Taloyhtiön

– Tämä ohje vastaa siihen, minkälaisia teknisiä asioita arkkitehtikunnan pitää osata ottaa huomioon, kun mietitään modernia arkkitehtuuria edustavien lähiötalojen konservoimista. Näin kiteyttää vanhempi tutkija Jussi Mattila Tampereen teknillisestä yliopistosta tuoreen modernin arkkitehtuurin säilyttämiseen ja konservointiin liittyvän oppaan sisällön. Opas valmistui EU:n rahoittamassa kansainvälisessä hankkeessa.

Opas on herättänyt tutkija Saija Varjosen mukaan runsaasti kiinnostusta, ja sitä on tarkoitus esitellä erilaisissa tilaisuuksissa niin suomalaisille kuin ulkomaalaisillekin arkkitehdeille, muun muassa parin viikon päästä Turkissa.

Lähiötalojen korjaamisen kysymykset yhteisiä
Arkkitehdit kotimaassamme, mutta myös ulkomailla, joutuvat miettimään lähiökorjauksia suunnitellessaan, pitäisikö aikansa lähiöarkkitehtuuria suojella ja säilyttää vai pitäisikö lähteä muuttamaan lähiöarkkitehtuuria täysin uudeksi. Vanhempi tutkija Jussi Mattila Tampereen teknillisestä yliopistosta esittelee, että  työn tuloksena syntyneissä korjausohjeissa, Conservation and Maintenance of Concrete Facades - Technical Possibilities and Restrictions, ei oteta kantaa niinkään  arkkitehtonisiin kysymyksiin, vaan siinä on pyritty vastaamaan, mitä teknisiä asioita on syytä ottaa huomioon, kun lähiötaloja korjataan säilyttäen niiden alkuperäinen ilme mahdollisimman samanlaisena.

Tutkija Saija Varjosen mukaan korjausoppaassa tuodaan esiin erityisesti niitä teknisiä mahdollisuuksia ja rajoituksia lähiötalojen korjauksissa, jotka saadaan esiin kuntotutkimuksella.
Korjaamisen aapiseksi tarkoitetussa ohjeessa käsitellään lähiötalojen julkisivuissa iän myötä tapahtuvia muutoksia, ja kerrotaan siitä, mitä vaurioille ja ongelmille on tehtävissä, eli esitellään erilaisia korjaustapoja ja huoltotoimenpiteitä.
– Yleensä näiden asioiden esille ottaminen johtaa kuntotutkimuksen teettämiseen. Tällöin  määritellään korjaamisen tekniset edellytykset ja osoitetaan ne mahdollisuudet ja rajoitukset, joiden perusteella voidaan sitten arvioida, minkälaiset mahdollisuudet on säilyttää rakennuksen ulkonäkö ennallaan, Varjonen jatkaa.

Kuntotutkimus ainutlaatuinen toimintatapa
Projektiin liittyi kolme työpajaa, joissa rakennussuojelun ja restauroinnin parissa työskentelevien henkilöiden kanssa kerättiin lähtötietoja konservointioppaan sisällöksi. Mattilan mukaan työpajojen parasta antia oli se, että ne lähensivät eri puolilta maailmaa olevia arkkitehtejä ja insinöörejä ja syntyi hyvä keskusteluyhteys. Keskustelu osoitti myös sen, että vaikka lähiöt ovat hyvin erilaisia eri puolilla maailmaa, ongelmat ovat aikalailla samanlaiset.

Ohjeen toimivuutta ja käytettävyyttä myös testattiin käytännössä muun muassa Helsingin Pihlajamäessä. Touko-kesäkuussa järjestetyn kansainvälisen modernin arkkitehtuurin restaurointikurssin osallistujille esiteltiin siellä kuntotutkimuksen tekemistä ja näytettiin, mitä ohjeen noudattaminen käytännössä tarkoittaa.
– Arkkitehdit olivat todella mielissään, kun me demonstroimme heille, mitä kuntotutkimuksen tekeminen tarkoittaa käytännössä. Esimerkiksi Ruotsissa ei ole minkäänlaisia ohjeita, eikä minkäänlaista traditiotakaan kuntotutkimusten tekemiselle, Mattila pohtii.
– Suomessa koko kuntotutkimussystematiikka ja -proseduuri on kehittynyt todella pitkälle. Kun keskustelin kurssilaisten kanssa, niin havaitsin, että muualla Euroopassa ei oteta korjaustoimintaan vaikuttavia erilaisia asioita niin tarkkaan huomioon ja suunnitella korjaamista kuin meillä, Varjonen jatkaa.

