Etusivu Turvallisuus Pelastussuunnitelma Ohje pelastussuunnitelman laadintaan

Ohje pelastussuunnitelman laadintaan

Turvallisuus - Pelastussuunnitelma

Asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa, on laadittava pelastussuunnitelma. Taloyhtiön hallituksen tehtävä on varmistaa, että turvallisuuden parantamiseksi tehtävät toimenpiteet tulevat tehdyksi. Hyvänä käytäntönä voidaan pitää turvallisuusasioiden pitämistä pysyvänä asiakohtana taloyhtiön kokouksissa. Sisäasiainministeriö on julkaissut asiasta uuden ohjeen: Asuinkiinteistön pelastussuunnitelman laadinta.

Turvallisuuden ylläpitämisessä ja parantamisessa myös isännöitsijän rooli on keskeinen. Isännöitsijän omalla aktiivisuudella vaarojen arvioinnissa, vaaratilanteiden havaitsemisessa ja ennen kaikkea niihin puuttumisessa on suuri merkitys.

Pelastuslain mukaan pelastussuunnitelman laatimisesta vastaa rakennuksen tai kohteen haltija.
Pelastussuunnitelmassa on oltava selostus:
1) vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
2) rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
3) asukkaille ja muille henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
4) mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä.

Lisätietoja: http://www.intermin.fi/julkaisu/022012 Asuinkiinteistön pelastussuunnitelman laadinta

 

Myös lumiriskit pelastussuunnitelmiin

Pelastussuunnitelma
- - perjantai, 24. helmikuu 2012
Taloyhtiöissä uudistetaan parhaillaan pelastussuunnitelmia, mikä tuo suunnitelmallisuutta lumivaaro...
Lisää

Ohje pelastussuunnitelman laadintaan

Pelastussuunnitelma
- - maanantai, 06. helmikuu 2012
Asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa, on laadittava pelastussuunnitelma. Ta...
Lisää

Kerrostalon paloturvallisuus

Pelastussuunnitelma
- - maanantai, 16. tammikuu 2012
Taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän tehtävänä on huolehtia, että talon turvallisuusjärjestelyt ...
Lisää

Pelastuslakia ei tunneta taloyhtiöissä

Pelastussuunnitelma
YLE Uutiset - torstai, 29. syyskuu 2011
Taloyhtiöt eivät vielä tunne uuden pelastuslain vaatimuksia. Esimerkiksi lain edellyttämä turvallis...
Lisää

Pelastuslaki uudistuu 1.7.

Pelastussuunnitelma
Kiinteistöklubi - maanantai, 09. touko 2011
Pelastussuunnitelma tulee heinäkuun alusta laatia asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asui...
Lisää

Osaako perheesi poistua tulipalosta?

Pelastussuunnitelma
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK - perjantai, 03. joulukuu 2010
Tulosta SPEKin laatima Perheen pelastautumissuunnitelma ja käy se kohta kohdalta perheesi kanssa lä...
Lisää

Pelastussuunnitelma asukkaiden turvaksi

Pelastussuunnitelma
Administrator - maanantai, 25. lokakuu 2010
Pelastuslain mukaan kaikissa vähintään 5 huoneiston taloyhtiössä on oltava pelastussuunnitelma. Pel...
Lisää

Taloyhtiöitä vieläkin patisteltava pelastussuunnitelmien tekoon

Pelastussuunnitelma
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 9/2008 - tiistai, 13. tammikuu 2009
Vähintään viiden asuinhuoneiston taloyhtiöiltä edellytetään kirjallinen pelastussuunnitelma sekä tu...
Lisää

Pelastussuunnitelma kuuluu arkipäivän turvallisuuteen

Pelastussuunnitelma
SPEK - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö - keskiviikko, 08. lokakuu 2008
Asuintaloissa, yrityksissä, laitoksissa ja yleisötapahtumissa on aina otettava huomioon turvallisuu...
Lisää