Etusivu Piha Leikkialueet Kuopiossa tehty leikkikenttien turvallisuuskartoitus osoitti jälleen

Kuopiossa tehty leikkikenttien turvallisuuskartoitus osoitti jälleen

Piha - Leikkialueet

Taloyhtiöiden leikkivälineet  eivät ole riittävästi ”ajan tasalla”

Kuopiolaisten taloyhtiöiden leikkikenttien tarkastuksessa tuli jälleen esiin tuttu ongelma: taloyhtiöiden pihoissa on vanhenevia leikkivälineitä, jotka eivät ole aktiivikäytössä. Vaikka ne käytön puutteessa eivät kulukaan, ikääntymisestä johtuen ne eivät useinkaan enää täytä nykyisten leikkivälinestandardien vaatimuksia. Tästä syystä ylitarkastaja Pekka Pänttönen Itä-Suomen lääninhallituksesta haluaa jälleen muistuttaa siitä, että taloyhtiö on leikkivälineiden käyttämättömyydestä huolimatta aina vastuussa siitä, että ne ovat asianmukaisessa kunnossa.

Kuopiolaisten taloyhtiöiden leikkikentille tehtiin elokuussa turvallisuuskartoitus Itä-Suomen lääninhallituksen aloitteesta. Kartoitus kohdistui 62 taloyhtiön leikkikenttään eri puolilla Kuopiota.

Kartoituksella todettiin, että useat taloyhtiöiden leikkikentistä olivat jääneet vaille käyttöä, koska taloyhtiöissä on tapahtunut asukkaiden ikärakenteen suhteen sukupolvenvaihdos. Lisäksi kaupungista löytyy entistä enemmän isompia ja paremmin varusteltuja yleisiä leikkikenttiä, joita käytetään taloyhtiöiden leikkikenttien sijaan.

”Monet leikkivälineet olivat vanhoja, mutta vähäisen käytön takia ne olivat pysyneet melko hyvässä kunnossa. Laitteiden vanhasta iästä johtuen välineet eivät usein täyttäneet uusien standardien vaatimuksia”, todettiin turvallisuuskartoituksen yhteenvedossa.

Leikkivälineet eivät vastanneet nykypäivän standardeja

Turvallisuuskartoituksen mukaan 37 prosentissa keinuista oli nykystandardien vastaiset ketjut tai näitä liian suurisilmäisiä ketjuja ei ollut suojattu muovein.

Keinujen, joissa tukipiste on ylhäällä, ripustukset olivat ohentuneet tai narut olivat liian heikot yhteensä 10 prosentissa kohteista. Kolmea taloyhtiötä pyydettiin ryhtymään toimenpiteisiin ripustusten heikkouden vuoksi.

Lisäksi 26 prosentissa kohteista todettiin keinujen, joissa tukipiste on ylhäällä, istuimen maavaran olevan liian pienen.

Riittäviä umpinaisia kaiteita, jotka sopivat alle 3-vuotiaille, oli vain 34 prosentissa liukumäistä.

Kiipeilytelineiden, liukumäkien tai niiden yhdistelmien putoamisvaara-alueet eivät olleet usein riittävän pehmeitä. Kartoituksen perusteella 20 prosentissa tutkituista leikkikentistä ne eivät olleet kunnossa. Lisäksi 12 prosentissa tutkituista oli putoamisvaara-alueella muita vaaroja, esimerkiksi rakenteita, pensaita tai puita.

Lisäksi 14 prosentissa kohteista oli huomautettavaa siinä, että kiipeilytelineiden, liukumäkien ja niiden yhdistelmien telineet eivät olleet tukevia, eivätkä ehjiä, vaan ne heiluivat ja pinnat olivat huonoja ja paikoin teräviäkin.

Liukumäkien liu’uissa ei ollut riittävää 35 senttimetrin pituista aloitusosaa tai ylätasannetta 25 prosentissa tutkituista kohteista.

Pääsy alle 3-vuotiaille sopimattomiin laitteisiin oli estetty vain 35 prosentissa leikkikentistä. Kartoituksessa ei kuitenkaan selvitetty tarkemmin, missä määrin taloyhtiöissä oli alle 3-vuotiaita leikkivälineiden käyttäjiä.

Tuoteturvallisuuslaki velvoittaa

- Lähtökohta on se, että jos leikkivälineet ovat taloyhtiön pihassa, ne täytyy olla kunnossa tai sitten ne pitää ottaa kokonaan pois, ylitarkastaja Pekka Pänttönen korostaa.

Jos taloyhtiön pihalla olevissa leikkivälineissä sattuu onnettomuus tai tapaturma, silloin perätään myös taloyhtiöltä dokumentteja siitä, miten se on huolehtinut leikkivälineistä ja niiden kunnosta. Tämä perustuu Pänttösen mukaan siihen, että tuoteturvallisuuslainsäädännön perusteella taloyhtiötä pidetään palveluntarjoajana, jolla on esimerkiksi leikkivälineistä huolellisuusvelvoite. Sitä kautta palveluille on asetettu myös tiettyjä turvallisuusvaatimuksia.

