Lautasantennijärjestelmien kuntoonlaitto kannattaa:
Vantaalaisissa taloyhtiöissä iloitaan uusista maksuttomista kanavista
Monessa taloyhtiössä lautasantennijärjestelmät ovat jääneet Pähkinähoito Oy:ssä työskentelevän isännöitsijä Antti Marvian kokemuksen mukaan unholaan ja käyttämättömäksi, mutta täysin turhaan.
- Tilanne johtuu osin tietämättömyydestä. Toisaalta digitaalinen televisio on kehittynyt viime vuosina paljon ja sen kanavatarjonta kasvanut runsaaksi. Satelliittiantennilla katsottavat kanavat ovat unohtuneet myös siksi, että on saatu uusia maksullisia digikanavia.
- Kun sain taloyhtiöitä hoitooni, totesin, että monella taloyhtiöllä oli lautasantenni katolla, mutta sitten kun tiedustelin hallituksilta, näkyykö järjestelmästä mitään, moni vastasi, ettei ole tietoa tai jotkut olivat suorastaan unohtaneet koko järjestelmän olemassaolon, Antti Marvia kertoo taustaksi.
- Vaikutti siis siltä, että monissa taloyhtiöissä oli aikanaan hankittu kalliitkin laitteet, mutta kun niihin oli tullut sen jälkeen laitevika, kukaan ei ollut vaivautunut korjaamaan vikaa. Tai sitten ne oli ihan oikeasti unohdettu.
Kun asiasta sitten hallituksissa keskusteltiin, kiinnostusta laitteiden ja järjestelmien korjaamiseen löytyikin ja Marvian mukaan erityisesti siksi, että korjauskustannukset useimmissa tapauksissa jäivät todella pieniksi.
- Lautasantennijärjestelmässä saattoi olla vain virtalähde rikki tai lautasen mikropää vioittunut. Muutaman sadan euron kustannuksella monessa taloyhtiössä on saatu laitteet toimimaan ja voitu tarjota mielenkiintoisia ilmaiskanavia, joita ei edes antenniverkon käyttäjät pysty muuten saamaan, edes maksullisina, Marvia jatkaa.
Lisää kanavia - maksutta
Taloyhtiöitä on ruvennut kiinnostamaan erityisesti ne kanavat, joita myös maksutv:t tarjoavat, koska ne voi saada kunnostamisen jälkeen näkymään maksutta oman taloyhtiön antenniverkon kautta.
- Jos puhutaan keskieurooppalaisten Astran ja Hot Birdin lähettämien kanavien määristä, niin riippuen siitä, minkälaisella järjestelmällä signaaleja vastaanotetaan, taloyhtiölle voidaan saada 3-4 ilmaiskanavaa. Yhdessä taloyhtiössä taitaa olla jo kymmenen kanavaa, jotka siis tarjotaan taloyhtiön asukkaille ilmaiseksi, Marvia kertoo.
Laitteistoa uudistamalla ja olemassa olevaa järjestelmää laajentamalla on mahdollista jopa 30-40 kanavan syöttämiseen taloyhtiön verkkoon asukkaiden katsottavaksi.
Formulat vetonaulana
Formuloiden katsominen ilmaiseksi saksalaisen kaupallisen kanavan RTL:n lähettämänä tai englanninkielisen Eurosportin seuraaminen ovat Marvian kokemuksen mukaan olleet niitä suurimpia houkuttimia lautasantennijärjestelmien kuntoon laittamiselle. Toki nykyisillä lautasantennilaitteilla voidaan katsoa myös CNN:n uutiskanavaa, BBC World-kanavaa ja muutamia lastenkanavia.
- Voin omasta kokemuksestani sanoa, ja moni muukin on todennut, että Eurosportin englanninkielinen selostus on suorastaan nautinnollista verrattuna siihen, mitä suomenkielisenä versiona tarjotaan. Englanninkielisten kommentaattoreiden asiantuntemus ja innostuneisuus on todella mahtavaa, hän kehuu.
Saksan suurin kaupallinen asema RTL lähettää kaikki formulakisat, mutta sen lisäksi kanavalta on formuloihin liittyen katsottavissa paljon oheisohjelmaa: - Ei pelkästään kisalähetyksiä, vaan myös taustajuttuja ja viikonlopun ajan tapahtumia tuntitolkulla, hän mainitsee.
