Etusivu Piha Suunnittelu Asenteet rahaksi – tarvitaan paljon tiedotusta

Asenteet rahaksi – tarvitaan paljon tiedotusta

Piha - Suunnittelu

Suomessa viheralueiden merkitystä on tutkittu jonkin verran. Eniten on tutkittu ihmisten mielipaikkoja, suhtautumista erilaisiin ympäristöihin sekä erilaisten ympäristöjen merkitystä ihmisille. Taloudellista merkitystä on tutkittu varsin vähän. Professori Liisa Tyrväinen on osoittanut tutkimuksissaan, että kaupunkialueilla asunnon hinta on kauempana viheralueesta alhaisempi kuin lähellä viheraluetta sijaitsevalla asunnolla.

Sen sijaan Kanadassa on tehty hyvin monipuolista tutkimusta kasvien ja viherrakentamisen merkityksestä terveydelle ja ympäristölle. Tulosten perusteella hyödyt ovat ajateltua monipuolisemmat ja taloudellinen merkitys on selkeä. Kanadassa on tutkittu tarkalleen, miten paljon pihan eri elementit lisäävät kiinteistön jälleenmyyntiarvoa.

Kanadassa on kerätty yhteen raporttiin muunmuassa ympäristörakentamista käsitteleviä tutkimustuloksia kasvien ja viherrakentamisen merkityksestä terveydelle ja ympäristölle. Lähdeluettelon mukaan raportissa on yhteenveto noin 150 tutkimuksesta ja muusta lähteestä. Tutkimukset osoittavat, että kasveista saatavat hyödyt ovat erittäin monipuoliset.

Raportin yksi osuus käsittelee taloudellisia hyötyjä. Tulokset pohjautuvat asuntojen ja kiinteistöjen toteutuneisiin kauppoihin. Tutkimuksissa on katsottu eri tekijöiden merkitystä myyntihintaan.

Tutkimukset osoittavat, että ihmiset ovat valmiita maksamaan lisähintaa tasokkaasti suunnitellusta, monipuolisesti viherrakennetusta ja hyvin ylläpidetystä talon tai kiinteistön ympäristöstä.

Esimerkiksi Des Rosiers työryhmineen tutki 760 pientalon myyntiä Quebecissä vuosina 1993-2000. He löysivät seuraavia tuloksia viherrakentamisen merkityksestä kiinteistön arvoon:
• puut tontilla ja sen välittömässä läheisyydessä lisäävät kiinteistön arvoa
• mitä enemmän kasvillisuutta omakotitalon pihalla on, sitä suurempi kiinteistön arvo
• leikattu pensasaita tai kivimuuri nostaa kiinteistön arvoa jopa 4 prosenttia
• rakennettu terassi saattaa lisätä arvoa jopa 12,4 prosenttia
• reunakivet lisäävät arvoa jopa 4,4 prosenttia
• viherrakennetulla tontilla todettiin olevan 7,7 prosentin markkinaetu viherrakentamattomaan tonttiin verrattuna

John Goldsteen Texas Universitystä havaitsi, että viherrakentamisella oli suurin korrelaatio asumiseen, suurempi kuin muulla arkkitehtuurilla ja muotoilulla. Goldsteenin mukaan viherrakentaminen maksoi itse itsensä takaisin pitkäaikaisena asumisviihtyvyytenä ja korkeampina vuokrina.

Behe et al, 2005 havaitsi tutkimuksissaan, että kiinteistön arvo nousi 5 - 11 prosenttia, kun piha oli viherrakennettu.

Yhteenvetona raportissa todetaan, että sijoittamalla kiinteistön arvosta 5 prosenttia viherrakentamiseen, kiinteistön jälleenmyyntiarvo kohoaa 15 prosenttia.

Kaupungin viherympäristö tuottaa satakertaisesti
siihen sijoitetut rahat

Ulkomailta on saatu tietoa myös monista muista tutkimuksista, joissa todistetaan viherympäristön taloudellista merkitystä.

