Etusivu Piha Hoito ja huolto Pihakin kannattaa saneerata

Pihakin kannattaa saneerata

Piha - Hoito ja huolto

Tutkimukset osoittavat että asuinympäristön laadun, viihtyisyyden ja käytettävyyden merkitys korostuu jatkuvasti. Kuluttajien mielestä hyvin rakennettu piha lisää kiistatta asumisviihtyvyyttä ja nostaa kiinteistön arvoa. Piharakentamista koskevassa, Viheraluerakentaja ry:n kuluttajatutkimuksessa, 98 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että hyvin rakennettu piha lisää asumisviihtyisyyttä ja 99 prosentin mielestä piha lisää kiinteistön arvoa.

Mitä otettava huomioon?

Piharakentamisessa on otettava huomioon lukuisia määräyksiä ja ohjeita, jotka koskevat pihan mitä moninaisempia toimintoja kuten esimerkiksi:
- Vesihuolto ja pintavesien johtaminen
- Pelastustiet
- Pysäköinti
- Polkupyörät
- Vaatehuolto
- Jätehuolto
- Leikki
- Oleskelu

Jokainen piha on lähtökohdiltaan erilainen. Kasvien viihtyvyys on erilaista valo-, tuuli- ja maapohjaolosuhteiden mukaan. Myös pihan hoitomahdollisuudet vaihtelevat eri taloyhtiöissä. Jos taloyhtiössä ei ole talonmiestä, pitäisi löytää kiinteistönhuoltoyhtiö, jossa hallitaan myös kasvien hoitoon liittyvät tehtävät.

Kunnon pihasuunnitelmasta kannattaa maksaa

Lukuisten pihaan kohdistettujen vaatimuksien vuoksi pihasuunnittelijan palkkaaminen suunnitelman laatijaksi on perusteltua. Taitavasti laadittu suunnitelma erottaa myös piha-alueen toiminnot toisistaan: oleskelualueet, leikkipaikat, jätehuolto sekä pelastustoimen reitit.

Pinnoitteiden ja kasvien oikeilla valinnoilla saavutetaan viihtyisä ja kestävä piha, jonka huolto ja hoito vastaa taloyhtiön mahdollisuuksia. Parhaimmillaan piha-alueen erilaiset rakenteet ja rakennelmat täydentävät kokonaisuuden. Tällaisia ovat mm. erilaiset katokset, pergolat, muurit, grillit, aidat, suoja-aidat ja puun suojat.

Huolellinen pihasuunnittelu helpottaa myös urakoitsijoiden valinnassa. Yksityiskohtainen pihasuunnitelma takaa sekä hinnaltaan että laadultaan vertailukelpoiset tarjoukset.

Mitä pihan uusiminen maksaa?

Viheraluerakentajat ry:n sivustolla on kustannuslaskuri, jonka avulla voi laskea alustavan arvion pihan rakennuskustannuksista.
www.viheraluerakentajat.fi -> Kustannuslaskuri

Viheraluerakentajien sivustolta löytyy myös materiaali-, kone- ja työkustannusarvioita
www.viheraluerakentajat.fi -> Tarjouspyyntö

Helsinkiläinen kerrostalopiha -raportissa on kehittämisehdotuksia pihojen ja lähiympäristön suunnittelun
ja toteutuksen eri vaiheisiin. Raportista löytyvät myös pihasuunnittelua koskevat lait,määräykset ja viranomaisohjeet.
www.hel.fi Helsinkiläinen kerrostalopiha (pdf)

 

Pihakivien ja –laattojen puupakkauksissa tuholaisriski

Hoito ja huolto
Evira - perjantai, 27. touko 2011
Suomeen tuodaan Kiinasta paljon pihakiviä ja –laattoja puupakkauksissa. Pakkausten mukana maahamme ...
Lisää

Multaa tai sepeliä pihalle helposti

Hoito ja huolto
- - maanantai, 02. touko 2011
Maa-aines.com -verkkopalvelu yhdistää asiakkaita etsivät yksityiset maa-ainesten myyjät ja tuotteit...
Lisää

Pihakin kannattaa saneerata

Hoito ja huolto
Administrator - maanantai, 23. helmikuu 2009
Tutkimukset osoittavat että asuinympäristön laadun, viihtyisyyden ja käytettävyyden merkitys korost...
Lisää

Tarvitaanko ja löytyykö pihoille kuntotutkijaa?

Hoito ja huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2008 - maanantai, 07. huhtikuu 2008
Taloyhtiöiden teettämissä kuntotutkimuksissa ja -todistuksissa tiedot painottuvat julkisivuihin, ik...
Lisää

Entisenlaisia ja uudenlaisia sääilmiöitä kasvien yllä ja alla

Hoito ja huolto
Kiinteistöposti 2/2008 - maanantai, 07. huhtikuu 2008
Jäätyy, sulaa, jäätyy, sulaa ja sulaa vielä enemmän, sulaa kokonaan, jäätyy. Mahtaako jatkossa olla...
Lisää

Ei pannaanjulistusta, mutta järjenkäyttöä pihapiirin linturuokintaan

Hoito ja huolto
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2006 - perjantai, 21. huhtikuu 2006
Lintujen talviruokinnasta pihapiireissä on riittänyt juttua tänä talvena. Aihe ei ole uusi. Uutta s...
Lisää

Pihojen hoito kiinteistönhuollon mittarina

Hoito ja huolto
Riina Takala Kiinteistöposti 7/2005 - maanantai, 12. joulukuu 2005
Syksy puista pudonneine lehtineen on kiinteistönhuollolle "räjähdysherkkää" aikaa: taloyhtiö mittaa...
Lisää

Kaliumformiaatti ympäristöystävällinen liukkaudentorjunta-aine

Hoito ja huolto
Suomen ympäristökeskus - torstai, 01. joulukuu 2005
Kaliumformiaatti sopii käytettäväksi liukkaudentorjuntaan erityisesti tärkeillä pohjavesialueilla.T...
Lisää

Runsas kastelu turvaa siirtonurmen hyvän juurtumisen

Hoito ja huolto
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2004 - perjantai, 14. touko 2004
Kaikki pihanlaittajat haluavat täydellisen, pehmeän ruohomaton puutarhaansa. Taloyhtiön pihanurmikk...
Lisää

Pihasaneeraus liikkeelle vasta syksyllä

Hoito ja huolto
Riina Takala Kiinteistöposti 5/2003 - tiistai, 09. joulukuu 2003
Syksyn erinomaiset olosuhteet kukkien, puiden ja pensaiden istuttamisille jäävät turhan usein hyö...
Lisää

Pensasaidan voi vielä istuttaa

Hoito ja huolto
Administrator - lauantai, 04. lokakuu 2003
Vaikka ollaan jo pitkällä lokakuussa, ei puutarhassa hääräämistä tarvitse vielä lopettaa - päinva...
Lisää