Taloyhtiön

- Olemme käyneet taistelua yhteisten vaatehuoltotilojen pelastamiseksi, ilmoittaa Anneli Reisbacka, ja selittää paljon muutakin, ja topakasti. Puhelinkeskustelussakin välittyy, että "tutkija kammiossaan" -fraasin luoma mielikuva paperipinojen väliin nyykähtäneestä hahmosta ei taida istua ainakaan tähän tutkijaan.

Hyvä niin. He, jotka pyörittävät päättymätöntä vaatehuoltoa niidenkin hyväksi, jotka vain nauttivat näiden töiden tuloksista, itse osallistumatta, tarvitsevat asiantuntevaa rintamatukea. Tässä tapauksessa sitä liputetaan Työtehoseuran kotitalousosastolta. Sen tutkijat tekivät taannoin työtänsä kerrostalojen kiinteistöpesuloiden kunnianpalautuksen ja päivittämisen puolesta, sananmukaisestikin kaukana kammioistaan, keskellä elävää elämää, aidoissa pyykkituvissa, kysellen tarpeita, toiveita ja kokemuksia asukkailta, mittaillen tiloja, kiloja, lämpöasteita, watteja ja vesilitroja, testaten ja verraten pesu- ja kuivatustekniikkaa.

"Asukaslähtöinen kiinteistöpesula - toimivuutta, energiataloudellisuutta ja hyvinvointia" - tutkimuksen  valmistumisesta on jo kolme vuotta. Pyydettäessä johtava tutkija Reisbacka on oitis valmiina palaamaan aiheeseen. Niin kehnolla tolalla taloyhtiöiden pesuloiden tilan kartoitettiin olevan, että tuskin tilanne kovinkaan kummoisesti on ennättänyt kohentua, vaikka tutkimus tuoreeltaan olisikin noussut esiin.

Etenkin kiinteistöjen energiatehokkuuden ja muun muassa palvelurakenneuudistuksen ollessa polttopisteessä katse pitäisi kohdistaa myös pesuloihin. Jos perheiden pyykkihuollosta vastaavien työolosuhteiden ja -välineiden toimivuus sinällään ei tunnu vetovoimaiselta, taloudelliset vaikuttimet kai sentään.

Aikansa eläneitä ratkaisuja
ja uusia kummajaisia
Tutkimuksessa Suomessa arvioitiin olevan noin 20 000 kiinteistöpesulaa. Niistä suurin osa on rakennettu 1960- ja 1970-luvuilla. Selvityksen mukaan ainoastaan 10 prosentissa niistä oli uusittu konekantaa. Perheiden koot, elintavat ja peseytymistottumukset ovat noista ajoista muuttuneet, pesulat eivät juurikaan. Ei siis ihme, jos niiden käyttöaste on hiipunut, osa unohdettu kokonaan. Osa on jätetty varastotilaksi alkuperäisen koneen rikkouduttua. Uutta ei ole hankittu, kun "ei siellä kukaan kumminkaan käy".

Sen sijaan kotitalouspyykkikoneet ovat vallanneet paikkansa asuntojen pesuhuoneista. 1960- ja 1970 -lukujen taloja rakennettaessa niiden tuloon on sentään useimmiten jo varauduttu, suunniteltu tila ja kytkentämahdollisuus. Sen sijaan pyykin kuivaukselle aikakauden asunnoissa ei ole tehty tilavarauksia eikä asentamisedellytyksiä. Siitä huolimatta myös kuivattaminen - miten sen kukin onkaan ratkaissut - on siirtynyt asuntoihin, samoin pyykin muu loppukäsittely. Seurauksena tilaongelmia ja kosteus-, pölykuormitusta.

