Kattohuollon aika
| Katot - Katon korjaus ja huolto |
"Kattoihin kohdistuu valtavat säärasitukset ja ne ovat vielä erilaiset eri rakennuspaikoissa. Siksi suunnittelijan jo pitäisi ymmärtää, minkälaiset olosuhteet katolla vallitsee ja ottaa ne huomioon", Matti Moberg pohtii vielä.
Tähän mielipiteeseen johtaa keskustelu nykyisistä kattosortumista ja ennen kaikkea siitä, miten paljon peltikattoja irtoilee myrskyissä. "Olen odottanut jo ainakin 25 vuotta, että ihmisille tulisi järki pääghän, että he ymmärtäisivät peltikaton kiinnittämisen tärkeyden. Siis ennen kaikkea sen, että katto pitää kiinnittää kunnolla. Olen nähnyt jopa 300 prosentin alituksia kiinnityksissä, joten ei se ole ihme, että tuuli pääsee repimään katot irti." "Kunnon ohjeet on RT-korteissa, sileitä peltikattoja koskevassa kortissa. Nämä ovat vähimmäismääriä kiinnityksissä. Kauhea kolina ei kuulu hyvin tehdyn peltikaton ominaisuuksiin. Esimerkiksi Hämeenkylän kartanon alueella sijaitsevan etukartanon katto oli äänetön, vaikka käyntipäivänä oli kova tuuli kohteessa", konkretisoi Moberg hyvän katon ominaisuuksia.
Katso katoille
Nyt eletään sitä aikaa, että kiinteistöjen katoille pitäisi tehdä syys- ja talvihuolto. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että sadevesijärjestelmä ja kattokaivot puhdistetaan. Moberg muistuttaa, että puhdistuksen pitää olla perusteellinen, eikä katolle pidä jättää pienimpiäkään lehtikasoja lojumaan talven ajaksi. Lisäksi katon yksityiskohdat kannattaa tarkistaa ja rekisteröidä ongelmat. "Jos näkee, että esimerkiksi kattomateriaalissa kulmia on auki tai katolta löytyy muitakin kohtia, joista voi olettaa veden pääsevän rakenteisiin, pitää ryhtyä toimiin", Moberg opastaa. Tässä tilanteessa ei pidä toimia niin, että huoltomiestä kehotetaan laittamaan reikiin kittiä ja ajatellaan, että sillä selvä. "Vuotokohtien korjaaminen on aina ammatti-ihmisten hommaa, ammattilainen on paras asiantuntija. Sitä ei ehkä ymmärretä riittävästi, vaan ajatellaan, että kunhan saadaan kittiaine paikalleen, niin asia on sillä selvä." "Yleensä se kuitenkin johtaa siihen, että kitti on väärässä paikassa tai väärin laitettu, eikä vuoto tällä korjaannu." Moberg suosittaa kiinteistönomistajille kattojen huoltosopimuksia, jotka säästävät tarkastamisen ja korjaamisenkin vaivalta. "Jos katto on vuotanut hiukan, asiantuntijan kanssa voidaan selvittää, mitä voidaan vielä tehdä ennen talven tuloa. Näin päästään ongelmassa eteenpäin oikealla tavalla. Kun korjaamisessa mennään oikoteitä, tehdään sinnepäin, niin aiheutetaan sillä yleensä entistä suuremmat ongelmat ja myös korjauskustannukset kasvavat." Mobergin mielestä myös vakuutustoiminnassa pitäisi enemmän kiinnittää huomiota huoltamiseen ja sanktioida jotenkin selviä huoltotoimenpiteiden laiminlyöntejä. "Toisaalta huoltosopimuksen tai muuten hyvin huolletusta kohteesta tulisi saada vakuutusmaksualennusta, saadaanhan sitä muun muassa murtohälyttimistä. Siispä eri osapuolet pöydän ääreen ja kustannuksia karsimaan. Avainasemassa päänavauksessa ovat luonnollisesti suuret kiinteistömassojen omistajat ja muut tulevat tämän jälkeen perässä", Moberg ehdottaa.
Sulatuskaapelit käteviä
Entistä enemmän kattojen sadevesijärjestelmiin asennetaan myös sähkökaapeleita järjestelmien pitämiseksi sulina talvella. Ne ovat Mobergin mielestä erinomaisia laitteita, mutta muutamia asioita on hyvä muistaa niidenkin kanssa: "Järjestelmä kannattaisi rakentaa aina uudiskohteeseen, mutta kyllä se sinne jälkiasennuksenakin saadaan ja kannattaakin tehdä esimerkiksi kattokorjauksen tai julkisivukorjauksen yhteydessä." "Järjestelmän mitoituksessa kannattaa kiinnittää huomiota vastusten tehovaatimuksiin, koska ne ovat erilaiset erilaisille kouruille ja putkituksille." "Kaapeleita ei pidä heittää kourujen pohjalle, vaan kiinnittää asianmukaisesti kestävillä kiinnikkeillä, joita on riittävästi." "Syöksytorven päästä kaapeleiden pitää tulla riittävän pitkälle, ettei synny sellaista lumitulppaa, joka aiheuttaa veden jäätyessä tukoksen." Lisäksi Moberg neuvoo, että lämmityskaapeleita kannattaa hyödyntää myös taloyhtiön piha-alueilla tai jalkakäytävillä. Esimerkiksi sulatuskaapelein varustettuja pintavesikouruja on jatkettu jalkakäytävältä ajoradan reunaan saakka siten, että sulanut vesi menee sinne, eikä näin ollen aiheuta jalkakäytävällä liukastumisvaaraa. "Kaapelin laittaminen myös sadevesikaivoihin on käyttökelpoinen keino pitää ne auki talven pakkasilla", Moberg mainitsee.
