Yhteistyökumppaneilta tasokkuutta
| Rakentaminen ja korjaukset - Lisärakentaminen |
Useimmiten taloyhtiöt muuttavat ullakkonsa rahaksi myymällä rakennusoikeuden jollekin rakennusliikkeelle, joka hoitaa muutostyöt ja uusien asuntojen markkinoinnin. Arkkitehti Marjatta Uusitalo muistaa jonkun tutkineen, että mikäli taloyhtiöstä löytyisi ammattitaitoa, itse rakennuttajana toimimalla tuottoa saataisiin enemmän. Tosin myös riskejä jäisi yhtiön kontolle enemmän.
Niitäkin taloyhtiöitä, jotka ovat myymässä rakennusoikeudet urakoitsijoille, Uusitalo kannustaa ensinnä itse teettämään luonnossuunnitelmien lisäksi myös rakennuslupasuunnitelmat osaavalla arkkitehdilla ja lisäksi palkkaamaan oman valvojan. Varmuuden vuoksi, jotta eivät hommat riistäytyisi käsistä ja lain vaatimukset täyttyisivät.
- Yhtiön kannalta on sääli, jos työt menevät pieleen, tulee vesivahinkoja tai urakoitsija tekee konkurssin, katto jää auki ja asunnot keskeneräisinä myymättä. Sellaistakin on koettu.
- Joskus alakerran naapuri on havahtunut jotakin rapisevan alas hormista; ullakolla on operoitu sähkövetoja palohormin läpi. Myös ilmastointihormi on katkaistu. Aikaa myöten alemmissa kerroksissa on alettu ihmetellä, kun ilma ei tunnu enää vaihtuvan.
- Kaiken näköistä matkan varrella on vastaan tullut. Luulisi jo yleissivistykseen kuuluvan, ettei hormeihin kosketa, palovaarankaan vuoksi. Kymmeniä ullakoita rakentaneet kyllä hallitsevat asiat, mutta helpon rahan haistajiakin on, Uusitalo on havainnut.
Kokemusta Helsingistä löytyy myös suunnittelijapuolella, ullakkoympäristössä edellytettävää tilankäytön osaamista. Kertasuunnittelijan valinnassa piilevät suuremmat riskit. Rakentajat ovat usein pieniä, käsityömäisyyttä kysyvistä ullakkokohteista erikoistumisalueensa löytäneitä. Suuret rakennusliikkeet ovat asialla ehkä, kun koko talon saneerataan samalla.
Usein taloyhtiön ja rakentajan välisessä kauppaan sisällytetään optio. Jos rakennettava kerrosala kasvaakin toteutuksen myötä, yhtiö saa sen mukaisesti lisäkorvausta.
Helsingissä jo 700 ullakkoasuntoaLisärakentaminenHelsingin Sanomat - maanantai, 30. touko 2011 Vuosittain 30 - 50 taloyhtiötä rakennuttaa 80-150 ullakkoasuntoa. Nyt katoille on jo rakennettu noi... Lisää |
Rohkeutta ja hyviä esimerkkejä lisä- ja täydennysrakentamisesta tarvitaanLisärakentaminenRiina Takala Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 1/2009 - tiistai, 03. helmikuu 2009 – Helsingin pitäisi rohkeasti lähteä mukaan lisäkerrosten rakentamiseen. Lisä- ja täydennysrakentam... Lisää |
Yhteistyökumppaneilta tasokkuuttaLisärakentaminenHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2006 - perjantai, 24. maaliskuu 2006 Useimmiten taloyhtiöt muuttavat ullakkonsa rahaksi myymällä rakennusoikeuden jollekin rakennusliikk... Lisää |
Ullakoiden asuttamista muuallakinLisärakentaminenHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2006 - perjantai, 24. maaliskuu 2006 - Kyselyjä on enemmänkin, mutta hakemuksia tulee harvakseltaan, ehkä kymmenkunta vuodessa, Tamperee... Lisää |
Kattorakentaminen toimii osana elämänmittaista asumisfilosofiaaLisärakentaminenRiina Takala Kiinteistöposti 2/2003 - perjantai, 21. helmikuu 2003 - Kattorakentamista on toistaiseksi toteutettu vähän eikä yksittäisillä asunto-osakeyhtiöllä ole ... Lisää |
Lisärakentaminen taloyhtiöiden hyödyntämätön mahdollisuusLisärakentaminenRiina Takala Kiinteistöposti 2/2006 - tiistai, 30. marraskuu 1999 Kaksikerroksisen lähiötalon katolle rakennettaisiin isot, 150 neliön terassihuoneistot. Toteutettai... Lisää |

