Etusivu Takat Takat huoneistossa Takat ja kaakeliuunit tulevat taas

Takat ja kaakeliuunit tulevat taas

Takat - Takat huoneistossa

Takat ja kaakeliuunit ovat jälleen suosiossa myös vanhoissa asunnoissa. Periaatteessa takka ja kaakeliuuni eli kakluuni ovat sama asia, vaikka ne ulkonäöltään poikkeavatkin toisistaan. Ne ovat asunnon tulisijoja.

 Nuohoojamestari Isto Rantanen on piirinuohooja Helsingissä. Hänen kokemuksensa mukaan erityisesti pientaloissa, mutta myös kerrostaloissa kunnostetaan innokkaasti vanhoja tulisijoja.

 - Viime aikoina on sattunut muun muassa joitakin sähkökatkoksia, jotka ovat saattaneet omalta osaltaan ihmiset kiinnittämään huomionsa vanhaan kunnon tulisijaan. Vaikka asunnoissa ei ole todelliseen tarpeeseen puita varastoituna, niin jo pelkkä tieto omasta tulisijasta luo hyvänolon tunteen.

 - Toisekseen esimerkiksi takka kaupunkiasunnossa nostaa osakkeen arvoa huomattavasti. Nykyisin asennetaankin paljon takkoja ja kaakeliuunia sellaisiin huoneistoihin, joissa tulisijaa ei aikaisemmin ole ollut. Käytännössä uuden tulisijan asentaminen vanhaan omakotitaloon tai rivitalo asuntoon ei ole niin vaikea asia, kuin äkkiseltään kuvittelisi.

 - Tutkitaan, mistä kohtaa mennään katosta lävitse ja hormiksi asennetaan joko leca-harkkopiippu tai tehdasvalmisteinen metalliputki. Jos asennetaan kevytrakenteinen tulisija, niin perustuksiakaan ei tarvita paljon. Sen sijaan jos halutaan varaava takka, niin silloin on tarpeen vaatiessa perustusta vahvistettava.

 - Kerrostaloissa selvitetään, onko olemassa vanhoja käyttämättömiä hormeja tai käytöstä poistettuja tulisijahormeja, joihin voidaan tulisija liittää.

Ota selvää luvasta

 Rantanen muistuttaa, että myös tulisija-asioissa taloyhtiön tulee olla yhteydessä rakennusvalvontaviranomaisiin.

 - Kannattaa kysyä, riittääkö kulloisessakin tapauksessa taloyhtiön lupa vai onko lupaa haettava rakennusvalvonnalta. Itse tiedän tapauksia, joissa esimerkiksi ulkonäkö- ja julkisivusyyt ovat estäneet hankkeen. On olemassa esimerkiksi suojeltavia rakennuksia, joiden katoille ei saa asentaa lautasantenneja tai muita alkuperäistä katon ilmettä muuttavia laitteita ja piippuja. Kun asunnossa halutaan ottaa vanha tulisija uudelleen käyttöön, tulee ottaa yhteys nuohouspiiriin, josta tullaan tarkastamaan hormin kunto ja tutkimaan, pysyykö savu sen sisällä.

 - Jos hormi on kunnossa ja uuni on sisältä ehjä, peruspellit paikallaan eikä saneerauksen yhteydessä ole seiniä vedetty uuniin kiinni, niin tulisijan suojaetäisyydet tulevat huomioitua ja tulisija voidaan ottaa turvallisesti käyttöön.

 - Jos kuitenkin esimerkiksi savu menee naapurin tulisijan hormiin, niin silloin hormi on ensin korjattava. Se voidaan tehdä massaamalla eli tavallaan rapataan uudelleen hormin sisäpinta. Toinen vaihtoehto on asentaa hormiin haponkestävä teräsputki.

 - Vikoja löytyy usein uunin ja hormin liitoskohdasta. Joko sauma on rapistunut tai sitten jo tekovaiheessa ollaan oltu huolimattomia. Hormin yläpää taas rapautuu käyttämättömyyttään muun muassa sadeveden takia, kun peltejä pidetään kiinni, niin huoneilmakaan ei tuuleta hormia. Itse uunit sen sijaan ovat harvoin epäkunnossa.

 - Vuosien saatossa on hormiin voitu myös syystä tai toisesta tehdä ylimääräisiä reikiä. Nämä on tietysti tukittava, ettei savu pääse naapuriin. Takkojen ja kaakeliuunien valmistajia on useita ja markkinoilta löytyy varmasti jokaiselle halukkaalle oma ihannetulisija varajärjestelmäksi lämpökatkoksen ajaksi tai vaikkapa vain makkaranpaistoon ja elävän liekin katselemiseen. Aina takkatuli huonon televisio-ohjelman voittaa.

 

Sisustustakka asennettava huolella

Takat huoneistossa
Administrator - maanantai, 30. kesäkuu 2008
Sisustus- eli hormittomat takat ovat yleistyneet asuntojen sisustustarvikkeina myös Suomessa. Erity...
Lisää

Puunpolttovinkkejä

Takat huoneistossa
Administrator - tiistai, 14. helmikuu 2006
- Tulisijaan saa laittaa vain puhdasta, kuivaa puuta, ei koskaan roskia. - Ennen tulen sytyttämistä...
Lisää

Takkapuut huoltoasemalta vai netistä kotiin toimitettuna?

Takat huoneistossa
Administrator - tiistai, 22. marraskuu 2005
Takkapuiden hankkimisessa kuljetus aiheuttaa usein ongelmia. Silloin tuntuu helpolta vaihtoehdolta ...
Lisää

Takat ja kaakeliuunit tulevat taas

Takat huoneistossa
Kari Sautero Kiinteistöposti 2/2003 - perjantai, 21. helmikuu 2003
Takat ja kaakeliuunit ovat jälleen suosiossa myös vanhoissa asunnoissa. Periaatteessa takka ja ka...
Lisää