Etusivu Korot ja kustannuskehitys Elinkustannusindeksi Inflaatio 3,5 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 813

Inflaatio 3,5 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 813

Korot ja kustannuskehitys - Elinkustannusindeksi

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio kiihtyi kesäkuussa 3,5 prosenttiin. Toukokuussa se oli 3,3 prosenttia. Inflaation kiihtyminen johtui lähinnä korkojen noususta sekä valmismatkojen ja elintarvikkeiden kallistumisesta. Elinkustannusindeksin 1951:10=100 pisteluku oli kesäkuussa 1 813. 

Kesäkuussa kuluttajahintoja nosti viime vuodesta eniten asumisen ja ravinnon kallistuminen. Asumisen hintaa nosti erityisesti sähkön, osakehuoneistojen ja kiinteistöjen, korkojen, vuokrien, sekä kevyen polttoöljyn kallistuminen. Elintarvikkeiden hintoja nosti taas ennen kaikkea makeisten ja jäätelön sekä kahvin ja liha-,vilja- ja maitotuotteiden kallistuminen. Myös bensiinin ja dieselin hinnannousu vaikutti inflaatioon. Inflaatiota hillitsi kesäkuussa eniten kulutuselektroniikan ja matkaviestintäpalvelujen halpeneminen edellisestä vuodesta.

Toukokuusta kesäkuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,3 prosenttia. Nousu johtui ennen kaikkea asuntojen hoitovastikkeiden ja laiva- ja lentomatkojen kallistumisesta sekä korkojen noususta.

Euroalueen inflaatio 2,7 prosenttia

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli kesäkuussa sama kuin toukokuussa, 2,7 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli kesäkuussa 3,4 prosenttia.

Kiinteäveroinen yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2,9 prosenttia

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli siis kesäkuussa 3,4 prosenttia ja markkinainflaatiota mittaavan kiinteäveroisen indeksin 2,9 prosenttia. Vuoden aikana tehtyjen hyödykeveromuutosten kuluttajahintoja nostava yhteisvaikutus oli näin ollen 0,5 prosenttiyksikköä. Sekä yhdenmukaistetun että kiinteäveroisen kuluttajahintaindeksin kuukausimuutos oli kesäkuussa 0,3 prosenttia. Kesäkuussa kuluttajien postipalveluilta poistettiin arvonlisävero.

Lähde: Kuluttajahintaindeksi, Tilastokeskus

 

 

Korot ja kustannukset

Inflaatio 2,9 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 857
tiistai, 17. huhtikuu 2012

Lisää...
Inflaatio 3,1 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 850
keskiviikko, 14. maaliskuu 2012

Lisää...
Inflaatio 3,2 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 840
tiistai, 21. helmikuu 2012

Lisää...
Inflaatio 2,9 %, elinkustannusindeksi 1 828
perjantai, 13. tammikuu 2012

Lisää...
Inflaatio 3,4 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 829
keskiviikko, 14. joulukuu 2011

Lisää...
Inflaatio 3,5 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 827
maanantai, 14. marraskuu 2011

Lisää...
Inflaatio 3,7 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 823
perjantai, 14. lokakuu 2011

Lisää...
Inflaatio 3,8 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 815
torstai, 15. syyskuu 2011

Lisää...
Inflaatio 4,0 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 808
maanantai, 15. elokuu 2011

Lisää...
Inflaatio 3,5 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 813
torstai, 14. heinäkuu 2011

Lisää...
Inflaatio 3,3 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 808
tiistai, 14. kesäkuu 2011

Lisää...
Inflaatio 2,5 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 768
tiistai, 14. joulukuu 2010

Lisää...
Inflaatio 2,3 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 764
maanantai, 15. marraskuu 2010

Lisää...
Inflaatio 1,4 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 757
torstai, 14. lokakuu 2010

Lisää...
Inflaatio 1,2 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 749
tiistai, 14. syyskuu 2010

Lisää...
Inflaatio 1,1 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 742
perjantai, 13. elokuu 2010

Lisää...
Inflaatio kesäkuussa 0,9 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 751
keskiviikko, 14. heinäkuu 2010

Lisää...
Inflaatio 1,0 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 747
maanantai, 14. kesäkuu 2010

Lisää...
Inflaatio maaliskuussa 0,6 prosenttia, elinkustannusindeksin pisteluku 1 744
keskiviikko, 14. huhtikuu 2010

Lisää...
Inflaatio helmikuussa 0,1 prosenttia, elinkustannusindeksi 1 735
maanantai, 15. maaliskuu 2010

Lisää...