Etusivu Kuluttajatietoa Asuminen Muuttopalveluiden sopimusehdot

Muuttopalveluiden sopimusehdot

Kuluttajatietoa - Asuminen

Yleiset sopimusehdot kotimuuttoihin on syntynyt yhteistyössä Suomen Muuttopalveluyritykset ry:n, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n ja Ulkomaan- ja Sopimusliikenteen Kuljetusyrittäjät USL ry:n kanssa.

Muuttopalveluiden kasvavaa toimintakenttää selkeyttämään on tämän vuoden alussa perustettu Suomen Muuttopalveluyritykset ry, joka on muuttopalvelualalla toimivien yritysten yhteenliittymä. Yhdistys pyrkii selkiyttämään myös kasvavan alan toimintakenttää luomalla alalle yhtenäisiä toimintatapoja ja ohjeistuksia. 

Muuttopalvelut tulevaisuudessa kotitalousvähennykseen

SKAL/USL ry  ja SMPY:n jäsenyritykset tekevät myös parhaillaan yhteistyötä sen eteen että, kotitalousvähennys saataisiin laajennettua koskemaan myös muuttopalveluita.

Yksityismuuttoihin sopimusehdot

Suomessa muuttaa vuosittain noin 800 000 henkilöä. Näistä muutoista noin 1/3 on kuntien välisiä muuttoja ja 2/3 kuntien sisäisiä muuttoja. Maan rajojen yli muutti vuonna 2009 n. 40 000 ihmistä.

Muuttopalveluiden käyttö on yleistynyt merkittävästi viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana samalla, kun muuttopalveluita tarjoavien yritysten määrä ja palveluvalikoima on kasvanut. Muuttopalveluiden tarpeen voidaan ennustaa kasvavan myös tulevaisuudessa. Tähän päällimmäisinä syinä ovat palveluiden hankintakynnyksen madaltuminen sekä väestön ikääntyminen.

”Yleiset sopimusehdot kotimuuttoihin” löytyvät yhdistyksen kotivisuilta. Suomen Muuttopalveluyritykset ry:n kotisivut löytyvät osoitteesta www.smpy.fi

 

HSY:n keräysautot starttaavat huhtikuussa

Asuminen
HSY Jätehuolto - tiistai, 20. maaliskuu 2012
Keräysautokierros käynnistyy maanantaina 2.4. Helsingissä ja Espoossa. HSY kerää autoihin maksutta ...
Lisää

Lämmitysjohto irrotettava käytön jälkeen

Asuminen
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) - perjantai, 17. helmikuu 2012
Auton lämmitysjohto tulee turvallisuussyistä aina käytön jälkeen irrottaa pistorasiasta eikä pistor...
Lisää

Asumiskeskeytyskulut ja vakuutukset

Asuminen
Kiinteistöklubi - maanantai, 28. marraskuu 2011
Kotivakuutukset korvaavat asumiskuluja, jos asunnossa sattuu vahinko ja asukas joutuu muuttamaan mu...
Lisää

Viimeiset hetket mökin talvikunnostukselle

Asuminen
Kiinteistöklubi - maanantai, 07. marraskuu 2011
Vapaa-ajanasunnot ovat yhä useammin talvilämpimiä, vaikka niitä käytetään pääasiassa vain kesäisin....
Lisää

Pelisäännöt asunnon vuokrauksessa

Asuminen
- - maanantai, 03. lokakuu 2011
Vuokranantaja on tavallisesti vastuussa asunnon kunnosta ja kunnossapidosta. Vuokralaisen vastuulle...
Lisää

60 W hehkulamput katoavat syyskuussa kaupoista

Asuminen
Motiva - keskiviikko, 17. elokuu 2011
Lampunvalintakone.fi-palvelu auttaa sopivien lamppujen valinnassa kodin erilaisiin tiloihin.Kaupat ...
Lisää

