Moottorin esilämmitys - myös taloyhtiön etu
| Pysäköinti - Autopaikat |
Puhuttaessa automoottoreiden talvikauden esilämmityksestä painotetaan yleensä polttoainesäästöjä sekä moottorin kulumisen vähenemistä. Myös päästöt mainitaan suurena ympäristöhaittana. Asia on kaadettu yksittäisen autoilijan niskaan, mutta käytännössä se koskee myös taloyhtiöitä. Ajatellaanpa asiaa asuma-alueella, missä asukkaille on järjestetty laaja pysäköintialue. Normaalina talviaamuna kymmenet autot lähtevät melko samanaikaisesti, muutaman tunnin sisällä, liikkeelle kaikilta pysäköintipaikoilta ja päästöt koko alueella ovat suuret. Autoja käytetään ensin joutokäynnillä "ryyppy päällä" sopivan käyntilämpötilan saavuttamiseksi ainakin lain sallimat kaksi minuuttia ja sitten ajetaan lähialueen lävitse edelleen joko käsi- tai automaattirikastin päällä. Yleensä samoihin aikoihin samoilla alueilla myös koululaiset kiiruhtavat kouluihin ja pikkulapsia viedään päivähoitoon kärjistetysti sanottuna paksujen päästöpilvien lävitse. Päästöt vähenisivät huomattavasti, jos autojen moottorit olisivat esilämmitettyjä. Monilla pysäköintialueilla esilämmitysmahdollisuus onkin järjestetty ainakin osittain, jolloin auton lohkolämmittimen voi liittää oman tai vuokratun pysäköintiruudun virranjakotolppaan. Asia mielletään silti edelleen enemmän autoilijan mukavuus- ja talouskysymykseksi kuin vakavan ympäristöhaitan estämiseksi. Kysymys ei ole pikkuasiasta, vaan taloyhtiöiden kannattaisi pohtia omaa osuuttaan ajastimin varustettujen esilämmitysmahdollisuuksien riittävään järjestämiseen pysäköintialueillaan. Seuraavassa muistin virkistämiseksi tosiasioita moottorilämmittimen käytöstä. Tietoja esilämmityksen eduista on koottu myös Motiva Oy:n ja Kaha Oy:n yhdessä julkaisemaan esitteeseen.
Aloita lämmitys jo ennen pakkasia
Autoilijoiden kannattaa aloittaa moottorilämmittimen käyttö, kun ulkolämpötila laskee viiteen asteeseen. Moottorin esilämmittäminen vähentää polttoaineenkulutusta ja päästöjä sekä säästää auton moottoria. Vaikka auto lähtisikin tässä lämpötilassa ilman esilämmitystäkin helposti käyntiin, niin päästöjen kannalta on edullista, kun moottori lämpiää mahdollisimman nopeasti normaaliin käyntilämpötilaan. Autoilija, joka lämmittää autonsa moottorin säännöllisesti, säästää talvikauden aikana useita kymmeniä euroja polttoainekuluissa. Jos auto käynnistetään talvikaudella päivittäin esimerkiksi kolme kertaa, lämmitetty moottori kuluttaa talven aikana polttoainetta jopa 80 litraa vähemmän kuin jatkuvasti kylmänä käynnistetty moottori.
Tutkittua tietoa polttoaineen ja päästöjen vähenemisestä
TestCenter Tiililä Oy teki Kaha Oy:n DEFA-lämmittimellä tutkimuksen, jossa testattiin, kuinka paljon moottorin esilämmitys vähentää polttoaineen kulutusta. Tutkimuksen mukaan suurin säästö saavutetaan ensimmäisen kilometrin aikana; lämmitetty moottori kuluttaa 44 prosenttia vähemmän polttoainetta lämmittämättömään verrattuna. Vielä neljän ajokilometrin jälkeen lämmitetyn moottorin polttoaineenkulutus on 23 prosenttia pienempi kuin kylmänä käynnistetyn. Polttoaineenkulutuksen pienentyminen vaikuttaa suoraan ilmastonmuutosta aiheuttavien hiilidioksidipäästöjen vähenemiseen. Lisäksi haitalliset hiilivety- ja häkäpäästöt vähenevät merkittävästi, jos auton moottori on lämmin ennen ajoa.
Ulkolämpötila sanelee lämmitysajan pituuden
Moottoria ei kuitenkaan kannata esilämmittää turhan kauan. Liian pitkä lämmitysaika ei vähennä polttoaineenkulutusta eikä päästöjä, vaan kuluttaa suotta sähköä. Lohkolämmittimien käyttöaika vaihtelee ulkolämpötilasta riippuen puolesta tunnista kahteen tuntiin. Säteilylämmittimien käyttöajaksi suositellaan yhdestä kolmeen tuntia.
Autojen lämmitystolpista latausasemiaAutopaikatKiinteistöklubi - maanantai, 14. helmikuu 2011 Ensimmäinen massatuotannossa valmistettu sähköautomalli on tulossa myyntiin kesällä. Taloyhtiöille ... Lisää |
Pysäköintivirhemaksu ja pysäköintiyhtiön valvontamaksuAutopaikatKiinteistöklubi - maanantai, 19. heinäkuu 2010 Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut kantaa tapaukseen, jossa kaupungin pysäköinninvalvoja on tehny... Lisää |
KKO: Yksityinen pysäköintiyhtiö voi periä sakkojaAutopaikatKorkein oikeus - tiistai, 16. maaliskuu 2010 Korkein oikeus (KKO) katsoo tänään antamassaan ratkaisussa, että yksityisellä pysäköintiyhtiöllä Oy... Lisää |
Onni on oma autopaikka, ainakin vuosien odotuksen jälkeenAutopaikatHanna Rissanen Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuExtra 5/2008 - perjantai, 19. syyskuu 2008 "On ihmeen hyvä kotiin tulla taas..." Tokko mikään suosikkibiisi kotiintulijalle, jolle lähikorttel... Lisää |
Pysäköintipaikkojen rakennus- ja ylläpitokustannuksetAutopaikatAdministrator - maanantai, 24. syyskuu 2007 Pysäköintialueen rakennuskustannukset voivat vaihdella suuresti riippuen siitä, onko paikka rakenne... Lisää |
Asunto keskustassa, minne auto?AutopaikatHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2006 - perjantai, 16. kesäkuu 2006 Autoilevan keskusta-asukkaan osa Helsingissä ei ole helppo. Taloyhtiöiden omia autopaikkoja riittää... Lisää |
Tarkastaja paikalle soitosta - autopaikka-anastajat kuriinAutopaikatHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2006 - perjantai, 16. kesäkuu 2006 Pysäköinti kaupungin yleisillä alueilla Helsingissä on 59 kenttätyötä tekevän pysäköinnintarkastaja... Lisää |
Moottorin esilämmitys - myös taloyhtiön etuAutopaikatKari Sautero Kiinteistöposti Professional 8/2003 - keskiviikko, 10. joulukuu 2003 Puhuttaessa automoottoreiden talvikauden esilämmityksestä painotetaan yleensä polttoainesäästöjä se... Lisää |

