Asunto-osakeyhtiöt tutkitusti huonossa kunnossa
| Rakentaminen ja korjaukset - Peruskorjaus |
Kiinteistöpostin IROResearch Oy:llä teettämän tutkimuksen mukaan yli puoleen
suomalaisista asunto-osakeyhtiöistä on tulossa merkittäviä korjaushankkeita
lähimmän kahden vuoden aikana.
Taloyhtiöiden korjauskohteiden kärjessä ovat putkistoihin ja ulkovaippaan, kuten
julkisivuihin ja ikkunoihin, kohdistuvat remontit. Vireillä on myös paljon
hissihankkeita, jotka ovat luonnollisia väestömme ikääntymisen vuoksi.
Nykytrendin mukaisesti myös ihmisten viihtyvyyteen halutaan panostaa, sillä
pihoja ja muita taloyhtiöiden yhteisiä alueita kohennetaan. Myös
energiatehokkuus näkyy selkeästi toimenpidelistoilla.
Vuonna 2010 asunto-osakeyhtiöiden korjaushankkeiden kokonais-volyymi oli 1,2
miljardia euroa.
Tutkimuksesta selviää myös, että suomalaisten taloyhtiöiden päättävissä elimissä
vaikuttavat varsin iäkkäät ihmiset, sillä lähes kolmannes on yli 65-vuotiaita.
Tämä on taloyhtiön kannalta positiivista, sillä he ovat usein aktiivisia
toimijoita ja omaavat laajan kokemuspohjan sekä ennen kaikkea heillä on aikaa
taloyhtiön asioille.
Naisia taloyhtiöiden luottamustoimen haltijoina on 26 % ja miehiä 74 %. Heistä
kaikista 22 % on suorittanut korkeakoulu- tai yliopisto -opinnot ja
neljänneksellä talouden bruttovuositulot ylittävät 70 000 euroa.
Tutkimustiedot perustuvat Kiinteistöposti-lehden lokakuussa 2011 IROResearch
Oy:llä teettämään lukijatutkimukseen. Tutkimuksen otanta oli 300
asunto-osakeyhtiöpäättäjää. Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluin ja vastaajina
oli 97 asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajaa, 101 sivutoimista
isännöitsijää ja 102 ammatti-isännöitsijää.
http://wp.kiinteistoposti.fi/asunto-osakeyhtiot-tutkitusti-huonossa-kunnossa/
Asunto-osakeyhtiöt tutkitusti huonossa kunnossaPeruskorjausKiinteistöposti - perjantai, 25. marraskuu 2011 Kiinteistöpostin IROResearch Oy:llä teettämän tutkimuksen mukaan yli puoleen suomalaisista asunto-o... Lisää |
Pientalon korjaushankePeruskorjausKiinteistöklubi - maanantai, 25. heinäkuu 2011 Pientalon pintarakenteiden ja teknisten järjestelmien huollolla voidaan vähentää vaurioiden syntymi... Lisää |
Korjaustieto.fiPeruskorjausYmpäristöministeriö - keskiviikko, 13. huhtikuu 2011 Ympäristöministeriö on koonnut taloyhtiöille, asukkaille sekä kiinteistön hoidon ammattilaisille lu... Lisää |
Kuka maksaa asunnon terveystarkastuksen?PeruskorjausKiinteistöklubi - maanantai, 22. helmikuu 2010 Pitkään jatkuneet pakkaset ja viikonlopun kovat tuulet paljastivat viimeistään nyt asuntojen lämpöv... Lisää |
Ohjelmapäällikkö Kari Hiltunen Tekesistä haastaa:PeruskorjausRiina Takala Kiinteistöposti Professional 10/2009 - maanantai, 11. tammikuu 2010 Elinkaarikustannuksiin ja energiatehokkuuteenuutta näkökulmaa taloyhtiöiden korjauksia suunnitelt... Lisää |
Apua energiakorjausten suunnitteluunPeruskorjausKiinteistöklubi - maanantai, 21. joulukuu 2009 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on julkaissut Matalaenergiarakentaminen. Asuinrakennukset -oh... Lisää |
Korjaamalla passiivitaloksiPeruskorjausKiinteistöklubi - maanantai, 23. marraskuu 2009 Myös vanhan talon voi korjata passiivitaloksi. Passiivitalokorjauksen ongelmakohdaksi voivat muodos... Lisää |
Samojen katujen piirissä ja samalla kalliolla - Yhteistyötä kahdeksan yhtiön kimpassaPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 6/2009 - keskiviikko, 09. syyskuu 2009 ”Ensimmäinen käsiteltävä asia: Yhteistyön tarpeellisuus. Yksimielisesti todettiin korttelin 360 tal... Lisää |
Ongelmat ovat opettaneet - Perustusten painuminen hallintaanPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2009 - torstai, 07. touko 2009 Turku tiedetään paikkakunnaksi, josta löytyy kokemusta perustusten painumisesta mutta myös ongelmap... Lisää |
Ryhmäkorjaamisen toimintamallin testaamisen vaihe alkamassaPeruskorjausRiina Takala Kiinteistöposti 2/2009 - tiistai, 31. maaliskuu 2009 Pioneeritaloyhtiöiden kokemukset halutaan muiden taloyhtiöiden käyttöön Maunulan alueellisessa ... Lisää |
Lähiötalojen korjaamiseen uusi ohjePeruskorjausRiina Takala Kiinteistöposti 5/2006 - tiistai, 24. lokakuu 2006 – Tämä ohje vastaa siihen, minkälaisia teknisiä asioita arkkitehtikunnan pitää osata ottaa huomioon... Lisää |
Toimivan remonttituotteen tärkeitä tekijöitä alá isännöitsijä Vesa ItkonenPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2006 - torstai, 27. huhtikuu 2006 Liikkeellelähtö on hedelmällisin, kun kohteesta on tehty kuntokartoitus, huoltokirja ja pitkän täht... Lisää |
Ullakoiden raha-aarteet talojen peruskorjauksen tueksiPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2006 - perjantai, 24. maaliskuu 2006 Mittavat peruskorjaukset asuinkerrostaloissa tietävät myös mittavia kustannuksia ja laittavat taloy... Lisää |
Projektinhallinnan rakennusaineksetPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 1/2006 - torstai, 16. helmikuu 2006 Kuinka kattava merkitys etukäteen tehdyillä selvityksillä ja laadituilla sopimuksilla on? Kuinka pa... Lisää |
Mäen täydeltä vedeneristystöitäPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 1/2006 - torstai, 16. helmikuu 2006 Kaikenkattavimmissakin taloremonteissa kosteissa tiloissa tehtävät vedeneristykset Lisää |
Pölyttömyys ja suojautuminen tuttuja juttuja JVT-yrityksillePeruskorjausRiina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2005 - torstai, 03. marraskuu 2005 Jos esimerkiksi putkiremontti tehtäisiin kuten jälkivahinkojen torjuntaan ja kosteusvaurioiden kuiv... Lisää |
Rakennustarvikkeiden kiertolaisetPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2005 - tiistai, 09. elokuu 2005 Koodit kertovat suosikit Mitä rakennustarvikkeita tuodaan kierrätykseen ja mille tuotteille tuntuis... Lisää |

