Etusivu Laki Yleistä Lakineuvontaa

Lakineuvontaa

Laki - Yleistä

Asunto-osakeyhtiöillä runsaasti sopimuksellisia ja vastuisiin liittyviä kysymyksiä päänvaivana - KiinteistöVoima vastaa juridisen neuvonnan tarpeisiin

- Korjaaminen ja muutostyöt ovat ajankohtaisia myös uudistettavan asunto-osakeyhtiölain kannalta, mutta tuli lakiin muutosta tai ei, se ei poista korjaamis- eikä muutostarvetta. Taloyhtiöissä ei myöskään pidä, eikä voikaan tuudittautua siihen, että tehdään tai jätetään tekemättä toimenpiteitä ennakoiden uutta mahdollista asunto-osakeyhtiölakia, koska se ei ole vielä voimassa. On kaavailtu, että uusi asunto-osakeyhtiölaki tulisi voimaan aikaisintaan vuoden 2010 alusta, joten vanhoilla säännöillä siis edelleen mennään, sanoo varatuomari Pasi Orava Asianajotoimisto Jukka Kallio Oy:stä.

Varatuomari Pasi Orava pohtii asunto-osakeyhtiöiden juridisen avun ja tiedon tarvetta Asianajotoimisto Jukka Kallio Oy:n KiinteistöVoima -palvelupaketin näkökulmasta, jonka toteuttamiseen ja kehittämiseen Kiinteistöposti-lehti - asunto-osakeyhtiöiden tiedon tarpeet tuntevana viestinnän ammattilaisena - on lähtenyt mukaan ja toimimaan näiltä osin KallioLawn yhteistyökumppanina.

Korjausrakentamiseen ja muutostöihin liittyvien kysymysten rinnalla vastuukysymykset eli asunto-osakeyhtiön ja omistajaosakkaan välisiin suhteisiin liittyvät asiat ovat myös Oravan mukaan paljon esillä.

– Painottaisin neuvonnan tarpeessa erityisesti vastuukysymyksiä osakas-osakas- ja osakas-taloyhtiö -akselilla, koska nämä suhteet nousevat aina esiin niin vapaaehtoisessa korjaamisessa kuin myös vahingon tapahduttua. On luonnollista, että asiat kiteytyvät yhtiöissä lopulta kustannusvastuukysymykseen. Näihin asioihin on selkeyttä mahdollisesti tulossa, kun uusi asunto-osakeyhtiölaki joskus saadaan voimaan, Orava tuo esiin, mutta myös muistuttaa, ettei  taloyhtiöissä pidä jäädä uuden lain voimaantuloa odottamaan tai ennakoimaan.

Tietoa osakkaille yhtiökokouksissa

KiinteistöVoima-palvelun merkeissä on Oravan mukaan mahdollista sekin, että asunto-osakeyhtiö kutsuu asiantuntijan yhtiökokoukseen vastaamaan erilaisiin, esimerkiksi korjaustilanteisiin liittyviin sopimus- ja vastuukysymyksiin.

Myös yhtiöoikeudelliset kysymykset, kuten päätöksenteko taloyhtiössä, yhtiöjärjestysten muuttamiset ja toimivaltakysymykset eri orgaanien kesken ovat sellaisia asioita, jotka aiheuttavat ihmisille päänvaivaa.

– Me voimme antaa taloyhtiön osakkaille tietoa jo etukäteen, niin, että he tietävät, miten asunto-osakeyhtiölain kannalta katsoen tulee tai voidaan edetä ennen remontin aloittamista.

Sopimuksiin erityistä huomiota

Sopimukset, joita asunto-osakeyhtiö tai osakas tekevät remonttitilanteissa urakoitsijan kanssa, ovat myös Oravan mukaan tilanteita, joissa KallioLaw pystyy auttamaan. Hänen mielestään taloyhtiöissä kannattaisikin ennen korjauksiin tai muutostöihin ryhtymistä ennakoida kattavasti esimerkiksi sopimukselliset tai työn suorittamiseen liittyvät riskit.

