Asukasluettelot ja henkilötietolaki
| Laki - Muut lait ja määräykset |
Asunto-osakeyhtiössä asukasrekisterin pitäminen perustuu asukassuhteeseen ja sen hoitamiseen.Taloyhtiön velvollisuutena on henkilötietolain mukaan huolehtia siitä, että asukkaat saavat tiedon henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta sekä siitä, mihin tietoja mahdollisesti luovutetaan. Informointi tietojen käsittelystä tapahtuu luontevimmin henkilötietoja kerättäessä eli käytännössä asukkaan muuttaessa taloyhtiöön.
Yhtiöt saavat kerätä asukkaastaan vain asukassuhteen hoidon kannalta tarpeellisia henkilötietoja.
Tietojen virheettömyys
Henkilötietolain mukaan rekisterinpitäjän on huolehdittava siitä, ettei virheellisiä, epätäydellisiä tai vanhentuneita henkilötietoja käsitellä. Asukasluetteloiden kohdalla tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että tiedot on kerättävä ensisijaisesti henkilöiltä itseltään ja niitä on käsiteltävä mahdollisimman huolellisesti. Lisäksi laki edellyttää, että taloyhtiö, noudattaa hyvää tietojenkäsittelytapaa.
Käyttötarkoitus
Henkilötietolain mukaan henkilötietoja saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon ne on alun perin kerätty ja rekisteriin talletettu. Asukasluetteloihin sisältyviä henkilötietoja saa siis käyttää ainoastaan asukassuhteen hoidosta aiheutuvissa tehtävissä ja osakerekisterin tietoja taas asunto-osakeyhtiölain mukaisia tehtäviä hoidettaessa.
Osakeluettelo
Osakeluettelosta muodostuvan henkilörekisterin pitäminen perustuu nykyisin 1.7.2010 voimaantulleeseen uuteen asunto-osakeyhtiölakiin. Osakeluettelon pitäminen on yhtiön hallituksen velvollisuutena, mutta yleensä hallitus on antanut osakeluettelon pitämisen isännöitsijän tehtäväksi. Osakeluettelomerkintää varten yhtiöllä on oikeus saada tieto osakkeiden omistajista.
Osakeluettelo muodostuu asunto-osakeyhtiölaissa määritellyistä tiedoista, joita ovat osakkeet osakeryhmittäin, huoneisto, jonka hallintaan osakeryhmä tuottaa oikeuden, osakekirjojen antamispäivä, omistajan nimi ja postiosoite, luonnollisten henkilöiden syntymäaika sekä muussa laissa siihen merkittäväksi säädetyt tiedot.
Henkilötunnusta ei osakeluetteloon saa merkitä.
Osakeluettelon julkisuus
Asunto-osakeyhtiölain mukaan jokaisella on oikeus saada osakeluettelosta maksullinen kopio. Kaikille nähtävillä olevassa osakeluettelossa ei saa olla näkyvillä entisten osakkeenomistajien tietoja. Tämän vuoksi laissa on määrätty osakkeen aiempaa omistajaa koskevat osakeluettelotiedot säilytettäväksi luotettavalla tavalla 10 vuotta siitä, kun uusi omistaja on merkitty osakeluetteloon.
Tämän määräajan jälkeen aiempaa omistajaa koskevia tietoja saa säilyttää, käyttää tai muutoin käsitellä vain tieteellistä tutkimusta, yhtiön historian kirjoittamista tai tilastointia varten.
Turvakielto
Jos maistraatti on määrännyt osakkeenomistajaa koskevien tietojen luovutusrajoituksesta ja rajoituksesta on ilmoitettu yhtiölle, osakkeenomistajasta osakeluetteloon merkittyjä tietoja saa luovuttaa vain viranomaiselle sekä sellaiselle osakkeenomistajalle tai muulle, joka osoittaa oikeutensa sitä vaativan.
Asukasrekisteri
Asukassuhteen hoitaminen yleensä edellyttää, että asukasrekisteriin on merkitty seuraavat tiedot: asukkaan nimi ja huoneistonumero, asukkaan syntymäaika, tiedot vesi-, autopaikka-, sauna- ja pesutupamaksuista. Asukasrekisterin osarekisterin muodostaa pelastuslakiin perustuvan pelastussuunnitelman sisältämät tiedot asukkaista. Asukkaiden henkilötietoja saa käsitellä vain asukassuhteen hoitoa koskevissa asioissa eikä niitä saa luovuttaa ulkopuolisille ilman asukkaan antamaa suostumusta, jollei siihen löydy laista johtuvaa perustetta.
Tietojen luovuttaminen
Aina ennen kuin henkilötietoja aikoo luovuttaa jonkun ulkopuolisen tahon käyttöön, on varmistettava, mikä säännös oikeuttaa tiedon luovuttamiseen ja että tietojen pyytäjällä on laillinen oikeus käsitellä näin saamiaan tietoja. Yleensä on hyvä kysyä tietoja pyytävältä, mihin hän katsoo oikeutensa käsitellä ko. henkilötietoja perustuvan.