Keittiö ekologiseksi

Asuminen
Työtehoseura - perjantai, 10. kesäkuu 2011
Ekologisen keittiösuunnittelun lähtökohdat ovat samanlaiset, kuin minkä tahansa keittiön: on huomio...
Lisää

Asukkaalle kuuluvat huoltotoimet

Asuminen
Administrator - maanantai, 16. touko 2011
Toukotalkoot muistuttaa asumiseen liittyvistä helpoista tarkistus- ja huoltotoimista. Tänä vuonna k...
Lisää

Markkinaoikeus: ulko-ovi ilmaista mainostilaa

Asuminen
- - keskiviikko, 11. touko 2011
Markkinaoikeuden ratkaisun mukaan mainoslappuja saa kiinnittää asuntojen ulko-oviin ja postilaatiko...
Lisää

Palauta vaarallinen kaasujääkaappi

Asuminen
Tukes - tiistai, 15. maaliskuu 2011
Nestekaasukäyttöisessä XC-60G -jääkaapissa on todettu vakava turvallisuuspuute. Jääkaappi tuottaa l...
Lisää

Muuttopalveluiden sopimusehdot

Asuminen
Ulkomaan- ja Sopimusliikenteen Kuljetusyrittäjät USL ry - maanantai, 16. elokuu 2010
Yleiset sopimusehdot kotimuuttoihin on syntynyt yhteistyössä Suomen Muuttopalveluyritykset ry:n, Su...
Lisää

Ohjeita pakastimen toimintahäiriötilanteeseen

Asuminen
TTS - Työtehoseura - tiistai, 20. heinäkuu 2010
Pakastimen toimintahäiriöt johtuvat laiteviasta, käyttövirheestä tai sähkökatkoksesta, joka pitkään...
Lisää

Kotitalousvähennys verotuksessa

Asuminen
Verohallinto - maanantai, 25. tammikuu 2010
 Kotitalousvähennyksen saa henkilö, joka maksaa asunnossaan tehdystä tavanomaisesta kotitalous-, ho...
Lisää

Pankin vaihtaminen helpottuu

Asuminen
Finanssialan Keskusliitto FK - torstai, 05. marraskuu 2009
Uudet ohjeet tiliasioinnin siirrosta pankista toiseen tulivat voimaan 1.11.2009. Euroopan komission...
Lisää

Vessanpönttö ei ole kaatopaikka

Asuminen
Administrator - maanantai, 07. syyskuu 2009
Vessanpönttöön kaadetaan pääkaupunkiseudulla vuosittain yli miljoona kiloa sinne kuulumatonta roska...
Lisää

Parvekegrillaus

Asuminen
Administrator - maanantai, 18. touko 2009
Grillaus hilli-, kaasu-, sähkö- tai muulla grillillä, samoin kuin ruoanlaitto parvekkeilla yleensäk...
Lisää

Opas sähkökatkosten varalta

Asuminen
Administrator - maanantai, 06. lokakuu 2008
Pääseekö parkkihallista pois, voiko hissiin jäädä jumiin, voiko käydä vessassa sähköjen katkettua? ...
Lisää

Mikä on oven avauksen oikea hinta?

Asuminen
Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry - perjantai, 07. maaliskuu 2008
Kiinteistöalan järjestöjen mukaan asukkaiden päivystysaikaan tilaamista ovenavauksista on peritty i...
Lisää

Asukkaille uusi apuväline teknisten laitteiden tarkastus- ja huoltotoimiin

Asuminen
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2007 - tiistai, 03. heinäkuu 2007
Isännöitsijät ovat saaneet Talotekniikan toukotalkoiden merkeissä uuden apuvälineen, jolla voi ohja...
Lisää

Asumisasioiden neuvontaa taloyhtiön osakkaille

Asuminen
Suomen Kuluttajaliitto - tiistai, 13. maaliskuu 2007
Suomen Kuluttajaliitto ry on aloittanut Raha-automaattiyhdistyksen tuella Asumisasioiden asiamiesto...
Lisää