Asunto keskustassa, minne auto?
| Pysäköinti - Autopaikat |
Autoilevan keskusta-asukkaan osa Helsingissä ei ole helppo. Taloyhtiöiden omia autopaikkoja riittää harvoille onnekkaille, muiden osaksi jää vapaiden asukaspysäköintipaikkojen etsiminen tai kukkarolle käyvien pysäköintihallien hyödyntäminen. Isännöitsijätkin saavat kuviosta osansa; osakkaiden soitot paikoitusvaikeuksista ovat heille tuttua arkipäivää.
Kantakaupungin Isännöinti Oy:ssä isännöinnin tätäkin puolta on saatu seurata 25 vuoden ajan. Ongelmat eivät ole uutta. Autopaikkajärjestelyissä riitti vääntämistä yrityksen alkuaikoinakin, huolimatta nykyistä vähäisemmästä automäärästä. Tuolloin asukaspysäköintijärjestelmä (*, aikaa myöten hyväksi havaittu, mutta ei koko ongelman ratkaisuksi riittävä, otti alkuaskeleitaan. Yleisiä paikoitushalleja on myös rakennettu lisää. Niissä vakituisesta paikasta voi joutua maksamaan rankimmillaan jopa 350 euroa kuukaudessa, kertovat Kantakaupungin Isännöinti Oy:n isännöitsijät Juhani Ruskeepää ja Ville Heikinheimo. Taloyhtiöiden omien autopaikkojen kuukausivastikkeet keskusta-alueella asettuvat 80 - 180 euron haarukkaan. Lauttasaaressa puolestaan voi selvitä jo 30 - 40 euron kuukausipanostuksella.
Neljän isännöitsijän ja muun henkilökunnan pyörittämän Kantakaupungin Isännöinti Oy:n isännöimistä kiinteistöistä 60 prosenttia on asuintaloyhtiöitä, asukkaita niissä yhteensä keskikokoisen kunnan asukasluvun verran, reilut 5800. Toiminta-alue, siis myös taloyhtiöiden sijainti rajautuu Kehä I:n sisäpuolelle. Joukkoon mahtuu hyvinkin erilaisia ympäristöjä. Kauempana ydinkeskustasta löytyy yhtiöitä ilman minkäänlaisia paikoitusongelmia. Esimerkiksi jo Lauttasaaressa autollisilla osakkailla on huomattavasti helpompaa kuin "kollegoilla" ydinkeskustassa. Keskustassakin tilanne vaihtelee osittain.
- Eirassa auttavat asukaspysäköintipaikat ja Katajanokalle on aika hyvin rakennettu uusia pysäköintitiloja ja lisätty rantapaikoitusta, toimitusjohtaja Ruskeepää kertoo. Eirassa ja Katajanokalla systeemi tuntuu toimivan hyvin myös siksi, että työajan ulkopuolella autopaikat ovat alueen asukkailla, päivän ajaksi vapautuvista paikoista tuntuu riittävän taas alueelle työhön tuleville.
Rakentaminen antaa,
mutta myös koettelee
Kovimmat koettelemukset jäävätkin lähinnä aivan ydinkeskustassa asuville - heitä sentään vielä löytyy - sekä etenkin Kruunuhaan autollisille asukkaille. Kruunuhaasta parkkipaikkavarannosta ovat osansa nirhaisseet mm. Siltavuorenrannan tunnelinrakennustyöt. Toisaalta monissa taloyhtiöissä sisäpihoja on muutettu viihtyisiksi oleskelutiloiksi, nekin vähäiset autot, jotka niihin ylipäätään mahtuivat, häädetty pois.
Tyypillistä Kruunuhaassa on, että kokoluokaltaan 60 huoneiston yhtiön autopaikkatarjonta jää välille 0-10. Niiden onnekkaiden, yhtiön autopaikan saaneidenkaan paikoitus ei suju aina mutkitta.
- Keskusta-alueella ongelmana on, että koko ajan paikat ovat auki, Kluuvissa, Yliopistonkadun ja Vuorikadun kulmassa sijaitsevan toimiston näköalapaikalta päivittäisiä tilanteita havainnoivat Ruskeepää ja Heikinheimo toteavat. Helppo uskoa. Rappukäytävään, jossa Kantakaupungin Isännöintikin sijaitsee, saa puikkelehtia puomeja, kaivureita ja pakettiautoja väistellen. Mm. viereisellä tontilla perusteellisen kunnostuksen kourissa on Helsingin yliopiston massiivinen Porthania-rakennus.