Mattilan mukaan jossakin yhteydessä väläytettiin jopa sellainen ajatus, että kuntotutkimusohjeelle annettaisiin tulevaisuudessa maailmanlaajuinen status ja vaatimus, että kun modernia arkkitehtuuria konservoidaan, tätä nyt laadittua ohjetta on pakko noudattaa. Aika näyttää.
– Ohjeemme on saanut aika hyvän jalansijan ja herättänyt suurta kiinnostusta. Arkkitehtipiirit ja muutkin tahot ovat olleet halukkaita myös itse levittämään ja viemään tietoa eteenpäin, Varjonen kertoo useisiin esitelmöintipyyntöihinkin johtaneista vaiheista.

EU:n rahoittama hanke
Modernia arkkitehtuuria edustavien lähiötalojen korjaamiseen tarkoitettu ohje koottiin kansainvälisessä hankkeessa, jota koordinoi Tampereen teknillinen yliopisto ja rahoitti Euroopan Unionin Kulttuuri 2000 -ohjelma.

Lisäksi hankkeeseen sisältyi kansainvälinen, modernin arkkitehtuurin restaurointikurssi, jolle osallistui arkkitehtejä, taidehistorioitsijoita ja insinöörejä viidestätoista eri maasta. Kaukaisimmat olivat Sri Lankasta, Sambiasta ja Brasiliasta.
Yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. ICCROM eli Unescon alainen rakennusperinnön konservoinnin ja säilyttämisen kattojärjestö Roomasta, Chalmersin teknillinen korkeakoulu Göteborgista, Alvar Aalto Akatemia, Teknillinen korkeakoulu, Museovirasto, Viron Taideakatemia ja Helsingin kaupunki.

Lähiötalojen suojelu puhuttaa
Usein ajatellaan, että suojeltavan rakennuksen pitää olla monumentaalinen. Nyt ajatellaan enemmän sitäkin, että meidän arkipäiväinen rakennuskantamme olisi myös jossain määrin arvoperintöä. Tämän meidän lähiöhankkeemme taustalla oli sellainen tulevaisuudenkuva, että korjaustoiminta tulee väen väkisin muuttamaan lähiötaloja, minkä vuoksi niitä voidaan pitää pitkällä aikavälillä katoavana luonnonvarana, Mattila pohtii.

Hänen mielestään on mahdotonta ajatella, että Suomessa museoitaisiin kaikki kymmenet tuhannet lähiötalot eri puolilta Suomea.
– Voisimme toimia suuren rakennuskannan osalta siten, että vain joku tietty osa pyrittäisiin säilyttämään. Kun vain pieni osa lähiötalokannasta säilytetään, silloin voidaan ohjeen avulla valita kohteeksi sellaisia taloja, jotka myös luontaisesti säilyvät hyvin, Mattila mainitsee.

Hänen mielestään on myös mahdollista, että koko suojelukysymys poistuu itsestään sitä kautta, että lähiötalojen asukkaat rupeavat itse arvostamaan talojaan niiden alkuperäisessä asussa ja sitä kautta suojelemaan niitä. Nyt lähiötaloja tuntuvat arvostavan parhaiten vain arkkitehdit, ja heidänkin keskuudessaan on kahtiajakoa siinä, pitääkö lähiökorjaamisen olla säilyttävää ja suojelevaa, vai radikaalistikin uudistavaa.

Lähiötalojen tulevaisuuteen Mattila suhtautuu sikäli luottavaisesti, että hänen mielestään niiden tulevaisuuteen liittyy vain yksi teoreettinen vaara ja se on se, että ne muuttuvat tarpeettomiksi.
– Sitä vaaraa ei ole Suomessa kuin ehkä ihan marginaalialueilla yksittäisten talojen osalta. Niin kauan kuin ne ovat tarpeellisia, niin kauan löytyy myös asukkaita ja korjaustoiminnnalle rahoitusta. Kun asuntojen  käyttöarvoarvo säilyy, niin niitä kannattaa myös korjata, Mattila vielä pohtii.