– Korjauksissa tai muutostyökohteissa tarvitaan hyvät, selkeät sopimukset, selkeät klausuulit siitä, kuka saa päättää ja mistä, ja mitä on tarkoitus tehdä. Yksi joskus vähällekin huomiolle jäävä mutta taloyhtiön ja osakkaan kannalta onnistunut  ja ainoa oikea ratkaisu on se, että hankitaan asiantunteva rakennusaikainen valvoja, joka on aktiivinen ja on oikeasti rakennusalan ammattilainen ja tietää, mitä kulloinkin pitää tehdä, Orava mainitsee esimerkiksi sopimuksellisiin ja vastuisiin liittyvänä esimerkkinä.

– Tietenkin urakoitsija on kiinnostunut, milloin hän saa maksunsa ja siksi pitää sopia muun muassa siitä, milloin maksupostit urakoitsijalle suoritetaan, miten ne on sidottu mahdollisiin tarkastuksiin ja hyväksyntöihin. Myös vakuudet ja vakuutukset on hoidettava. On siis lukematon määrä asioita, jotka täytyy ottaa huomioon, kun sopimuksia rakennusten osalta tehdään, Orava vielä painottaa.

Kiinteistöposti ja KallioLaw toteuttivat lokakuussa pidetyillä Finnbuild-messuilla Lakiklinikan, jonne taloyhtiöihmiset tulivat kysymyksineen saamaan neuvoja.

– Se vastasi juuri sitä, mitä tällä KiinteistöVoima-palvelullamme ajamme takaa. Sinne tultiin kysymään nimenomaan osakkaiden oikeuksista ja osakkaiden välisistä suhteista asunto-osakeyhtiölain näkökulmasta. Lisäksi käsiteltiin vastuukysymyksiä suhteessa osakas-asunto-osakeyhtiö. Ne tuntuivat ihmisiä askarruttavan eniten ja messuille oli nimenomaisesti lähdetty kysymään näistä asioista, Orava kertoo kokemuksistaan.

Juridiikkaa selkokielisinä, valmiiksi mietittyinä Voima-palvelu-konsepteina

Jukka Kallio perusti nimeään kantavan asianajotoimiston vuonna 2000 palvelemaan erityisesti teknologia-alan yrityksiä liike- ja sopimusjuridiikkaan liittyvissä asioissa.

Asianajotoimiston palvelu pohjautuu toimiston myynnistä ja markkinoinnista vastaavan Heikki Väätäisen mukaan kokonaisvaltaiseen ajattelutapaan, jonka myötä palvelussa tutustutaan asiakkaan liiketoimintaan, historiaan, jotta voidaan ymmärtää nykyhetkeä,  ja sitoudutaan myös yrityksen tulevaisuuden tavoitteisiin.

Toimintatapa tuotteistettiin viime kevättalvena ja aikaansaatiin Voima-palvelukonseptit, joiden luontevana jatkumona on myös KiinteistöVoima-palvelu.

– Olemme siis suomentaneet liikejuridiset palvelumme. Olemme myös hyvin avarakatseisia siinäkin mielessä, miten tuotteistettuja palvelujamme tulee edelleen kehittää ja siksi haetaan erityyppisiä kumppanuuksia, joista on luontevia synergiaetuja löydettävissä, Väätäinen kiteyttää myös Kiinteistöpostin kanssa syntyneen yhteistyökuvion taustaa.

Työntekijöitä KallioLawssa on 11, joista varatuomari Pasi Orava on erikoistunut nimenomaan kiinteistöalalle suunnatun palvelun toteuttamiseen.

