Etusivu Rakentaminen ja korjaukset Peruskorjaus Pölyttömyys ja suojautuminen tuttuja juttuja JVT-yrityksille

Pölyttömyys ja suojautuminen tuttuja juttuja JVT-yrityksille

Rakentaminen ja korjaukset - Peruskorjaus

Jos esimerkiksi putkiremontti tehtäisiin kuten jälkivahinkojen torjuntaan ja kosteusvaurioiden kuivattamiseen erikoistuneet yritykset tekevät, remontit olisivat pölyttömiä.

Auktorisoidut Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden liittoon kuuluvissa yrityksissä myös työntekijät suojautuvat terveydellisistä syistä esimerkiksi kosteusvaurioiden  kuivatuksia ja korjauksia tehdessään.
 
Liiton toiminnanjohtaja Jouko Leppänen suosittelee suojautumista myös isännöitsijöille tai kiinteistönomistajille, jotka tulevat katsomaan vahinkotilannetta tai korjaustöitä.

Insinööritoimisto Mikko Vahanen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Risto Vahanen korosti edellisessä Kiinteistöpostin numerossa sitä, että putkiremonteista pitäisi saada pölyttömämpiä. Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden liiton toiminnanjohtaja Jouko Leppänen lausahtaa, että JVT-alan yritykset tekevät jo nyt työnsä pölyttömissä, osastoiduissa ja alipaineistetuissa olosuhteissa. Menetelmät ovat siis käytössä, mutta jostain syystä niitä ei hyödynnetä riittävästi tulipalojen jälkivahinkoja torjuttaessa tai kosteusvaurioiden kuivatus- ja korjaustöissä. tavallisista remonteista puhumattakaan
Myös suojavarusteiden käyttö on JVT-alalla yleinen käytäntö työturvallisuuden ja terveydellisten uhkien välttämisen vuoksi.

Vahinkoja korjattaessa tiedetään tutkimusten perusteella, että sisäilmaan tulevan pölyn määrä monintuhatkertaistuu ja mikrobien määrä moninsatakertaistuu. Esimerkiksi pölyn määrä voi nousta 150 milligrammaan per kuutiometri, kun terveydelle haitallisen pölyn määrän rajana on 5 milligrammaa per kuutiometri.
- Kiinteistönomistajat ja isännöitsijät eivät ole tiedostaneet tätä mikrobi- ja pölyvaaraa, joka keskeneräisiin korjaustöihin liittyy, Leppänen mainitsee ja suositteleekin esimerkiksi tulipalopaikalle tulevalle isännöitsijälle asianmukaista suojautumista.

Tulvivassa vedessä terveysriskejä
Kaikki kosteus- ja homevauriotyöt ovat myös aina terveysriskejä. Ne luokitellaan terveysriskiensä perusteella kolmeen eri luokkaan.
- Niin sanottu puhtaan veden vahingossa, esimerkiksi putkivuodossa, terveysriski on hyvin pieni, mutta tietysti hoitamattomana muuttuu suureksi terveysriskiksi, Leppänen muistuttaa.
- Kun vettä tulee asuntoon omasta viemärijärjestelmästä esimerkiksi tukoksen vuoksi, se on tietenkin erittäin epämiellyttävää, mutta kuitenkin terveysriskin kannalta suhteellisen harmiton juttu ajatellen sitä, että jätevedessä on vain ihmisen ja oman perheen omia bakteereja, Leppänen jatkaa.
- Kun vettä tulee kiinteistöön esimerkiksi kaupungin viemäriverkostosta tai tulvavettä, terveysriskit kasvavat. Kaupungin viemäriverkostossa on vaikka mitä, eläimistä peräisin olevia aineita, huumeruiskuja, hepatiittitartuntavaara ja niin edelleen. Tällaiset vahingot ovat ihmisen terveellisyyden kannalta pahimpia ja siksi minusta ihmiset pitäisi aina välittömästi evakuoida ilman keskustelua, Leppänen korostaa.

New Orleansin tulva-alue on tuorein esimerkki tilanteesta, jossa tulvaveden myrkyllisyys oli merkittävä terveysriski, vaikka kaikki ihmiset eivät sitä sellaisena pitäneet.
- Ei meilläkään aina uskota sitä, että tällainen vahinko on riski - sitä tullaan aamutossut jalassa ihmettelemään tulvineen veden jättämiä jälkiä, vaikka edes kellariin ei pitäisi suojamaattomana mennä, jos sinne on mennyt tulvavettä, Leppänen vielä jatkaa.