Psykologian tohtori Kalevi Korpela kirjoittaa Viherympäristö-lehdessä, että Philadelphia Parks Alliance on julkaissut kesäkuussa 2008 raportin, jossa on tutkittu kaupungin viherympäristöjärjestelmän taloudellisia tuottoja vuodelta 2007. Puistoja on kaupungissa  405 000 hehtaaria.

Laskelmien tulos on, että kaupungin viherympäristö tuottaa satakertaisesti siihen sijoitetut rahat. Mielenterveyden parantumista puistokävelyiden ja -näkymien takia tai puiston kykyä varastoida hiiltä ei vielä kyetty laskemaan.

Rahaksi pystyttiin muuttamaan seuraavat tekijät: 
• kasvillisuuden kyky puhdistaa ilmansaasteita
• kasvillisuuden vaikutus tulvavesien ja sadekierron säätelyyn sekä pohjavesien laatuun
• puisto- ja viherturismista saatavat tulot
• viheralueiden ilman käyttömahdollisuus
• liikunnan ja laihtumisen kautta tulevat terveysvaikutukset
• puistojen ja viheralueiden merkitys omaisuusarvoihin
• yhteisön kiinteyttä ja vuorovaikutusta lisäävät vaikutukset (vapaaehtoistyö)

Philadelphian pormestari  on ehdottanut puistomenojen kasvattamista lähes 50 prosentilla seuraavien viiden vuoden aikana näiden laskelmien siivittämänä.

Toisessa kirjoituksessaan  samassa lehdessä Kalevi Korpela kirjoittaa hollantilaisesta laajasta kyselytutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että mitä enemmän viheralueita asuinympäristössä on, sitä terveemmäksi ihmiset kokevat itsensä.
 
Kun asuinympäristön vihreysprosentti oli 90, asukkaista 10,2 prosenttia kokee terveydentilansa huonoksi. Kun sama prosenttiluku oli 10, asukkaista 15,5 prosenttia koki terveydentilansa huonoksi.

Syitä tulokseen ei ole varmuudella pystytty osoittamaan. Yhtenä selittävänä tekijänä esitetään ilmapiiritekijää. Jos asuinalue on vihreä, ihmiset ovat siitä ylpeitä ja kokevat kuuluvansa alueelle.

Suomessa ollaan pihejä maksamaan

Kiviteollisuusliitto ry:n, Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n ja Viheraluerakentajat ry:n teetättämässä piha- ja ympäristörakentamista koskevissa tutkimuksessa selvisi, että kuluttajien hintatietoisuus on heikko. Hinta, jota ollaan valmiita maksamaan pihasuunnitelmasta tai piha rakentamisesta, on alimitoitettu.

Jos pihan aikoo laittaa kerralla kuntoon, pihan rakentamiseen on syytä varata vähintään 5 prosenttia kiinteistön arvosta. Pihan kokonaiskustannukset riippuvat täysin siitä, mitä piha tulee sisältämään. Yleisenä arviona voidaan sanoa, että lähinnä kasvillisuutta sisältävän pihan kustannukset ovat 20-25 euroa neliöltä, paljon kivirakenteita sisältävän pihan kustannukset ovat noin 100 euroa neliöltä.

Jokainen kohde on kuitenkin yksilöllinen, tarkka hinta selviää vasta hyvien ja tarkkojen suunnitelmien pohjalta pyydetyssä tarjouskilpailussa. Jos suunnitelmat eivät ole tarkkoja ja asiallisia, tarjoukset eivät välttämättä ole vertailukelpoisia keskenään.

Ympäristörakentamisesta - suunnittelusta, rakentamisesta, hoidosta - sekä tarvittavista tuotteista ja palveluista  hintatietoineen on tiedotettava yhä enemmän. Ihmiset haluavat kootusti luotettavaa tietoa. Tämä on iso haaste alan toimijoille.

Lähde: Viheraluerakentajat ry:n Kanadan viherrakentajien järjestöltä saama raportti: Literature Review of Documented Health and Environmental Benefits Derived from Ornamental Horticulture Products, 15.3.2007.