– Kiinteistöt kulkevat myös yrityksissä oleellisena osana niiden toimintaa. Näin KiinteistöVoima toimii luonnollisena jatkumona Voima-paketteihimme ja kiinteistöpuoleen liittyen ja sitä osaamista, mikä meille on yritysten kanssa syntynyt, pystytään hyödyntämään vastaavaan tapaan myös asunto-osakeyhtiöiden ja yksittäisten ihmisten ongelmatilanteissa. Me pystymme auttamaan asunto-osakeyhtiöitä sinällään ihan vastaavissa ongelmissa kuin mistä yritykset kiinteistöjen omistajina tai vuokralaisina joutuvat taistelemaan, Orava päättää.

 

Muista kaupparekisteri-ilmoitus

Yleistä
Kiinteistöklubi - maanantai, 02. huhtikuu 2012
Kun yhtiökokouksessa valitaan uusia hallituksen jäseniä, tulee muutoksista ilmoittaa kaupparekister...
Lisää

Asunto-osakeyhtiölaista englanninkielinen käännös

Yleistä
Oikeusministeriö - tiistai, 24. tammikuu 2012
Asunto-osakeyhtiölaista on valmistunut epävirallinen englanninkielinen käännös. Käännös on valtion ...
Lisää

Kysy asunto-osakeyhtiölaista Facebookissa

Yleistä
Administrator - maanantai, 28. maaliskuu 2011
Oikeusministeriön lainvalmistelijat vastaavat Facebookissa OM Asunto-osakeyhtiölaki –sivulla kysymy...
Lisää

Uusi laki kasvattaa byrokratiaa ja kustannuksia

Yleistä
Irene Murtomäki Kiinteistöposti 2/2010 - tiistai, 04. touko 2010
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jouko Taskinen Vantaalta ei aplodeeraa uudelle asunto-osakeyht...
Lisää

Uudelle laille selvä tilaus

Yleistä
Irene Murtomäki Kiinteistöposti 2/2010 - tiistai, 04. touko 2010
Tamperelaisen As Oy Koivistontien rintamamiestalojen hallituksen puheenjohtaja Cristian Seres pitää...
Lisää

Korjausselvitys uuden lain parasta antia

Yleistä
Irene Murtomäki Kiinteistöposti 2/2010 - torstai, 04. helmikuu 2010
Yhtiökokouksessa esitettävä viiden vuoden korjausselvitys on suurin heinäkuun alussa voimaan tuleva...
Lisää

Lakineuvontaa

Yleistä
Riina Takala Kiinteistöposti 8/2008 - tiistai, 25. marraskuu 2008
Asunto-osakeyhtiöillä runsaasti sopimuksellisia ja vastuisiin liittyviä kysymyksiä päänvaivana - Ki...
Lisää

Kosteusvaurioriidat jatkuvat asuntokaupoissa

Yleistä
Kiinteistöposti 7/2005 - torstai, 01. joulukuu 2005
- Asunto-osakeyhtiömuotoisissa rivitaloyhtiöissä oli silmiinpistävän paljon ongelmatilanteita verra...
Lisää

Piilevät virheet merkittävä asuntokaupan ongelma

Yleistä
Administrator - torstai, 24. maaliskuu 2005
Käytetyn asunnon kaupassa ovat erittäin yleisiä yksityishenkilöiden väliset riidat, joissa kosteus-...
Lisää

Kymmenen vuoden vastuu ei ole takuu

Yleistä
Kari Sautero Kiinteistöposti 2/2005 - maanantai, 28. helmikuu 2005
Rakennusalan yleisiin sopimusehtoihin kuuluu kahden vuoden takuuaika, joka päättyy, kun takuutarkas...
Lisää

Tuli vahinko - kuka vastaa?

Yleistä
Kari Sautero Kiinteistöposti 2/2005 - maanantai, 28. helmikuu 2005
Vastuukysymykset puhuttavat usein esimerkiksi tilanteessa, jossa osakkeenomistaja on tehnyt itsenäi...
Lisää

Järjestyssäännöistä

Yleistä
Esko Minkkinen Lakipostia KP 3/02 - perjantai, 12. huhtikuu 2002
Laissa ei ole yleisesti lähemmin säännelty asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden yhteiselämää koske...
Lisää