja kehityshistoriansa

Katon korjaus ja huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2008 - perjantai, 09. touko 2008
Suomessa 1960- ja 1970-luvut olivat tasakattojen rakentamisen aikaa. Omakoti- ja rivitaloissa tasak...
Lisää

Kattokorjauksissakin: Vesikatto ja yläpohja ovat aina kokonaisuus

Katon korjaus ja huolto
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 3/2007 - torstai, 03. touko 2007
Vesikatto ja sen alla oleva yläpohja on aina kokonaisuus. Sellaisena sitä on käsiteltävä myös korja...
Lisää

Missä kunnossa ovat 20 - 25 vuotta vanhat tasakatot?

Katon korjaus ja huolto
Administrator - torstai, 03. marraskuu 2005
Kattoliiton tuorein kermikatteiden tutkimus tehtiin vuonna 2004 ja sen tulokset ovat valmistuneet t...
Lisää

Kattojen huolto huonolla tolalla, unohduksen vuoksi tai uskalluksen puutteesta

Katon korjaus ja huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 5/2005 - tiistai, 25. lokakuu 2005
Kattojen huolto huonolla tolalla,unohduksen vuoksi tai uskalluksen puutteesta Yleisesti ottaen ves...
Lisää

Monta tietä hankkia katoille huoltajat

Katon korjaus ja huolto
Hanna Rissanen 5/2005 - tiistai, 25. lokakuu 2005
Asiakkaidensa vesikattoasioita mielissään ja mapeissaan pyörittäviä yrityksiä löytyy kiinteistöhuol...
Lisää

Valvova silmä seuraa suunnitelmien toteutumista

Katon korjaus ja huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2005 - keskiviikko, 23. maaliskuu 2005
Vesikattokorjauksissakin korjauskohteeseen tulisi aina asettaa valvoja, joka tilaajan edustajana va...
Lisää

Taloyhtiölle tarkka paikka, kun vesikatto menee uusiksi

Katon korjaus ja huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2005 - tiistai, 22. maaliskuu 2005
Miten vesikatto voi? Monissa taloissa kuulumiset on saatu ylimmän kerroksen asukkaiden kautta. Huon...
Lisää

Kermikattoa ei pidä kolhia

Katon korjaus ja huolto
Kari Sautero Kiinteistöposti Professional 6/2004 - perjantai, 22. lokakuu 2004
Kermikattojen kunnossapidossa on tärkeätä käydä keväisin ja syksyisin katolla tarkistamassa tilanne...
Lisää

Vesikattoakin huollettava säännöllisesti

Katon korjaus ja huolto
Kari Sautero Kiinteistöposti Professional 6/2004 - perjantai, 22. lokakuu 2004
Säännöllinen vesikaton huoltaminen jatkaa sen elinikää kymmenillä vuosilla. Oikeilla työmenetelmill...
Lisää

Miten pidän huolta tiilikatosta?

Katon korjaus ja huolto
Kiinteistöposti Professional 6/2004 - perjantai, 22. lokakuu 2004
Nykyaikana yleisesti käytettävistä kattomateriaaleista luultavasti tiili on vanhin. Meidän ei tarvi...
Lisää

Maalataan peltikatto kunnolla

Katon korjaus ja huolto
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 2/2004 - keskiviikko, 03. maaliskuu 2004
Onnistunut peltikaton maalaus edellyttää katon huolellista puhdistusta, yhteensopivia maalaustuotte...
Lisää

Kattohuollon aika

Katon korjaus ja huolto
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2003 - perjantai, 10. lokakuu 2003
"Kattoihin kohdistuu valtavat säärasitukset ja ne ovat vielä erilaiset eri rakennuspaikoissa. Siksi...
Lisää

Kattojen korjaaminen ammattilaisten työtä

Katon korjaus ja huolto
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2003 - perjantai, 10. lokakuu 2003
Kiinteistö-Keskon tavoitteena on saattaa kartanon alueella olevia rakennuksia alkuperäisiin asuihin...
Lisää

Tiili kestää kauemmin kuin katto

Katon korjaus ja huolto
Sirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002
Kermikattojen osalta Lemminkäisen Kattoyksikön myynti-insinööri Heli Kivirannalla on esittää vakuut...
Lisää

Tasakatto harjakatoksi

Katon korjaus ja huolto
Sirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002
Tasakaton muuttaminen harjakatoksi on usein järkevä ratkaisu. - Aika monen 1960- ja 1970-luvulla, ...
Lisää

Säännöllinen huolto pidentää katon ikää

Katon korjaus ja huolto
Sirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002
Nykypäivän betonikattotiili on niin kestävä, ettei siitä tehdyn katon ikä todennäköisesti riipu its...
Lisää