Uusissa asunnoissa tilanteet eivät välttämättä ole sen parempia, vaikka yrityksiä olisi tehtykin. Anneli Reisbacka kertoo asuntomessuja kierrellessään törmänneensä melkoisiin susiratkaisuihin. Esteettisesti keittiön kaapistoriviin peiteovin integroitu kuivaaja on ehkä miellyttävä silmälle. Asiantuntijalta näky ei saanut aplodeja. Ensinnäkin peiteovi oli avattava kuivauksen ajaksi, toisekseen jalusta esti ilmankiertoa.
– Ja sitä esiteltiin ihmisille hyvänä ratkaisuna, Reisbacka puhahtaa.
Mietityttänyt oli sekin, miltä tuntuu, kun pieneen tilaan ängetty kuivaaja puhaltaa 35-asteista ilmaa suoraan ruokapöytään. Kotitalouskuivaajat yleensäkin kuluttavat lisäksi runsaasti energiaa.
Ehdotus pyykkihuollon ottamiseksi asuntomessujen teemaksi lienee enemmän kuin aiheellinen.

Useammin, pieninä erinä,
isollekin silti käyttöä
Kerros- ja rivitaloissa Työtehoseuran tutkijat kokevat kiinteistöpesulat aiheelliseksi nostaa alennustilastaan tämän päivän mahdollisuuksien tasolle jo energiataloudellisten vertailujenkin perusteella. Pyykinpesun huoneistoissa on laskettu kuluttavan energiaa noin seitsemän kertaa enemmän kuin kiinteistöpesuloissa.
 
Uudemmissa taloyhtiöissä Reisbacka tietää kiinteistöpesuloita jätetyn pois jo suunnitteluvaiheessa. Iäkkäämmille taloon muuttaville tilanne on tullut yllätyksenä. Entisenlaisia tilaratkaisuja ja koneistusta jäljittelevien pesuloiden rakentamisessa ei mieltä olisikaan, mutta ei myös kokonaan tekemättä jättämisessä.

Enää likaisia vaatteita ei kerrytetä viikkoja pyykkipäivää odottamaan, kuten vuosikymmeniä sitten. Kerralla pestävät pyykkimäärät ovat supistuneet keskimäärin 3, 6 kiloon. Entisenlaiset 6-7 kilon pesulakoneet ovat niiden käsittelyyn turhan isoja. Siksi Reisbackan mukaan pesulassa olisi järkevää olla pienempi, kotitalouskonetta kooltaan vastaava kone - mutta myös isompi kone isoille määrille, mutta myös mattojen ja muiden isojen kodintekstiilien pesuun soveltuva kone.

Tutkija tietää, että kahden koneen ratkaisua karsastetaan herkästi, vedotaan mattojen pesuun käsin tai pesettämiseen. Toisaalta hän muistaa taloyhtiön, jossa tuollaiseen ratkaisuun alun vastahangan jälkeen päädyttiin. Jälkeenpäin saatu palaute on ollut tosi hyvää.
Monilla ihmisillä on kissoja ja koiria. Tahraantuneita mattoja ei tarvitse säästellä kesään saakka.

Mattoja pestään toki talviaikaankin, kiinteistöpesuloiden lattioilla letkusta vettä laskien ja harjaamalla. Vedenkulutukseltaan tapa on tuhlaava ja kuivattaminen haukkaa paljon energiaa, jos käytössä ei enää ole isoja linkoja.

Taloyhtiöiden alkuperäiset yhteiset kuivaustilat ovat useimmiten nykyisille kertapyykkimäärille liian isoja. Niistä voisi lohkaista tilat muutamalle pienemmälle, haluttaessa lukittavalle tilalle. Automaattiset, kosteudentunnistimella varustetut kuivaajat säästäisivät energiaa, verrattuna siihen, että ison tilan kuivaaja ajastetaan varmuuden vuoksi puhaltamaan pitkäksi aikaa.

Isosta kuivaustilasta alaa jäisi ehkä myös pyykin jälkikäsittelylle, mankeloinnille ja silitykselle, ehkä ompelullekin. Pölyttäviä vaiheita ei tarvitsisi jättää ahtaissa asunnoissa tehtäväksi. 
- Käyttöluvut saataisiin nousemaan, jos myös miljööt ymmärrettäisiin laittaa kuntoon, ei vain koneistusta. Ei tilojen silti tarvitsisi olla pröystäileviä, vaan ihmisenkokoisia, Anneli Reisbacka korostaa. 

Julkaisu: "Asukaslähtöinen kiinteistöpesula - toimivuutta, energiataloudellisuutta ja hyvinvointia" Työtehoseuran julkaisuja nr 589, tekijät Anneli Reisbacka ja Anne Malin