Keittiö ekologiseksi
| Kuluttajatietoa - Asuminen |
Ekologisen keittiösuunnittelun lähtökohdat ovat samanlaiset, kuin minkä tahansa keittiön: on huomioitava asukkaiden tavat ja tottumukset, käytettävissä oleva tila ja laitteiden asennusvaatimukset. Yhdessä keittiölle varatun budjetin kanssa ne rajaavat keittiösuunnittelua.
Jätteiden lajittelu
TTS:ssä kehitetyn Ekopassin mukaisesti keittiössä tai kodin muissa tiloissa on varattava tilat yhdeksälle jätejakeelle. Allaskaappiin voidaan sijoittaa lajittelupiste esimerkiksi biojätteelle, energiajätteelle, sekajätteelle, lasille, pahville ja kartongille, metallille ja ongelmajätteille. Allaskaapin 800 mm leveään jätevaunuun mahtuvat omat astiat kaikille edellä mainituille jätejakeille.
Erikseen tarvitaan vielä säilytystilaa paperille ja kierrätettäville pulloille. Tavallinen ovellinen 600 mm leveä kaappi on tähän tarkoitukseen hyvä. Alaosaan mahtuvat pullot ja hyllylle lehdet.
Kestävät materiaalit
Kivi ja puu ovat hyviä valintoja keittiön työtasoiksi ruostumattoman teräksen rinnalla. Ne kestävät kulutusta ja vanhenevat kauniisti.
A-luokan kodinkoneet
Kodinkoneita valitessa on hyvä tutustua niiden energiaa ja vettä säästäviin ominaisuuksiin. Energiamerkeissä ilmoitetaan laitteen energiatehokkuusluokka asteikolla A–G. Kannattaa suosia A-luokan koneita, jotka kuluttavat vähän energiaa.
Veden lämmittäminen kuluttaa energiaa
Veden säästöllä on myös paikallista merkitystä, sillä se vähentää raakavesi-, vedenpuhdistus- ja jätevedenpuhdistustarpeita. Lisäksi kannattaa muistaa, että veden lämmittäminen kuluttaa energiaa.
Ohjeita ekologisen keittiön suunnitteluun:
www.tts.fi Ekologiset asiat kannattaa...
HSY:n keräysautot starttaavat huhtikuussaAsuminenHSY Jätehuolto - tiistai, 20. maaliskuu 2012 Keräysautokierros käynnistyy maanantaina 2.4. Helsingissä ja Espoossa. HSY kerää autoihin maksutta ... Lisää |
Lämmitysjohto irrotettava käytön jälkeenAsuminenTurvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) - perjantai, 17. helmikuu 2012 Auton lämmitysjohto tulee turvallisuussyistä aina käytön jälkeen irrottaa pistorasiasta eikä pistor... Lisää |
Asumiskeskeytyskulut ja vakuutuksetAsuminenKiinteistöklubi - maanantai, 28. marraskuu 2011 Kotivakuutukset korvaavat asumiskuluja, jos asunnossa sattuu vahinko ja asukas joutuu muuttamaan mu... Lisää |
Viimeiset hetket mökin talvikunnostukselleAsuminenKiinteistöklubi - maanantai, 07. marraskuu 2011 Vapaa-ajanasunnot ovat yhä useammin talvilämpimiä, vaikka niitä käytetään pääasiassa vain kesäisin.... Lisää |
Pelisäännöt asunnon vuokrauksessaAsuminen- - maanantai, 03. lokakuu 2011 Vuokranantaja on tavallisesti vastuussa asunnon kunnosta ja kunnossapidosta. Vuokralaisen vastuulle... Lisää |
60 W hehkulamput katoavat syyskuussa kaupoistaAsuminenMotiva - keskiviikko, 17. elokuu 2011 Lampunvalintakone.fi-palvelu auttaa sopivien lamppujen valinnassa kodin erilaisiin tiloihin.Kaupat ... Lisää |
