Ehjä katto - terve rakennus
| Katot - Katon korjaus ja huolto |
Vuotava vesikatto aiheuttaa nopeasti vaurioita myös muille rakenteille. Kattoliiton muutama vuosi sitten tekemä selvitys osoitti, että tasakatot ovat varsin pitkäikäisiä, mutta kuten muutkin rakennusosat, vaativat ne myös säännöllistä huoltoa.
Kattoliiton Toimivat katot-ohjeistukseen on kerätty kattojen kunnossapitoon ja korjaukseen liittyvää tietoa. Ohessa tietoa tasakattojen huollon ja korjauksen avuksi.
Kattokin on huollettava
Säännöllinen huolto on edelleen välttämätöntä kattojen toimivuuden kannalta. Huoltamattomilla katoilla voi vesi lammikoitua katolle, mikä saattaa johtaa mm. vesivuotoihin. Koska nykyiset katemateriaalit kestävät erinomaisesti vedenpainetta, ei itse katemateriaali vuoda seisovasta vedestä. Kuitenkin katolle lammikoitunut vesi saattaa vaurioittaa katetta vähitellen esimerkiksi jäätymisen seurauksena.
Kannattaa muistaa, että huoltotoimenpiteiden laiminlyönnistä aiheutuvat vahingot jäävät urakoitsijan vastuun ulkopuolelle.
Ensin kuntotutkimus
Jos katossa epäillään ongelmia, on syytä tehdä kuntotutkimus. Tarkastus suoritetaan ensin silmämääräisesti, jolloin huomiota kiinnitetään katon kallistuksiin, räystäsrakenteisiin, katteen pinnan kuntoon ja saumoihin, veden poiston toimivuuteen, kattokaivoihin sekä läpivienteihin ja suojapellityksiin. Samalla tarkastetaan vesikattorakenteen tuuletuksen toimivuus. Tarkemmassa selvityksessä avataan kattoa tarpeen mukaan ja otetaan näytteitä sekä lämmöneristeestä että rakenteesta sekä tarvittaessa tutkitaan höyrynsulun kunto.
Korjaussuunnitelma
Korjaussuunnitelma tehdään kuntotutkimuksen antamien tietojen perusteella. Korjaussuunnitelmaan tulee aina sisältyä työselitys ja riittävästi detaljipiirustuksia. Yksityiskohtainen korjaussuunnitelma helpottaa tilattavan työn kilpailuttamista.
Suunnitelmassa on kiinnitettävä myös huomiota mahdollisen home- tai rakennuspölyn leviämisen estämiseen muihin tiloihin, kun rakenteita puretaan.
Tavallisimmat vesikatteiden korjausvaihtoehdot
Uusi kate vanhan vedeneristeen päälle
Toisinaan vanha vedeneriste voidaan jättää uuden vedeneristeen alle, jolloin se toimii myös työnaikaisena suojana. Vanhan katteen epätasaisuudet korjataan ja tarvittaessa käytetään alustan tasauskerrosta.
Vanha vedeneriste poistetaan
Kun vanhan vedeneristeen kunto on huono, vanhoja vedeneristyskerroksia on jo useita tai katon vedeneristyskerroksen paksuutta ei haluta tai voida kasvattaa, poistetaan vanha vedeneristys. Tällöin voidaan myös varmistua koko alusrakenteen kunnosta ja tehdä tarvittavat korjaustoimenpiteet.
Mikäli vedeneristyksen vaurioituneita alapuolisia rakenteita korjataan tai halutaan lisätä lämmöneristystä, on nämä toimenpiteet järkevintä tehdä vedeneristyksen uusimisen yhteydessä.
Kallistusten korjaus
Kaltevuuksia suositellaan korjattavaksi aina kun katolla esiintyy lätäköitymistä tai katto on alun perin tehty loivemmaksi kuin 1:80. Korjaus voi tapahtua joko kevytsoralla ja lämmöneristyslevyillä tai pelkästään kiilamaisilla lämmöneristyslevyillä. Kallistusten korjaus aiheuttaa usein myös räystäiden ja ylösnostojen korotustarpeen.
Peltikaton peruskorjaus bitumikermeillä
Peltikatto voidaan halutessa/tarvittaessa muuttaa bitumikermikatoksi asentamalla vanhan katteen päälle kova mineraalivilla, joka toimii bitumikermikatteen alustana.
Näin rakenteesta saadaan äänetön ja vedenpitävä eikä katolta valu lumet tai jäät alas. Korjaustoimenpide voidaan tehdä rivipellistä tai sileästä profiilipellistä tehdyille katoille.