 

Valosaaste uhkaa pöllöjä

Suunnittelu
YLE Uutiset - maanantai, 20. syyskuu 2010
Ulkovalaisimien suuntaaminen alaspäin niin, että valo ei leviä laajaalle ympäristöön, vähentää kein...
Lisää

Asenteet rahaksi – tarvitaan paljon tiedotusta

Suunnittelu
Seppo Närhi Viheraluerakentajat ry Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 1/2009 - torstai, 29. tammikuu 2009
Suomessa viheralueiden merkitystä on tutkittu jonkin verran. Eniten on tutkittu ihmisten mielipaikk...
Lisää

Piha- ja ympäristörakentamisessa edessä vahva kasvu

Suunnittelu
Seppo Närhi Viheraluerakentajat ry Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 1/2009 - torstai, 29. tammikuu 2009
Kiviteollisuusliitto ry:n, Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n ja Viheraluerakentajat ry:n teetättivät...
Lisää

Suunnittelu - avain uudenlaiseen pihaelämään

Suunnittelu
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2008 - maanantai, 07. huhtikuu 2008
  - Jonkinlainen paikka, missä ihmiset voivat viihtyä ja oleskella. Tämä on kuulemma tavallisin toi...
Lisää

Ilo tai velvollisuus - Jatkuva projekti

Suunnittelu
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2008 - maanantai, 07. huhtikuu 2008
Ammattitaidolla laaditut suunnitelmat eivät vielä tee pihasta hyvää. Taitoa, luotettavuutta ja väli...
Lisää

Rauhaa ja hiljaista sodankäyntiä

Suunnittelu
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2007 - perjantai, 15. kesäkuu 2007
Terijoen salava vastaan viemäriputket, imukärhet vastaan seinäpinnoite Rakennusten ja muiden ihm...
Lisää

As. Oy Kaukrinne heräsi jo valoasioissa

Suunnittelu
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 1/2007 - perjantai, 02. maaliskuu 2007
Valaistus laajassa ja monimerkityksellisessä mielessä on tullut entistä tutummaksi julkisissa raken...
Lisää

Onko valaistussuunnittelijalla näyttöä?

Suunnittelu
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 1/2007 - perjantai, 02. maaliskuu 2007
Valaisimilla ja valaisimilla, samoin valonlähteillä ja valonlähteillä on eroja. Taloyhtiöympyröissä...
Lisää

Taloyhtiö pihasuunnittelijan asiakkaana

Suunnittelu
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2006 - maanantai, 05. kesäkuu 2006
Toimiva, ympäristöönsä sopiva, kaunis katsella ja asukkaitaan ulkoilmaan houkutteleva  - kerrostalo...
Lisää

Pihaelämä uusille raiteille

Suunnittelu
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2006 - maanantai, 05. kesäkuu 2006
Kun As Oy Raide vuonna 1906 valmistuttuaan sai ensimmäiset asukkaansa, pihasta ei tarvinnut katsell...
Lisää

Taloyhtiö osti puistokaistaleen lisämaaksi

Suunnittelu
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 5/2005 - maanantai, 31. lokakuu 2005
Joensuulainen kahdeksan huoneiston paritaloyhtiö sai ostettua ahtaalle tontilleen lähes 600 neliötä...
Lisää

Huollon huomioonottaminen osa hyvää pihasuunnittelua

Suunnittelu
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 3/2005 - torstai, 07. huhtikuu 2005
Hortonomi Minna Rantasen mukaan suunnittelun merkitystä ei voi korostaa liikaa, kun arvioidaan sitä...
Lisää

Ahtaus hankaloittaa pihojen lumitöitä

Suunnittelu
Sirkka Saarinen Kiinteistöposti 3/2005 - keskiviikko, 06. huhtikuu 2005
Tilanahtaus on huoltomiehen suurin ongelma pihojen ja parkkipaikkojen talvitöissä. Palveluesimies P...
Lisää