Keittiö ekologiseksiAsuminenTyötehoseura - perjantai, 10. kesäkuu 2011 Ekologisen keittiösuunnittelun lähtökohdat ovat samanlaiset, kuin minkä tahansa keittiön: on huomio... Lisää |
Asukkaalle kuuluvat huoltotoimetAsuminenAdministrator - maanantai, 16. touko 2011 Toukotalkoot muistuttaa asumiseen liittyvistä helpoista tarkistus- ja huoltotoimista. Tänä vuonna k... Lisää |
Markkinaoikeus: ulko-ovi ilmaista mainostilaaAsuminen- - keskiviikko, 11. touko 2011 Markkinaoikeuden ratkaisun mukaan mainoslappuja saa kiinnittää asuntojen ulko-oviin ja postilaatiko... Lisää |
Palauta vaarallinen kaasujääkaappiAsuminenTukes - tiistai, 15. maaliskuu 2011 Nestekaasukäyttöisessä XC-60G -jääkaapissa on todettu vakava turvallisuuspuute. Jääkaappi tuottaa l... Lisää |
Muuttopalveluiden sopimusehdotAsuminenUlkomaan- ja Sopimusliikenteen Kuljetusyrittäjät USL ry - maanantai, 16. elokuu 2010 Yleiset sopimusehdot kotimuuttoihin on syntynyt yhteistyössä Suomen Muuttopalveluyritykset ry:n, Su... Lisää |
Ohjeita pakastimen toimintahäiriötilanteeseenAsuminenTTS - Työtehoseura - tiistai, 20. heinäkuu 2010 Pakastimen toimintahäiriöt johtuvat laiteviasta, käyttövirheestä tai sähkökatkoksesta, joka pitkään... Lisää |
Kotitalousvähennys verotuksessaAsuminenVerohallinto - maanantai, 25. tammikuu 2010 Kotitalousvähennyksen saa henkilö, joka maksaa asunnossaan tehdystä tavanomaisesta kotitalous-, ho... Lisää |
Pankin vaihtaminen helpottuuAsuminenFinanssialan Keskusliitto FK - torstai, 05. marraskuu 2009 Uudet ohjeet tiliasioinnin siirrosta pankista toiseen tulivat voimaan 1.11.2009. Euroopan komission... Lisää |
Vessanpönttö ei ole kaatopaikkaAsuminenAdministrator - maanantai, 07. syyskuu 2009 Vessanpönttöön kaadetaan pääkaupunkiseudulla vuosittain yli miljoona kiloa sinne kuulumatonta roska... Lisää |
ParvekegrillausAsuminenAdministrator - maanantai, 18. touko 2009 Grillaus hilli-, kaasu-, sähkö- tai muulla grillillä, samoin kuin ruoanlaitto parvekkeilla yleensäk... Lisää |
Opas sähkökatkosten varaltaAsuminenAdministrator - maanantai, 06. lokakuu 2008 Pääseekö parkkihallista pois, voiko hissiin jäädä jumiin, voiko käydä vessassa sähköjen katkettua? ... Lisää |
Mikä on oven avauksen oikea hinta?AsuminenAsunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry - perjantai, 07. maaliskuu 2008 Kiinteistöalan järjestöjen mukaan asukkaiden päivystysaikaan tilaamista ovenavauksista on peritty i... Lisää |
Asukkaille uusi apuväline teknisten laitteiden tarkastus- ja huoltotoimiinAsuminenRiina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2007 - tiistai, 03. heinäkuu 2007 Isännöitsijät ovat saaneet Talotekniikan toukotalkoiden merkeissä uuden apuvälineen, jolla voi ohja... Lisää |
Asumisasioiden neuvontaa taloyhtiön osakkailleAsuminenSuomen Kuluttajaliitto - tiistai, 13. maaliskuu 2007 Suomen Kuluttajaliitto ry on aloittanut Raha-automaattiyhdistyksen tuella Asumisasioiden asiamiesto... Lisää |


