Jos ei olekaan, mistä nyhjäistä lisäeuroja
| Talous - Rahoitus |
Onko mahdollista, että taloyhtiön remontin kustannukset korottavat yhtiövastiketta yli osakkaiden maksukyvyn? Jopa niin, että tilanteesta selviämiseksi haettaisiin apua velkaneuvonnasta? Yleistä se ei ole, mutta ei tavatontakaan. Näin voi päätellä kahden eri paikkakunnan velkaneuvonnan ammattilaisen antamien kommenttien pohjalta.
Helsingin kaupungin sosiaalivirastoon kuuluvan talous- ja velkaneuvontayksikön päällikkö Marianne Rikaman mukaan heidän puoleensa ongelmissaan - mistä ne juontavatkaan - kääntyvistä alle viisi prosenttia ylipäätään omistaa asuntoa.
Vieras asia ylitsepääsemättömäksi kasvanut yhtiövastike yksikön asiakaskunnassa ei silti ole. Työssään Rikama on joutunut törmäämään joihinkin niin huonosti hoidettuihin asunto-osakeyhtiöihin, että vahvana mielipiteenään hän tokaisee:
– Asunto-osakeyhtiötä ei koskaan pitäisi hoitaa amatöörivoimin!
Asiakkaiden kautta on tullut tietoon taloyhtiöitä, joissa vanhojen rakennusten korjaustarpeet ovat kasaantuneet mittoihin, joiden remonttien kustannuksien suuruudesta on koitunut omistaville asukkaille huomattavia vaikeuksia. Toimeentulotukea anomaan joutuneet osakkaat ovat olleet pääsääntöisesti vanhempia henkilöitä.
Edellyttäen, että ilman apua pyytäneet olisivat joutuneet muutoin muuttamaan kooltaan kohtuulliseksi katsotun kokoisesta asunnostaan, tukea on myönnetty. Siitä huolimatta, että he ovat asunnonomistajia. Vuokralla asuminen ei aina ole pääkaupungissa välttämättä edes halvempi vaihtoehto.
Sen sijaan, jos yhtiövastikkeesta selviämiseksi tukea joudutaan antamaan yli kohtuulliseksi katsotun vuokra-asumisen kustannusten, Marianne Rikaman mukaan ollaankin asukkaan kannalta jo pahoilla vesillä. Edessä voi olla muuttopakko. Omistusasunnon kohtuuttomia rahoitus- ja hoitovastikemaksuja ei voida lähteä tukemaan.
Rikama tietää myös tapauksia, joissa osakas itse olisi ollut halukas myymään asuntonsa ongelman väistääkseen, onnistumatta. Hanke on tyssännyt rakennuksen liian kehnoon kuntoon, liian kalliisiin korjauskustannuksiin ja tämän kautta kohtuuttoman suuriin vastikkeisiin. Kauppa olisi onnistunut vain pilkkahinnalla, jos silläkään. Suurin ongelma on, jos asunnosta ei saa sen vertaa, että se kattaisi asunnon omistajalle asunnosta jäljellä olevan asuntolainan.
Eivät vain vanhukset
riskirajoilla
Velkaneuvojilla ei Jyväskylässäkään tunnu olevan puutetta työstä, puhelimet ovat varattuja. Talous- ja velkaneuvonnan johtajan saaminen langanpäähän onnistuu paremmin.
– Pari tällaista tapausta on korviini kantautunut lähihistorian aikana, Simo Oksanen muistaa taloyhtiöiden investointien jälkimainingeista.
Molemmissa tapauksissa ongelmiin joutunut asunnonomistaja on ollut vanhempi henkilö, jonka taloyhtiössä vastikkeet ovat taloyhtiön remontin tms. ”pakkoinvestoinnin” vuoksi nousseet yli heidän kestorajansa. Velkaa on ehkä jo alkanut kertyä.
Neuvonta on aina tapauskohtaista; tämänlaisissa Oksasen mukaan käydään ensin asiakkaan kulutuskäyttäytyminen läpi. Jos varaa on, kulutustapoja ensin suuntaamaan oikeammille raiteille ja kertyneille rästeille laaditaan maksusuunnitelmat.
– Jos rästejä on kertynyt vuosia, asiakas ohjataan viralliseen velkajärjestelyyn, hän kertoo.
Simo Oksanen ei sano yhtään epäilevänsä, ettei vastaisuudessa edellä mainitunlaisia tilanteita voisi hyvinkin tulla lisää. Eikä ainoastaan koskien vanhempaa väestöä.
– Nuoret ottavat isoja lainoja, hän tietää.
Korkojen noustessa tulojen riittävyys voi jo joutua vaakalaudalle. Siinä tilanteessa yhtiövastikkeen nousu voi olla se viimeinen niitti.
Taloyhtiölaina ja lainan tarjouspyyntölomakeRahoitusAdministrator - maanantai, 16. maaliskuu 2009 Viime aikoina pankkien muuttuneet rahoitusehdot taloyhtiöiden lainoissa ovat herättäneet runsaasti ... Lisää |
Yhdelle pikku juttu, toiselle peikkoRahoitusHanna Rissanen Kiinteistöposti 5/2006 - torstai, 02. marraskuu 2006 Kustannuksitta ei kunnosteta, ei taloyhtiöissäkään. Remonttien rahoitushankinta on isännöitsijöille... Lisää |
Jos ei olekaan, mistä nyhjäistä lisäeurojaRahoitusHanna Rissanen Kiinteistöposti 5/2006 - torstai, 02. marraskuu 2006 Onko mahdollista, että taloyhtiön remontin kustannukset korottavat yhtiövastiketta yli osakkaiden m... Lisää |
Asukasnäkökulmaa korjausten rahoittamiseenRahoitusRiina Takala Kiinteistöposti 7/2005 - keskiviikko, 30. marraskuu 2005 Taloyhtiöt tekevät yleensä näin: päättävät korjauksista ja lainoittavat ne kilpailutuksen jälkeen p... Lisää |