Isännöitsijän tulisi tässä yhteydessä huolehtia myös siitä, ettei huoltoyhtiö vaadi asukkailta tarpeettomasti esimerkiksi henkilötunnuksia tai muita huoltoyhtiön kannalta perusteettomia henkilötietoja.
Lähde:
Tietosuojavaltuutetun toimisto Taloyhtiöiden asukasluettelot ja henkilötietolaki
Lisätietoja: finlex.fi > Lainsäädäntö > Ajantasainen lainsäädäntö (pikahaku: henkilötietolaki)
Postilaki uudistui 1.6.Muut lait ja määräyksetKiinteistöklubi - maanantai, 20. kesäkuu 2011 Postilaki sisältää postin jakelua koskevat perussäännöt. Lain mukaan lähetykset jaetaan pientaloihi... Lisää |
Vuokrasopimus ja henkilötiedotMuut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 13. kesäkuu 2011 Henkilötietolain mukaan henkilötietoja saa kerätä, jos rekisteröidyllä on asiakassuhteen vuoksi asi... Lisää |
Asukasluettelot ja henkilötietolakiMuut lait ja määräyksetKiinteistöklubi - sunnuntai, 05. kesäkuu 2011 Asunto-osakeyhtiössä asukasrekisterin pitäminen perustuu asukassuhteeseen ja sen hoitamiseen.Taloy... Lisää |
Tupakkalaki uudistui 1.10.2010Muut lait ja määräyksetKiinteistöklubi - maanantai, 18. lokakuu 2010 Uuden lain mukaan tupakointi on kielletty asunto-osakeyhtiön tai muun asuinyhteisön asuinkiinteistö... Lisää |
Julkisten hankintojen uudet kynnysarvot 1.6. alkaenMuut lait ja määräyksetKiinteistöklubi - maanantai, 03. touko 2010 Rakennus- ja käyttöoikeusurakoiden kynnysarvot nousevat 100 000 eurosta 150 000 euroon. Muutokset t... Lisää |
Rakennustyömaalla oltava turvallisuuskoordinaattori 1.6. alkaenMuut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 15. kesäkuu 2009 Rakennuttajan velvollisuuksia rakennushankkeen työturvallisuudesta on lisätty kesäkuun alusta voima... Lisää |
Uudet lait ja asetukset 1.1.2009Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 05. tammikuu 2009 Laki asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta Muutoksen jälkeen korkotukilainan enimmäisosuus on... Lisää |
Uudet pelisäännöt työntekijän luottotietojen tarkastukseen 1.9.Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 28. heinäkuu 2008 Henkilöltä, jolla on mahdollisuus päästä toisen kotiin esimerkiksi avaimilla ilman työnantajan valv... Lisää |
Uusi määräys kiinteistöjen sisäverkoista voimaan 1.4.2008Muut lait ja määräyksetAdministrator - torstai, 31. tammikuu 2008 Määräys koskee kaikkia vakinaiseen asumiseen tarkoitettuja asuinkiinteistöjä ja toimitilakiinteistö... Lisää |
Teleurakointirekisterin ylläpito loppui 1.1.2008Muut lait ja määräyksetAdministrator - torstai, 10. tammikuu 2008 Viestintävirasto ohjaa teleurakointitoiminnan teknistä laatua ja luotettavuutta antamalla teknisiä ... Lisää |
Asetus savupiippujen rakentamisesta ja korjaamisesta voimaan 1.12.2007Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 29. lokakuu 2007 Tuoreiden selvitysten mukaan tulisijojen ja savuhormien kunto on Suomessa kyseenalainen. Riskejä li... Lisää |
Arseenikyllästeillä käsitellyn puun käytöstä uudet määräykset 15.8.2007Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 30. heinäkuu 2007 Valtioneuvosto on antanut asetuksen, joka sisältää säännökset arseenikyllästeillä (CCA-kyllästeillä... Lisää |
Uusi tilintarkastuslaki voimaan 1.7.2007Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 02. heinäkuu 2007 Lakia sovelletaan 1.7.2007 tai sen jälkeen alkavien tilikausien tilintarkastukseen. Tilintarkastusl... Lisää |
Uusittu D1 Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot voimaan 1.7.2007Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 02. heinäkuu 2007 D1 Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot, määräykset ja ohjeet astui voimaan 1.7. ja sillä korv... Lisää |
Palkan ulosottosäännökset muuttuvatMuut lait ja määräyksetAdministrator - tiistai, 02. tammikuu 2007 Vuoden 2007 alusta tulevat voimaan ulosmittausta koskevat uudet säännökset, jotka sisältyvät laajaa... Lisää |
Laki tilaajayrityksen selvitysvelvollisuudesta koskee myös taloyhtiöitäMuut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 18. joulukuu 2006 Laki edistää yritysten välistä tasavertaista kilpailua ja työehtojen noudattamista. Lisäksi se velv... Lisää |