Katon peruskorjausKaton korjaus ja huoltoAdministrator - maanantai, 22. maaliskuu 2010 Kulunut talvi on ollut katoille poikkeuksellisen kova. Kun lumet ovat sulaneet, on syytä tarkastaa ... Lisää |
Ehjä katto - terve rakennusKaton korjaus ja huoltoKiinteistöklubi - maanantai, 16. helmikuu 2009 Vuotava vesikatto aiheuttaa nopeasti vaurioita myös muille rakenteille. Kattoliiton muutama vuosi s... Lisää |
Tasakatoilla on puolensa ja kehityshistoriansaKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2008 - perjantai, 09. touko 2008 Suomessa 1960- ja 1970-luvut olivat tasakattojen rakentamisen aikaa. Omakoti- ja rivitaloissa tasak... Lisää |
Kattokorjauksissakin: Vesikatto ja yläpohja ovat aina kokonaisuusKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen Kiinteistöposti 3/2007 - torstai, 03. touko 2007 Vesikatto ja sen alla oleva yläpohja on aina kokonaisuus. Sellaisena sitä on käsiteltävä myös korja... Lisää |
Missä kunnossa ovat 20 - 25 vuotta vanhat tasakatot?Katon korjaus ja huoltoAdministrator - torstai, 03. marraskuu 2005 Kattoliiton tuorein kermikatteiden tutkimus tehtiin vuonna 2004 ja sen tulokset ovat valmistuneet t... Lisää |
Kattojen huolto huonolla tolalla, unohduksen vuoksi tai uskalluksen puutteestaKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen Kiinteistöposti 5/2005 - tiistai, 25. lokakuu 2005 Kattojen huolto huonolla tolalla,unohduksen vuoksi tai uskalluksen puutteesta Yleisesti ottaen ves... Lisää |
Monta tietä hankkia katoille huoltajatKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen 5/2005 - tiistai, 25. lokakuu 2005 Asiakkaidensa vesikattoasioita mielissään ja mapeissaan pyörittäviä yrityksiä löytyy kiinteistöhuol... Lisää |
Valvova silmä seuraa suunnitelmien toteutumistaKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2005 - keskiviikko, 23. maaliskuu 2005 Vesikattokorjauksissakin korjauskohteeseen tulisi aina asettaa valvoja, joka tilaajan edustajana va... Lisää |
Taloyhtiölle tarkka paikka, kun vesikatto menee uusiksiKaton korjaus ja huoltoHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2005 - tiistai, 22. maaliskuu 2005 Miten vesikatto voi? Monissa taloissa kuulumiset on saatu ylimmän kerroksen asukkaiden kautta. Huon... Lisää |
Kermikattoa ei pidä kolhiaKaton korjaus ja huoltoKari Sautero Kiinteistöposti Professional 6/2004 - perjantai, 22. lokakuu 2004 Kermikattojen kunnossapidossa on tärkeätä käydä keväisin ja syksyisin katolla tarkistamassa tilanne... Lisää |
Vesikattoakin huollettava säännöllisestiKaton korjaus ja huoltoKari Sautero Kiinteistöposti Professional 6/2004 - perjantai, 22. lokakuu 2004 Säännöllinen vesikaton huoltaminen jatkaa sen elinikää kymmenillä vuosilla. Oikeilla työmenetelmill... Lisää |
Miten pidän huolta tiilikatosta?Katon korjaus ja huoltoKiinteistöposti Professional 6/2004 - perjantai, 22. lokakuu 2004 Nykyaikana yleisesti käytettävistä kattomateriaaleista luultavasti tiili on vanhin. Meidän ei tarvi... Lisää |
Maalataan peltikatto kunnollaKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen Kiinteistöposti 2/2004 - keskiviikko, 03. maaliskuu 2004 Onnistunut peltikaton maalaus edellyttää katon huolellista puhdistusta, yhteensopivia maalaustuotte... Lisää |
Kattohuollon aikaKaton korjaus ja huoltoRiina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2003 - perjantai, 10. lokakuu 2003 "Kattoihin kohdistuu valtavat säärasitukset ja ne ovat vielä erilaiset eri rakennuspaikoissa. Siksi... Lisää |
Kattojen korjaaminen ammattilaisten työtäKaton korjaus ja huoltoRiina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2003 - perjantai, 10. lokakuu 2003 Kiinteistö-Keskon tavoitteena on saattaa kartanon alueella olevia rakennuksia alkuperäisiin asuihin... Lisää |
Tiili kestää kauemmin kuin kattoKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002 Kermikattojen osalta Lemminkäisen Kattoyksikön myynti-insinööri Heli Kivirannalla on esittää vakuut... Lisää |
Tasakatto harjakatoksiKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002 Tasakaton muuttaminen harjakatoksi on usein järkevä ratkaisu. - Aika monen 1960- ja 1970-luvulla, ... Lisää |
Säännöllinen huolto pidentää katon ikääKaton korjaus ja huoltoSirkka Saarinen KP 1/02 - perjantai, 01. helmikuu 2002 Nykypäivän betonikattotiili on niin kestävä, ettei siitä tehdyn katon ikä todennäköisesti riipu its... Lisää |

