Asetus savupiippujen rakentamisesta ja korjaamisesta voimaan 1.12.2007
| Laki - Muut lait ja määräykset |
Tuoreiden selvitysten mukaan tulisijojen ja savuhormien kunto on Suomessa kyseenalainen. Riskejä lisää sekin, että vanhoja savupiippuja otetaan yhä useammin uudelleen käyttöön.
Asetus koskee niin sanottuja pieniä savupiippuja. Niitä käytetään erityisesti tavallisissa pientaloissa, joissa suhteellinen paloriski on muutoinkin tilastojen mukaan suurin.
Suunnittelu, rakentaminen, korjaukset ja muutostyöt
Määräykset koskevat rakennukseen sekä siihen liittyviin tiloihin rakennettavien pienten savupiippujen suunnittelua ja rakentamista. Määräykset koskevat myös pienten savupiippujen korjaus- ja muutostöitä.
Määräyksessä tarkoitettuja korjaus- ja muutostöitä ovat esimerkiksi uuden savupiipun rakentaminen olemassa olevaan rakennukseen, savupiipun hormien
seinämärakenteiden pinnoittaminen tai uuden savuhormin asentaminen vanhan savupiipun sisään.
Asetuksessa myös määräykset valmissavupiipuista
Asetus kattaa nyt myös valmissavupiiput, jotka ovat viime vuosina yleistyneet perinteisten paikalla rakennettavien piippujen rinnalla. Asetus selkeyttää savupiipputuotteiden kelpoisuuden arviointia. Esivalmistettujen savupiippujen ja -hormituotteiden kelpoisuus aiottuun käyttötarkoitukseensa osoitetaan jatkossa CE-merkinnällä.
Piipun käyttö ja huolto
Asetuksessa korostetaan hyvän suunnittelun merkitystä paloturvallisuuden saavuttamiseksi. Lisäksi määräyksissä kiinnitetään huomiota piipun käyttöä ja huoltoa koskeviin asioihin, koska ne vaikuttavat olennaisesti paloturvallisuuteen.
Ei vaikutuksia rakennuskustannuksiin
Asetuksen vaikutukset rakennuskustannuksiin ovat vähäiset, koska sen turvallisuustaso noudattelee jo voimassa olevia ohjeita. Asetus tulee voimaan 1.12.2007. Ennen 1.9 2009 vireille tulleeseen rakennuslupahakemukseen voidaan soveltaa aikaisempia ohjeita.
Lisätietoja: Ympäristöministeriö
Savupiiput tärkeitä asumisen paloturvallisuudessa
Pienten savupiippujen rakenteet ja paloturvallisuus MÄÄRÄYKSET JA OHJEET 2007
Postilaki uudistui 1.6.Muut lait ja määräyksetKiinteistöklubi - maanantai, 20. kesäkuu 2011 Postilaki sisältää postin jakelua koskevat perussäännöt. Lain mukaan lähetykset jaetaan pientaloihi... Lisää |
Vuokrasopimus ja henkilötiedotMuut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 13. kesäkuu 2011 Henkilötietolain mukaan henkilötietoja saa kerätä, jos rekisteröidyllä on asiakassuhteen vuoksi asi... Lisää |
Asukasluettelot ja henkilötietolakiMuut lait ja määräyksetKiinteistöklubi - sunnuntai, 05. kesäkuu 2011 Asunto-osakeyhtiössä asukasrekisterin pitäminen perustuu asukassuhteeseen ja sen hoitamiseen.Taloy... Lisää |
Tupakkalaki uudistui 1.10.2010Muut lait ja määräyksetKiinteistöklubi - maanantai, 18. lokakuu 2010 Uuden lain mukaan tupakointi on kielletty asunto-osakeyhtiön tai muun asuinyhteisön asuinkiinteistö... Lisää |
Julkisten hankintojen uudet kynnysarvot 1.6. alkaenMuut lait ja määräyksetKiinteistöklubi - maanantai, 03. touko 2010 Rakennus- ja käyttöoikeusurakoiden kynnysarvot nousevat 100 000 eurosta 150 000 euroon. Muutokset t... Lisää |
Rakennustyömaalla oltava turvallisuuskoordinaattori 1.6. alkaenMuut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 15. kesäkuu 2009 Rakennuttajan velvollisuuksia rakennushankkeen työturvallisuudesta on lisätty kesäkuun alusta voima... Lisää |
Uudet lait ja asetukset 1.1.2009Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 05. tammikuu 2009 Laki asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta Muutoksen jälkeen korkotukilainan enimmäisosuus on... Lisää |
Uudet pelisäännöt työntekijän luottotietojen tarkastukseen 1.9.Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 28. heinäkuu 2008 Henkilöltä, jolla on mahdollisuus päästä toisen kotiin esimerkiksi avaimilla ilman työnantajan valv... Lisää |
Uusi määräys kiinteistöjen sisäverkoista voimaan 1.4.2008Muut lait ja määräyksetAdministrator - torstai, 31. tammikuu 2008 Määräys koskee kaikkia vakinaiseen asumiseen tarkoitettuja asuinkiinteistöjä ja toimitilakiinteistö... Lisää |
Teleurakointirekisterin ylläpito loppui 1.1.2008Muut lait ja määräyksetAdministrator - torstai, 10. tammikuu 2008 Viestintävirasto ohjaa teleurakointitoiminnan teknistä laatua ja luotettavuutta antamalla teknisiä ... Lisää |
Asetus savupiippujen rakentamisesta ja korjaamisesta voimaan 1.12.2007Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 29. lokakuu 2007 Tuoreiden selvitysten mukaan tulisijojen ja savuhormien kunto on Suomessa kyseenalainen. Riskejä li... Lisää |
Arseenikyllästeillä käsitellyn puun käytöstä uudet määräykset 15.8.2007Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 30. heinäkuu 2007 Valtioneuvosto on antanut asetuksen, joka sisältää säännökset arseenikyllästeillä (CCA-kyllästeillä... Lisää |
Uusi tilintarkastuslaki voimaan 1.7.2007Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 02. heinäkuu 2007 Lakia sovelletaan 1.7.2007 tai sen jälkeen alkavien tilikausien tilintarkastukseen. Tilintarkastusl... Lisää |
Uusittu D1 Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot voimaan 1.7.2007Muut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 02. heinäkuu 2007 D1 Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot, määräykset ja ohjeet astui voimaan 1.7. ja sillä korv... Lisää |
Palkan ulosottosäännökset muuttuvatMuut lait ja määräyksetAdministrator - tiistai, 02. tammikuu 2007 Vuoden 2007 alusta tulevat voimaan ulosmittausta koskevat uudet säännökset, jotka sisältyvät laajaa... Lisää |
Laki tilaajayrityksen selvitysvelvollisuudesta koskee myös taloyhtiöitäMuut lait ja määräyksetAdministrator - maanantai, 18. joulukuu 2006 Laki edistää yritysten välistä tasavertaista kilpailua ja työehtojen noudattamista. Lisäksi se velv... Lisää |