Kokonaisuuksia taloudellisemmin
Vahinkojen siivoaminen on Leppäsen mukaan usein ongelmallinen kysymys, jonka ratkaisemisessa esimerkiksi isännöitsijät eivät ajattele asioita riittävän hyvin kokonaisuuksina ja taloudellisesti.
- Koska auktorisoitu JVT-alan yritys pyrkii aina tekemään työt alipaineistetussa tilassa, siinä säästetään siivouskuluissa. Menetelmän ansiosta erillistä siivousta ei juurikaan tai muita toimia tarvita, Leppänen muistuttaa.
Asiakkaan kannalta hallittu korjaaminen, siivoaminen ja jätteiden hävittäminen aiheuttaa vähemmän vaivaa ja tulee kokonaisuutena tehtynä edullisemmaksi kuin jos jälkien siivoamiseen pitää töiden suorittamisen lisäksi palkata vielä siivousfirma.
- Meidän olisi helppo toteuttaa jälkivahinkotöiden jälkeen muitakin töitä kuten hajunpoistoa ja desinfiointia. Miksei kiinteistönomistajat voisi teettää homesaneerauksiakin etukäteen, Leppänen kysyy.
- Me osaamme poistaa hajut. Tulipalojen jälkeisistä hajunpoistossa taitomme kehittyvät koko ajan ja siksi hajunpoisto on kiinteistönomistajien ja isännöitsijöiden kannalta katsottuna täysin käyttämätön voimavara esimerkiksi jätehuoneiden hajunpoistossa, Leppänen vielä mainitsee.

Merkittävä savuhaittatutkimus meneillään
VTT:llä on parhaillaan käynnissä mittava tulipalojen savuhaittoja selvittävä tutkimus, jossa Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden liitto on mukana koordinoimassa hanketta.
- Tutkimuksella selvitetään, mitkä  hajunpoistossa käytettävät työmenetelmät soveltuvat parhaiten erilaisiin palotapahtumiin. Lisäksi selvitetään savun ja palamisen aiheuttamien päästöjen terveysvakutuksia jälkivahinkojen torjuntatilanteissa.

Huoli savuhaittojen terveydellisistä vaikutuksista on Leppäsen mukaan aiheellinen, koska alalla ei vielä riittävän tarkasti tiedetä, minkälaisia haitallisia aineita, esimerkiksi karsinogeenejä, savu ja sen turmelemat pinnat ja rakenteet saattavat sisältää.

Tutkimus antaa lisätietoa alan yrityksille sekä kemiallisten että fysikaalisten työmenetelmien kehittämiseksi. JVT-alan yrityksethän tulevat tulipalojen jälkivahinkotilanteisiin heti palo- ja pelastuslaitoksen jälkeen.
- JVT-alan yritysten ammattitaito tulee esiin juuri tässä vaiheessa ja siinä syntyvät myös ne todelliset säästöt, kun he huolehtivat siitä, ettei kiinteistölle, rakenteille, irtaimistolle ja ihmisille synny lisävahinkoja, Leppänen korostaa.

Työt vaihtelevat palojälkien raivauksesta, väliaikaisten suojausten rakentamisesta ja sammutusvesien poistosta aina huonekalujen ja kalusteiden kosteusvaurioiden ehkäisyyn. Varsinaisten JVT-ensitoimien jälkeen on tarpeen tehdä muun muassa palojälkien puhdistuksia, kuivausta, hajunpoistoa, rakenteiden ja sisustuksen uusimista ja varsinaisia korjaustöitä esimerkiksi  maalaustöihin asti.
- Tulipalon sammutuksessa käytettävä vesi menee syvälle rakenteisiin ja ehtii tehdä paljon vahinkoa, ellei jälkivahinkotöitä päästä tekemään nopeasti ja siksi JVT-alan tekijät tulevat tulipalopaikalle välittömästi pelastuslaitoksen jälkeen.

Yrityksiltä edellytetään muun muassa, että työntekijät ovat valmiita lähtemään toimiin tunnin kuluessa hälytyksestä eli siinä vaiheessa, kun palokunta on jo matkalla esimerkiksi tulipalopaikalle. Lisäksi tukena on laaja-alainen yhteistyöverkosto, johon kuuluvat yritykset osallistuvat nopeasti tarvittaviin jatkotoimiin.

Auktorisoinnit uusimisvaiheessa
Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden liittoon kuuluvien auktorisoitujen yritysten täytyy uusia auktorisointinsa tämän vuoden loppuun mennessä.

Auktorisointimenettely alkoi viime vuoden huhtikuussa. Se tuli välttämättömäksi EU-kilpailulainsäädännön vuoksi. Aiemminhan Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto hyväksyi jälkivahinko- ja kuivausalalla toimivat yritykset.
- Liitto sai tehtäväkseen kerätä yhteen kaikki ne tahot, jotka vastaavat jälkivahinkojen torjunnasta tai käyttävät näitä palveluita. Vahinkoalan Auktorisointiryhmän muodostavat Suomen Isännöintiliitto, Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Paloinsinööriyhdistys, Suomen Palopäällystöliitto, Vakuutusalan Tekniset Tarkastajat, Suomen Vakuutusyhtiöitten Keskusliiton JVT - projektityöryhmä sekä Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto. Auktorisointiryhmässä päätettiin luoda hyväksymismenettely,

 

 

