Etusivu Rakentaminen ja korjaukset Määräyksiä ja ohjeita Rakennuslupakäytännöt yhtenäisiksi koko maassa

Rakennuslupakäytännöt yhtenäisiksi koko maassa

Rakentaminen ja korjaukset - Määräyksiä ja ohjeita

"Jotta rakennusvalvonta kykenee vastaamaan tämän ja huomisen päivän haasteisiin, tarvitaan aivan ehdottomasti nykyistä suurempia yksiköitä, mutta myös alueellista ja seudullista yhteistyötä" linjasi asuntoministeri Jan Vapaavuori 14.12. pidetyssä AsuntoForumissa.

"Runsas sääntely on johtanut siihen, että rakennusvalvonnat toimivat eri kunnissa eri tavoin. Säädösten tulkintojen epäyhtenäisyydestä on tullut ongelma.  Pahimmillaan tulkinnat voivat poiketa yhden rakennusvalvonnan sisälläkin, sillä jokainen virkamies tulkitsee määräysviidakkoa omalla virkavastuullaan. Suunnittelijoita, rakentajia ja rakennusluvan hakijoita toisistaan eroavat tulkinnat aivan oikeutetusti harmittavat koetellen välillä jopa kansalaistemme oikeustajua."

Vapaavuoren mukaan epäyhtenäiset käytännöt ja tulkinnat nousivat esiin myös Rakentamisen normitalkoissa. Säännösten soveltamisen ja ratkaisujen ennakoimattomuus saattavat pahimmillaan jarruttaa paitsi rakennushankkeita myös koko rakennusalan kehitystyötä.

"Yhtenäisten käytäntöjen ja tapauskohtaisen jouston yhteensovittamisessa rakennusvalvonnat työskentelevät melkoisessa ristipaineessa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että myös rakennusvalvonnat ovat lopulta havahtuneet tulkintojen yhtenäistämisen välttämättömyyteen. Hyvää työtä tehdäänkin jo useamman seutukunnan alueella. Kannustan tähän entisestään. Kun vaikeita pähkinöitä pureskellaan yhdessä, kaikkien tietämys jalostuu. Samalla päästään yhtenäisiin linjoihin ja asiakirjavaatimuksiin, prosessit tulevat sujuvammiksi ja mikä oleellisinta, tulkintojen ja päätösten ennakoitavuus paranee", jatkoi asuntoministeri.

Hän peräänkuluttaa rakennusvalvontaan palvelevaa asennetta ja rakentajien ennakoivaa laadunohjausta.  Rakentajien ennakko-ohjaus ei lisää rakennusvalvonnan työmäärää. Hyvin ja kustannustehokkaasti hoidettuna se on rakennusvalvonnan asiantuntemuksen laaja-alaista ja oikea-aikaista hyödyntämistä, joka säästää rakennusvalvontaviranomaisia monilta hankaluuksilta ja lisätyöltä rakentamisen myöhemmässä vaiheessa.

Rakennusvalvonnan rooli 2010-luvulla:
- Palvelevaan ja ennakoivaan ohjaukseen suuntautuminen
- Sähköiseen asiointiin siirtyminen
- Maksimiin pyrkiminen minimiin tyytymisen sijaan

Asuntoministerin koko puhe:
www.ymparisto.fi Rakennusvalvonnan rooli 2010-luvulla

 

Energiatehokkuus hankintakriteeriksi

Määräyksiä ja ohjeita
Työ- ja elinkeinoministeriö - maanantai, 04. heinäkuu 2011
Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut uudet ohjeet julkisten hankintojen energiatehokkuudesta. ...
Lisää

Yhtenäiset käytännöt pääkaupunkiseudun rakennusvalvontaan

Määräyksiä ja ohjeita
- - tiistai, 08. helmikuu 2011
Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat sopineet lukuisista yhteisistä rakentamisen määräystulki...
Lisää

Helsingin rakennuspiirustukset verkosta

Määräyksiä ja ohjeita
Helsingin kaupunki - tiistai, 05. lokakuu 2010
Palvelusta löytyvät  esimerkiksi pääpiirustukset eli arkkitehtipiirustukset, erityissuunnitelmat el...
Lisää

Kolminkertainen rakennusvalvontamaksu

Määräyksiä ja ohjeita
- - tiistai, 18. touko 2010
Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt rakennusvalvontataksan, jonka mukaan rakennusluvasta peritään mak...
Lisää

Tietoa pk-seudun yhtenäisistä rakentamiskäytännöistä

Määräyksiä ja ohjeita
HelsinginSeutu.fi - tiistai, 05. tammikuu 2010
Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat sopineet lukuisista yhteisistä rakentamisen määräystulki...
Lisää

Rakennuslupakäytännöt yhtenäisiksi koko maassa

Määräyksiä ja ohjeita
Ympäristöministeriö - tiistai, 15. joulukuu 2009
"Jotta rakennusvalvonta kykenee vastaamaan tämän ja huomisen päivän haasteisiin, tarvitaan aivan eh...
Lisää

Tolkkua korjausrakentamismääräyksiin ja -tulkintoihin

Määräyksiä ja ohjeita
Administrator - maanantai, 07. joulukuu 2009
Ympäristöministerien johdolla on kerätty tietoa korjausrakentamisen viranomaismääräysten ja -tulkin...
Lisää

Rakennusvalvonnat linjaamassa tulkintojaan pääkaupunkiseudulla

Määräyksiä ja ohjeita
Riina Takala Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 1/2009 - tiistai, 03. helmikuu 2009
Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten rakennusvalvonnat pyrkivät yhdenmukaistamaan maankäyttö- ...
Lisää

Määräysten jousto korostuu korjausrakentamisessa

Määräyksiä ja ohjeita
Irene Murtomäki Kiinteistöposti 6/2008 - keskiviikko, 08. lokakuu 2008
Korjausrakentamisen yhdeksi ongelmaksi on koettu määräysten erilainen tulkinta eri kunnissa. Tämä o...
Lisää

Isännöitsijät tarkkana: Tulityöt kirjattava urakkasopimuksiin!

Määräyksiä ja ohjeita
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 7/2007 - keskiviikko, 14. marraskuu 2007
Tulitöiden osuus suurpalovahinkojen aiheuttajina oli nousussa 1980-luvulla. Kehitys saatiin taittum...
Lisää

Luvattomuutta Heinolassa

Määräyksiä ja ohjeita
Kari Sautero Kiinteistöposti 2/2006 - perjantai, 31. maaliskuu 2006
Katuja on suljettu ja vesiä johdettu ilman lupaa Heinolassa. Tietämättömyyttä vai välinpitämättömyy...
Lisää