Toimivan remonttituotteen tärkeitä tekijöitä alá isännöitsijä Vesa Itkonen
| Rakentaminen ja korjaukset - Peruskorjaus |
Liikkeellelähtö on hedelmällisin, kun kohteesta on tehty kuntokartoitus, huoltokirja ja pitkän tähtäimen suunnitelmat.
* Periaatepäätös tulevasta remontista tehtävä ainakin 1 1/2 -2 vuotta ennen varsinaisen suunnittelun aloittamista. Aikaa tarvitaan asioiden kypsyttelyyn, asukkaiden orientoitumiselle suunnitteluun, päätöksentekoon ja kilpailutuksille.
* Ammattitaitoiseen suunnitteluun satsaaminen kannattaa.
- Suunnitteluun uhrattu 10 000 euron lisä säästää myöhemmissä vaiheissa 50 000 euroa.
* Hyvä rakennuttaja tuntee kohteen, mutta luottaa osa-alueittain ko. alan ammattilaisiin.
* Tarjouspyynnöt on lähetettävä hyvissä ajoin ja laskennalle varattava riittävästi aikaa. Siten vallitseva työtilanne ei niin jyrkästi heijastu saatavien tarjousten määrään.
* Urakoitsijoiden taustat kannattaa tarkistaa referenssein.
* Taloyhtiön hallituksen on otettava aktiivinen rooli, myös yhteistyökumppanien valinnassa. Valinnassa tärkeämpänä kuin pelkkä hinta tulisi nähdä hinta/laatusuhde.
* Ihmiset tekevät työn, eivät vain yritykset. Urakkaneuvotteluissa kannattaa selvittää tekijät myös henkilötasolla.
* Valvoja otettava jo urakkaneuvotteluihin, joissa tarkistetaan, että kaikki oleellinen tulee myös merkityksi asiakirjoihin.
* Rakennuttamisessa tärkeää on taito käyttää ammattilaisia.
* Pyrittävä luomaan avoin ilmapiri. Se virittää mm. hyödyntämiskelpoisiin oivalluksiin.
* Maksupolitiikka sovittava etukäteen tarkasti, myös isännöitsijätoimiston veloitusten osalta.
* Töidenaikainen suojaus hoidettava huolella.
* Mietitty, hyvin aikataulutettu ja toteutettu tiedotus on onnistuneen remontin ehdoton edellytys ja isännöitsijätoimiston tehtävä. Internetiäkin voi hyödyntää, mm. pöytäkirjojen jakamisessa hallituksen jäsenille, mutta asioista on tiedotettava myös paperilla.
- Netistä on turha puhua autuaaksitekevänä ilmoitusvälineenä. Vielä en ole nähnyt asuinaluetta, jolla tietokonetiheys olisi sata prosenttia. Tällä alueella se on taloyhtiöstä riippuen 10 - 20 prosenttia, Itkonen toteaa viitaten pääosin 1950-luvulla rakennettuun alueeseen Helsingin Etelä-Haagassa.