Asunto-osakeyhtiöt tutkitusti huonossa kunnossa

Peruskorjaus
Kiinteistöposti - perjantai, 25. marraskuu 2011
Kiinteistöpostin IROResearch Oy:llä teettämän tutkimuksen mukaan yli puoleen suomalaisista asunto-o...
Lisää

Pientalon korjaushanke

Peruskorjaus
Kiinteistöklubi - maanantai, 25. heinäkuu 2011
Pientalon pintarakenteiden ja teknisten järjestelmien huollolla voidaan vähentää vaurioiden syntymi...
Lisää

Korjaustieto.fi

Peruskorjaus
Ympäristöministeriö - keskiviikko, 13. huhtikuu 2011
Ympäristöministeriö on koonnut taloyhtiöille, asukkaille sekä kiinteistön hoidon ammattilaisille lu...
Lisää

Kuka maksaa asunnon terveystarkastuksen?

Peruskorjaus
Kiinteistöklubi - maanantai, 22. helmikuu 2010
Pitkään jatkuneet pakkaset ja viikonlopun kovat tuulet paljastivat viimeistään nyt asuntojen lämpöv...
Lisää

Ohjelmapäällikkö Kari Hiltunen Tekesistä haastaa:

Peruskorjaus
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 10/2009 - maanantai, 11. tammikuu 2010
Elinkaarikustannuksiin ja energiatehokkuuteenuutta näkökulmaa taloyhtiöiden korjauksia suunnitelt...
Lisää

Apua energiakorjausten suunnitteluun

Peruskorjaus
Kiinteistöklubi - maanantai, 21. joulukuu 2009
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on julkaissut Matalaenergiarakentaminen. Asuinrakennukset -oh...
Lisää

Korjaamalla passiivitaloksi

Peruskorjaus
Kiinteistöklubi - maanantai, 23. marraskuu 2009
Myös vanhan talon voi korjata passiivitaloksi. Passiivitalokorjauksen ongelmakohdaksi voivat muodos...
Lisää

Samojen katujen piirissä ja samalla kalliolla - Yhteistyötä kahdeksan yhtiön kimpassa

Peruskorjaus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 6/2009 - keskiviikko, 09. syyskuu 2009
”Ensimmäinen käsiteltävä asia: Yhteistyön tarpeellisuus. Yksimielisesti todettiin korttelin 360 tal...
Lisää

Ongelmat ovat opettaneet - Perustusten painuminen hallintaan

Peruskorjaus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2009 - torstai, 07. touko 2009
Turku tiedetään paikkakunnaksi, josta löytyy kokemusta perustusten painumisesta mutta myös ongelmap...
Lisää

Ryhmäkorjaamisen toimintamallin testaamisen vaihe alkamassa

Peruskorjaus
Riina Takala Kiinteistöposti 2/2009 - tiistai, 31. maaliskuu 2009
Pioneeritaloyhtiöiden kokemukset halutaan muiden taloyhtiöiden käyttöön Maunulan alueellisessa ...
Lisää

Lähiötalojen korjaamiseen uusi ohje

Peruskorjaus
Riina Takala Kiinteistöposti 5/2006 - tiistai, 24. lokakuu 2006
– Tämä ohje vastaa siihen, minkälaisia teknisiä asioita arkkitehtikunnan pitää osata ottaa huomioon...
Lisää

Toimivan remonttituotteen tärkeitä tekijöitä alá isännöitsijä Vesa Itkonen

Peruskorjaus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2006 - torstai, 27. huhtikuu 2006
Liikkeellelähtö on hedelmällisin, kun kohteesta on tehty kuntokartoitus, huoltokirja ja pitkän täht...
Lisää

Ullakoiden raha-aarteet talojen peruskorjauksen tueksi

Peruskorjaus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2006 - perjantai, 24. maaliskuu 2006
Mittavat peruskorjaukset asuinkerrostaloissa tietävät myös mittavia kustannuksia ja laittavat taloy...
Lisää

Projektinhallinnan rakennusainekset

Peruskorjaus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 1/2006 - torstai, 16. helmikuu 2006
Kuinka kattava merkitys etukäteen tehdyillä selvityksillä ja laadituilla sopimuksilla on? Kuinka pa...
Lisää

Mäen täydeltä vedeneristystöitä

Peruskorjaus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 1/2006 - torstai, 16. helmikuu 2006
Kaikenkattavimmissakin taloremonteissa kosteissa tiloissa tehtävät vedeneristykset
Lisää

Pölyttömyys ja suojautuminen tuttuja juttuja JVT-yrityksille

Peruskorjaus
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2005 - torstai, 03. marraskuu 2005
Jos esimerkiksi putkiremontti tehtäisiin kuten jälkivahinkojen torjuntaan ja kosteusvaurioiden kuiv...
Lisää

Rakennustarvikkeiden kiertolaiset

Peruskorjaus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2005 - tiistai, 09. elokuu 2005
Koodit kertovat suosikit Mitä rakennustarvikkeita tuodaan kierrätykseen ja mille tuotteille tuntuis...
Lisää