Katon peruskorjausKaton korjaus ja huoltoAdministrator - maanantai, 22. maaliskuu 2010 Kulunut talvi on ollut katoille poikkeuksellisen kova. Kun lumet ovat sulaneet, on syytä tarkastaa ... Lisää |
Ehjä katto - terve rakennusKaton korjaus ja huoltoKiinteistöklubi - maanantai, 16. helmikuu 2009 Vuotava vesikatto aiheuttaa nopeasti vaurioita myös muille rakenteille. Kattoliiton muutama vuosi s... Lisää |
Tasakatoilla on puolensa ja kehityshistoriansaKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2008 - perjantai, 09. touko 2008 Suomessa 1960- ja 1970-luvut olivat tasakattojen rakentamisen aikaa. Omakoti- ja rivitaloissa tasak... Lisää |
Kattokorjauksissakin: Vesikatto ja yläpohja ovat aina kokonaisuusKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen Kiinteistöposti 3/2007 - torstai, 03. touko 2007 Vesikatto ja sen alla oleva yläpohja on aina kokonaisuus. Sellaisena sitä on käsiteltävä myös korja... Lisää |
Missä kunnossa ovat 20 - 25 vuotta vanhat tasakatot?Katon korjaus ja huoltoAdministrator - torstai, 03. marraskuu 2005 Kattoliiton tuorein kermikatteiden tutkimus tehtiin vuonna 2004 ja sen tulokset ovat valmistuneet t... Lisää |
Kattojen huolto huonolla tolalla, unohduksen vuoksi tai uskalluksen puutteestaKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen Kiinteistöposti 5/2005 - tiistai, 25. lokakuu 2005 Kattojen huolto huonolla tolalla,unohduksen vuoksi tai uskalluksen puutteesta Yleisesti ottaen ves... Lisää |
Monta tietä hankkia katoille huoltajatKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen 5/2005 - tiistai, 25. lokakuu 2005 Asiakkaidensa vesikattoasioita mielissään ja mapeissaan pyörittäviä yrityksiä löytyy kiinteistöhuol... Lisää |
Valvova silmä seuraa suunnitelmien toteutumistaKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2005 - keskiviikko, 23. maaliskuu 2005 Vesikattokorjauksissakin korjauskohteeseen tulisi aina asettaa valvoja, joka tilaajan edustajana va... Lisää |
Taloyhtiölle tarkka paikka, kun vesikatto menee uusiksiKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2005 - tiistai, 22. maaliskuu 2005 Miten vesikatto voi? Monissa taloissa kuulumiset on saatu ylimmän kerroksen asukkaiden kautta. Huon... Lisää |
Kermikattoa ei pidä kolhiaKaton korjaus ja huoltoKari Sautero Kiinteistöposti Professional 6/2004 - perjantai, 22. lokakuu 2004 Kermikattojen kunnossapidossa on tärkeätä käydä keväisin ja syksyisin katolla tarkistamassa tilanne... Lisää |
Vesikattoakin huollettava säännöllisestiKaton korjaus ja huoltoKari Sautero Kiinteistöposti Professional 6/2004 - perjantai, 22. lokakuu 2004 Säännöllinen vesikaton huoltaminen jatkaa sen elinikää kymmenillä vuosilla. Oikeilla työmenetelmill... Lisää |
Miten pidän huolta tiilikatosta?Katon korjaus ja huoltoKiinteistöposti Professional 6/2004 - perjantai, 22. lokakuu 2004 Nykyaikana yleisesti käytettävistä kattomateriaaleista luultavasti tiili on vanhin. Meidän ei tarvi... Lisää |
Maalataan peltikatto kunnollaKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen Kiinteistöposti 2/2004 - keskiviikko, 03. maaliskuu 2004 Onnistunut peltikaton maalaus edellyttää katon huolellista puhdistusta, yhteensopivia maalaustuotte... Lisää |
Kattohuollon aikaKaton korjaus ja huoltoRiina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2003 - perjantai, 10. lokakuu 2003 "Kattoihin kohdistuu valtavat säärasitukset ja ne ovat vielä erilaiset eri rakennuspaikoissa. Siksi... Lisää |
Kattojen korjaaminen ammattilaisten työtäKaton korjaus ja huoltoRiina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2003 - perjantai, 10. lokakuu 2003 Kiinteistö-Keskon tavoitteena on saattaa kartanon alueella olevia rakennuksia alkuperäisiin asuihin... Lisää |
Tiili kestää kauemmin kuin kattoKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002 Kermikattojen osalta Lemminkäisen Kattoyksikön myynti-insinööri Heli Kivirannalla on esittää vakuut... Lisää |
Tasakatto harjakatoksiKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002 Tasakaton muuttaminen harjakatoksi on usein järkevä ratkaisu. - Aika monen 1960- ja 1970-luvulla, ... Lisää |
Säännöllinen huolto pidentää katon ikääKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002 Nykypäivän betonikattotiili on niin kestävä, ettei siitä tehdyn katon ikä todennäköisesti riipu its... Lisää |