Naapuristossa, Kruunuhaassa, on menossa todellinen rakennusbuumi. Kääntyipä likimain mistä tahansa kadunkulmasta, aina näkymään osuu joko auki revitty katualue suojapuomeineen ja -aitoineen tai julkisivu- tms. rakennuskorjaustöissä urakoivien telineitä. Toisaalta työmaat haukkaavat väliaikaisesti - mutta ei suinkaan aina lyhytaikaisesti - pitkät rivit katuvarren ja pihojenkin autopaikoista. Toisaalta rakentaminen näkyy katukuvassa työautojen ja -koneiden risteilynä ja sekamelskana. Autollaan liikkeelle havitteleva asukas saattaakin todeta jääneensä mottiin kotipihalleen porttikäytävän tukkeeksi jätetyn auton vuoksi. Työmaiden työntekijöiden omat autot haukkaavat nekin osansa kulmakunnan yleisestä paikkavarannosta.
Jos rakentaminen talveksi väheneekin, lumisateet puolestaan aiheuttavat ajoittain täyskaaoksia auraajille ja pysäköijille. Hermoja koetellaan ja kipakoita puheluita käydään suuntaan jos toiseenkin.
Isännöitsijöiden eväät auttaa taloyhtiöidensä asukkaita parkkipaikkaongelmissa ovat kuitenkin rajalliset. Jos paikkaa ei irtoa yhtiön mahdollisesta omasta autotallista tai paikoitusalueelta, asukkaiden on etsittävä apu muualta.
Autojen lämmitystolpista latausasemiaAutopaikatKiinteistöklubi - maanantai, 14. helmikuu 2011 Ensimmäinen massatuotannossa valmistettu sähköautomalli on tulossa myyntiin kesällä. Taloyhtiöille ... Lisää |
Pysäköintivirhemaksu ja pysäköintiyhtiön valvontamaksuAutopaikatKiinteistöklubi - maanantai, 19. heinäkuu 2010 Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut kantaa tapaukseen, jossa kaupungin pysäköinninvalvoja on tehny... Lisää |
KKO: Yksityinen pysäköintiyhtiö voi periä sakkojaAutopaikatKorkein oikeus - tiistai, 16. maaliskuu 2010 Korkein oikeus (KKO) katsoo tänään antamassaan ratkaisussa, että yksityisellä pysäköintiyhtiöllä Oy... Lisää |
Onni on oma autopaikka, ainakin vuosien odotuksen jälkeenAutopaikatHanna Rissanen Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuExtra 5/2008 - perjantai, 19. syyskuu 2008 "On ihmeen hyvä kotiin tulla taas..." Tokko mikään suosikkibiisi kotiintulijalle, jolle lähikorttel... Lisää |
Pysäköintipaikkojen rakennus- ja ylläpitokustannuksetAutopaikatAdministrator - maanantai, 24. syyskuu 2007 Pysäköintialueen rakennuskustannukset voivat vaihdella suuresti riippuen siitä, onko paikka rakenne... Lisää |
Asunto keskustassa, minne auto?AutopaikatHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2006 - perjantai, 16. kesäkuu 2006 Autoilevan keskusta-asukkaan osa Helsingissä ei ole helppo. Taloyhtiöiden omia autopaikkoja riittää... Lisää |
Tarkastaja paikalle soitosta - autopaikka-anastajat kuriinAutopaikatHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2006 - perjantai, 16. kesäkuu 2006 Pysäköinti kaupungin yleisillä alueilla Helsingissä on 59 kenttätyötä tekevän pysäköinnintarkastaja... Lisää |
Moottorin esilämmitys - myös taloyhtiön etuAutopaikatKari Sautero Kiinteistöposti Professional 8/2003 - keskiviikko, 10. joulukuu 2003 Puhuttaessa automoottoreiden talvikauden esilämmityksestä painotetaan yleensä polttoainesäästöjä se... Lisää |