- Moni on halunnut vielä minusta varmistaa, että onhan RTL:llä sopimus formuloiden lähettämisestä myös tänä vuonna, ettei tarvitse siirtyä suomalaisille maksukanaville. Selostushan tietysti on saksankielistä, mutta kuva kertoo kuitenkin paljon ja kisojen voittajat selviävät, hän vielä tuumaa.
Lisäksi monissa taloyhtiöissä on kiinnostuttu laajemmasta kielitarjonnasta. Se on mahdollista järjestää niin, että lisätään taloyhtiön talojakamoon digitaalinen kotiviritin täydentämään olemassa olevaa laitteistoa. Tässäkin tapauksessa virittimen hankinta ja sen asentaminen eivät ole Marvin mukaan kovin suuri investointi. Tämän jälkeen asukkaat saavat käyttöönsä useita kielivaihtoehtoja, kuten italiaa (RaiUno), espanjaa (TVE) ja ranskaa (TV5).
- Taloyhtiössä, joissa asuu ihmisiä, jotka haluavat kohentaa kielitaitoaan, valinnanvaraa siis löytyy. Uskonkin, että jos nämä mahdollisuudet tuotaisiin vielä enemmän esiin, monista taloyhtiöistä löytyisi halukkuutta tehdä tarvittavat hankinnat ja asennukset, hän pohtii.
- Olen vienyt tämän prosessin läpi ja antenniasentajat ovat asentaneet "uusia kanavapaketteja" on ainakin toistakymmentä, Marvia laskee.
Tekijänoikeusmaksut:
Yli 25 huoneistoa käsittävissä taloyhtiöissä on syytä huomioida, että silloin kun antennijärjestelmissä jaetaan ulkomaisia Kopiosto- ja Teosto-kanavia, siitä pitää tehdä sopimus Kopioston kanssa ja tilittää vuosittain tekijänoikeuskorvaukset.
Kysymys ei ole merkittävistä summista, esimerkiksi 28 asunnon taloyhtiössä neljän kanavan lähettämisen tekijänoikeuskorvaukset ovat noin 30 euroa vuodessa.
Hinta riippuu siitä, pitääkö jaettavasta kanavasta maksaa sekä teosto- että kopiostomaksu. Lisätietoja: www.kopiosto.fi
Taloyhtiöt paremmin huomioon tiedottamisessa
Isännöitsijä Antti Marvian mielestä taloyhtiöt ja isännöitsijät unohdettiin täysin viime kesän tiedottamisessa "katso olympialaiset teräväpiirtotelevisiolähetyksinä" ja vuoden 2007 digitelevisiotiedottamisessa. Kaiken kansan kattavaa digi- ja HDTV-informaatiota oli kyllä tarjolla, mutta Marvian mielestä olisi tarvittu etukäteen ja enemmän kerros- ja rivitaloissa asuville ja isännöitsijöille suunnattua tiedotusta.
Teräväpiirtotelevisiolähetysten alkamista ja olympialaisten esittämistä teräväpiirtolähetyksinä sai kyllä paljon julkisuutta, mutta se ei paljon auttanut taloyhtiöiden teknisistä valmiuksista huolta kantavia isännöitsijöitä. Toisaalta ei asukkaitakaan, jotka ostivat uudet full HD-televisiot, mutta eivät saaneet teräväpiirtolähetyksiä näkymään.
- Monessakaan taloyhtiössä ei ymmärretty laisinkaan, mitä pitää tehdä, että taloyhtiöissä voidaan katsoa olympialaiset teräväpiirtotelevisiolähetyksinä. Ehdin huolehtia olympialaisten näkymisestä muutamissa taloyhtiöissä niin, että otimme antennijärjestelmästä VHF-kanavan 8 uudelleen käyttöön. Kaikissa taloyhtiöissä se ei ollut kuitenkaan mahdollista, koska monissa taloyhtiöissä oli ehditty purkaa vanhat VHF-laitteet pois ja heittää roskiin. Jos siis olisi tiedetty, että vanhoilla laitteilla olisi käyttöä, ne olisi tietenkin säilytetty ja sitten toimittu toisin: laitteet olisivat olleet valmiina, eikä olisi tarvittu muuta kuin "laittaa töpseli seinään", Marvia jatkaa.
