Etusivu Rakentaminen ja korjaukset Määräyksiä ja ohjeita Yhtenäiset käytännöt pääkaupunkiseudun rakennusvalvontaan

Yhtenäiset käytännöt pääkaupunkiseudun rakennusvalvontaan

Rakentaminen ja korjaukset - Määräyksiä ja ohjeita

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat sopineet lukuisista yhteisistä rakentamisen määräystulkinnoista. Tulkinnat yhtenäistyvät muun muassa paloasioissa. Yhtenäiset käytännöt -kortisto on tarkoitettu ensisijaisesti viranomaiskäyttöön, mutta auttaa myös rakennusvalvonnan asiakkaita ja nopeuttaa asioiden käsittelyä.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen jatkavat rakennusvalvonnan käytäntöjen yhtenäistämistä. Nyt julkistettava paketti on ensimmäinen osa tätä työtä.

Pks-kuntien rakennusvalvonnan työ yhdenmukaistuu myös rakenteiltaan samankaltaisten rakennusjärjestysten ja rakennusvalvontataksan kautta. Vantaa ja Helsinki ovat jo laatineet ehdotukset rakennusjärjestystensä muuttamiseksi. Huhtikuussa 2009 järjestettiin samanaikainen rakennetun ympäristön valvontakierros pääkaupunkiseudun kaupungeissa. Kierroksen yhteydessä keskityttiin pihojen ja rakennusten kuntoon ja siisteyteen. Tulevana keväänä valvontakierros uusitaan.

Lisätietoja: http://www.pksrava.fi/asp2/default2.aspx Yhtenäiset käytännöt

 

Energiatehokkuus hankintakriteeriksi

Määräyksiä ja ohjeita
Työ- ja elinkeinoministeriö - maanantai, 04. heinäkuu 2011
Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut uudet ohjeet julkisten hankintojen energiatehokkuudesta. ...
Lisää

Yhtenäiset käytännöt pääkaupunkiseudun rakennusvalvontaan

Määräyksiä ja ohjeita
- - tiistai, 08. helmikuu 2011
Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat sopineet lukuisista yhteisistä rakentamisen määräystulki...
Lisää

Helsingin rakennuspiirustukset verkosta

Määräyksiä ja ohjeita
Helsingin kaupunki - tiistai, 05. lokakuu 2010
Palvelusta löytyvät  esimerkiksi pääpiirustukset eli arkkitehtipiirustukset, erityissuunnitelmat el...
Lisää

Kolminkertainen rakennusvalvontamaksu

Määräyksiä ja ohjeita
- - tiistai, 18. touko 2010
Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt rakennusvalvontataksan, jonka mukaan rakennusluvasta peritään mak...
Lisää

Tietoa pk-seudun yhtenäisistä rakentamiskäytännöistä

Määräyksiä ja ohjeita
HelsinginSeutu.fi - tiistai, 05. tammikuu 2010
Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat sopineet lukuisista yhteisistä rakentamisen määräystulki...
Lisää

Rakennuslupakäytännöt yhtenäisiksi koko maassa

Määräyksiä ja ohjeita
Ympäristöministeriö - tiistai, 15. joulukuu 2009
"Jotta rakennusvalvonta kykenee vastaamaan tämän ja huomisen päivän haasteisiin, tarvitaan aivan eh...
Lisää

Tolkkua korjausrakentamismääräyksiin ja -tulkintoihin

Määräyksiä ja ohjeita
Administrator - maanantai, 07. joulukuu 2009
Ympäristöministerien johdolla on kerätty tietoa korjausrakentamisen viranomaismääräysten ja -tulkin...
Lisää

Rakennusvalvonnat linjaamassa tulkintojaan pääkaupunkiseudulla

Määräyksiä ja ohjeita
Riina Takala Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 1/2009 - tiistai, 03. helmikuu 2009
Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten rakennusvalvonnat pyrkivät yhdenmukaistamaan maankäyttö- ...
Lisää

Määräysten jousto korostuu korjausrakentamisessa

Määräyksiä ja ohjeita
Irene Murtomäki Kiinteistöposti 6/2008 - keskiviikko, 08. lokakuu 2008
Korjausrakentamisen yhdeksi ongelmaksi on koettu määräysten erilainen tulkinta eri kunnissa. Tämä o...
Lisää

Isännöitsijät tarkkana: Tulityöt kirjattava urakkasopimuksiin!

Määräyksiä ja ohjeita
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 7/2007 - keskiviikko, 14. marraskuu 2007
Tulitöiden osuus suurpalovahinkojen aiheuttajina oli nousussa 1980-luvulla. Kehitys saatiin taittum...
Lisää

Luvattomuutta Heinolassa

Määräyksiä ja ohjeita
Kari Sautero Kiinteistöposti 2/2006 - perjantai, 31. maaliskuu 2006
Katuja on suljettu ja vesiä johdettu ilman lupaa Heinolassa. Tietämättömyyttä vai välinpitämättömyy...
Lisää