Pänttösen mielestä taloyhtiöiden vastuu pihalla sijaitsevien leikkivälineiden ylläpidosta on kirjattu selkeästi tuoteturvallisuuslakiin. Silti hän on huolissaan siitä, etteivät taloyhtiöt tule ajatelleeksi, mitä lainsäädännössä todettu huolellisuusvelvoite tarkoittaa käytännössä. Siksi hänen mielestään olisi tärkeää, että taloyhtiöissä tiedostettaisiin asia, tehtäisiin säännölliset leikkivälinetarkastukset, vastuutettaisiin se, kuka ne tekee ja miten asioista tiedotetaan.

Turvallisuusvaatimusten täyttyminen punaisena lankana

Turvallisuuskartoitus perustui leikkivälineiden tarkastuslistaan, jossa kiinnitettiin huomiota keinujen rakenteiden tukevuuteen, eheyteen, ripustusten kuntoon, putoamisvaara-alueiden alustan pehmeyteen ja turvallisuuteen sekä ketjuihin, istuimen maavaraan ja keinun liikerataan.

Liukumäissä ja kiipeilytelineissä tarkastuslistan mukaan tarkastettiin rakenteiden tukevuus ja eheys, puolien ja askelmien tukevuus sekä putoamisvaara-alueen pehmeys ja muu turvallisuus.

Lisäksi tarkastettiin se, ettei välineissä ole kiinnijuuttumisvaaraa, kaiteet ovat riittävät ja tarvittaessa alle 3-vuotiaiden pääsyä telineelle on vaikeutettu.

Huomiota kiinnitettiin myös koko leikkikentän yleiseen siisteyteen, ympäristössä olevan kasviston myrkyllisyyteen tai piikkisyyteen ja muihin piharakenteisiin, esimerkiksi portaisiin, penkkeihin ja pöytiin.

Ohjeita

Tuoteturvallisuuslainsäädäntö koskee kunnallisia, päiväkotien, koulujen, sairaaloiden ja asunto-osakeyhtiöiden pihoilla olevia leikkikenttiä ja niiden yksittäisiä leikkikenttävälineitä.

Lainsäädäntö edellyttää, että palvelun tarjoaja huolehtii leikkikenttävälineiden rakenteellisesta turvallisuudesta sekä laitteiden riittävästä huollosta ja kunnossapidosta.

Leikkikenttävälineiden rakenteiden pitää olla sellaisia, etteivät lapset niissä leikkiessään voi kuristua tai jäädä kiinni päästään, kehostaan, jaloistaan tai sormistaan. Putoamisten estämiseksi leikkikenttävälineissä pitää olla mm. riittävän korkeat ja tukevat kaiteet. Alustojen on oltava iskua vaimentavaa materiaalia, yleensä hiekkaa tai ns. turva-alustoja, jotta voidaan vähentää putoamisesta aiheutuvia vammoja. Leikkikenttävälineiden ympärillä pitää olla riittävästi vapaata tilaa ja läheisyydessä ei saa olla esimerkiksi kiviä tai juurakoita.

Leikkikenttävälineitä on huollettava ja kunnostettava säännöllisesti. Esimerkiksi talvisäiden ja mahdollisen ilkivallan vaikutukset pitää tarkastaa säännöllisesti ja korjata mahdolliset puutteet.

Yksityiskohtaisia ohjeita leikkipaikkojen suunnitteluun esitetään RT-ohjekortissa RT 89-10749.

Leikkikentän ylläpitäjän tulisi asentaa leikkikentälle näkyvään paikkaan taulu, josta ilmenevät leikkikentän nimi, tarkka osoite ja sijaintikunta sekä yleinen hätänumero 112 avun hälyttämistilanteita varten sekä ylläpitäjän yhteystiedot. Ylläpitäjän yhteystiedoista on se hyöty, että esimerkiksi lasten vanhemmat voivat ilmoittaa turvallisuuspuutteista, jolloin vaaranpaikat saadaan poistettua nopeasti.

(tämän tietopaketin infolähde: www.kuluttajavirasto.fi).

 

 

Leikkialueiden huolto

Leikkialueet
Kiinteistöklubi - maanantai, 23. touko 2011
Suomessa on yli 11 000 yleisessä käytössä olevaa leikkikenttää. Kuntien tuoteturvallisuusvalvonta- ...
Lisää

Määräykset ja kunnossapito hallinnassa, ulkoleikit turvallisina

Leikkialueet
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2008 - maanantai, 14. huhtikuu 2008
Mitä sana leikki tuo mieleen? Tuoko koodit EN-SFS 1176 ja 1177? Tuskin, kovin monella. Toivottavast...
Lisää

Kuopiossa tehty leikkikenttien turvallisuuskartoitus osoitti jälleen

Leikkialueet
Riina Takala Kiinteistöposti 8/2007 - maanantai, 03. joulukuu 2007
Taloyhtiöiden leikkivälineet  eivät ole riittävästi ”ajan tasalla” Kuopiolaisten taloyhtiöiden l...
Lisää

Leikkivälineiden kunto taloyhtiön vastuulla

Leikkialueet
Riina Takala Kiinteistöposti 5/2006 - perjantai, 20. lokakuu 2006
Uuden senioritalon asukas esittelee taloyhtiön pihalla olevia leikkivälineitä, mutta toteaa samaan ...
Lisää