Asunto-osakeyhtiöt tutkitusti huonossa kunnossaPeruskorjausKiinteistöposti - perjantai, 25. marraskuu 2011 Kiinteistöpostin IROResearch Oy:llä teettämän tutkimuksen mukaan yli puoleen suomalaisista asunto-o... Lisää |
Pientalon korjaushankePeruskorjausKiinteistöklubi - maanantai, 25. heinäkuu 2011 Pientalon pintarakenteiden ja teknisten järjestelmien huollolla voidaan vähentää vaurioiden syntymi... Lisää |
Korjaustieto.fiPeruskorjausYmpäristöministeriö - keskiviikko, 13. huhtikuu 2011 Ympäristöministeriö on koonnut taloyhtiöille, asukkaille sekä kiinteistön hoidon ammattilaisille lu... Lisää |
Kuka maksaa asunnon terveystarkastuksen?PeruskorjausKiinteistöklubi - maanantai, 22. helmikuu 2010 Pitkään jatkuneet pakkaset ja viikonlopun kovat tuulet paljastivat viimeistään nyt asuntojen lämpöv... Lisää |
Ohjelmapäällikkö Kari Hiltunen Tekesistä haastaa:PeruskorjausRiina Takala Kiinteistöposti Professional 10/2009 - maanantai, 11. tammikuu 2010 Elinkaarikustannuksiin ja energiatehokkuuteenuutta näkökulmaa taloyhtiöiden korjauksia suunnitelt... Lisää |
Apua energiakorjausten suunnitteluunPeruskorjausKiinteistöklubi - maanantai, 21. joulukuu 2009 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on julkaissut Matalaenergiarakentaminen. Asuinrakennukset -oh... Lisää |
Korjaamalla passiivitaloksiPeruskorjausKiinteistöklubi - maanantai, 23. marraskuu 2009 Myös vanhan talon voi korjata passiivitaloksi. Passiivitalokorjauksen ongelmakohdaksi voivat muodos... Lisää |
Samojen katujen piirissä ja samalla kalliolla - Yhteistyötä kahdeksan yhtiön kimpassaPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuEXTRA 6/2009 - keskiviikko, 09. syyskuu 2009 ”Ensimmäinen käsiteltävä asia: Yhteistyön tarpeellisuus. Yksimielisesti todettiin korttelin 360 tal... Lisää |
Ongelmat ovat opettaneet - Perustusten painuminen hallintaanPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2009 - torstai, 07. touko 2009 Turku tiedetään paikkakunnaksi, josta löytyy kokemusta perustusten painumisesta mutta myös ongelmap... Lisää |
Ryhmäkorjaamisen toimintamallin testaamisen vaihe alkamassaPeruskorjausRiina Takala Kiinteistöposti 2/2009 - tiistai, 31. maaliskuu 2009 Pioneeritaloyhtiöiden kokemukset halutaan muiden taloyhtiöiden käyttöön Maunulan alueellisessa ... Lisää |
Lähiötalojen korjaamiseen uusi ohjePeruskorjausRiina Takala Kiinteistöposti 5/2006 - tiistai, 24. lokakuu 2006 – Tämä ohje vastaa siihen, minkälaisia teknisiä asioita arkkitehtikunnan pitää osata ottaa huomioon... Lisää |
Toimivan remonttituotteen tärkeitä tekijöitä alá isännöitsijä Vesa ItkonenPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2006 - torstai, 27. huhtikuu 2006 Liikkeellelähtö on hedelmällisin, kun kohteesta on tehty kuntokartoitus, huoltokirja ja pitkän täht... Lisää |
Ullakoiden raha-aarteet talojen peruskorjauksen tueksiPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2006 - perjantai, 24. maaliskuu 2006 Mittavat peruskorjaukset asuinkerrostaloissa tietävät myös mittavia kustannuksia ja laittavat taloy... Lisää |
Projektinhallinnan rakennusaineksetPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 1/2006 - torstai, 16. helmikuu 2006 Kuinka kattava merkitys etukäteen tehdyillä selvityksillä ja laadituilla sopimuksilla on? Kuinka pa... Lisää |
Mäen täydeltä vedeneristystöitäPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 1/2006 - torstai, 16. helmikuu 2006 Kaikenkattavimmissakin taloremonteissa kosteissa tiloissa tehtävät vedeneristykset Lisää |
Pölyttömyys ja suojautuminen tuttuja juttuja JVT-yrityksillePeruskorjausRiina Takala Kiinteistöposti Professional 6/2005 - torstai, 03. marraskuu 2005 Jos esimerkiksi putkiremontti tehtäisiin kuten jälkivahinkojen torjuntaan ja kosteusvaurioiden kuiv... Lisää |
Rakennustarvikkeiden kiertolaisetPeruskorjausHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2005 - tiistai, 09. elokuu 2005 Koodit kertovat suosikit Mitä rakennustarvikkeita tuodaan kierrätykseen ja mille tuotteille tuntuis... Lisää |