Lisäksi isännöitsijä sai puhelinsoittoja siksi, että asukas oli ostanut uuden teräväpiirtotelevision, mutta ei saanutkaan ohjelmia näkymään.
- Kukaan ei informoinut kunnolla sitä, että vaikka taloyhtiön tekniikka olisi kunnossa ja sillä voisi vastaanottaa teräväpiirtotelevisiolähetyksiä, asunnoissa lähetysten vastaanottamiseen tarvitaan teräväpiirtovastaanottoon tarkoitettu ja lisäksi teräväpiirtovirittimellä varustettu televisio. Niitä ei osattu myydä edes alan liikkeissä. Niinpä ihmiset olivat ostaneet uusia full HD-televisioita, joista puuttui se viritin, jolla he olisivat saaneet rivi- ja kerrostaloissa teräväpiirtolähetykset näkyviin, Marvia harmittelee.
Turhia kustannuksia ja sählinkiä
Ongelmia puutteellisen tiedon vuoksi syntyi myös vuoden 2007 syksyllä esimerkiksi E-kanavanipun käyttöönottamisessa. Kaikki yleinen informaatio keskittyi siihen, että digitelevisioon siirtyminen tapahtuu 1. syyskuuta.
- Siinähän kävi niin, että suurimmassa osassa taloyhtiöitä oli juuri saatu digivalmius ja kaikki tekniikka kuntoon, mutta uutta kanavanippua ei voitu esimerkiksi etukäteen koeajaa taloyhtiön antenniverkossa.
- Juuri ennen tätä h-hetkeä antenniasentajat olivat kiireellä juosseet taloyhtiötä läpi ja saaneet kolme kanavanippua kuntoon, niin sitten seuraavana päivänä aloitettiin uusi rumba ja E-kanavanipun lisäkanavia täydentämään, Marvia muistelee.
Tässä kohdin Marvia olisi kaivannut Digitalta etukäteen tietoa, mitä tulee tapahtumaan 1.9. jotta taloyhtiöissä olisi voitu etukäteen varmistaa, että uudet kanavat saadaan heti näkyviin, eikä asukkaiden olisi tarvinnut hätäillä, miksi televisiosta ei uusia kanavia näy.
- Nyt kannattaa käydä talojakamossa katsomassa, mitä valmiuksia nykylaitteilla on, koska antenniverkon kanavatarjonta kasvaa vielä, ja osa vanhoista laitteistoista on valmiina niitä varten monessa taloyhtiössä. HDTV lähetyksiä tulee varmasti lähiaikoina lisää, Marvia toteaa lopuksi.
Yhden megan laajakaistasta perusoikeusTaloyhtiön tietoverkotViestintävirasto - keskiviikko, 30. kesäkuu 2010 Laajakaistayhteys on samanlainen perusviestintäpalvelu kuin puhelinpalvelu tai posti. Heinäkuun alu... Lisää |
Puhelinverkosta asuinkiinteistön monipalveluverkoksiTaloyhtiön tietoverkotKiinteistöklubi - maanantai, 26. huhtikuu 2010 Alunperin lankapuhelimia varten rakennettuihin kiinteistöjen puhelinverkkoihin kohdistuu yhä enemmä... Lisää |
Lautasantennijärjestelmien kuntoonlaitto kannattaa:Taloyhtiön tietoverkotRiina Takala Kiinteistöposti 2/2009 - keskiviikko, 18. maaliskuu 2009 Vantaalaisissa taloyhtiöissä iloitaan uusista maksuttomista kanavista Monessa taloyhtiössä laut... Lisää |
Teleurakoitsijarekisterin ylläpito loppuiTaloyhtiön tietoverkotViestintävirasto - torstai, 10. tammikuu 2008 Teleurakoitsijoiden ei tarvitse enää ilmoittaa toiminnan aloittamisesta tai siinä tapahtuneista muu... Lisää |
Energiasäästölamput voivat häiritä mm. tv-vastaanottoaTaloyhtiön tietoverkotTukes - perjantai, 03. helmikuu 2006 Ensimmäinen yhteiseurooppalainen EMC-valvontahanke energiansäästölampuille on valmistunut (EMC = la... Lisää |