Sakot laittomasta asbestinpurkutyöstä
| Turvallisuus - Työturvallisuus |
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut rakennusliikkeen vastaavana mestarina toimineen henkilön sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.
Käsiteltävänä oli tapaus, jossa asbestia oli purettu lainvastaisesti. Saneerattavasta liikekiinteistöstä laaditun
asbestikartoitusraportin mukaan mm. pohjakerroksen lattiapinnoitteen kiinnitysliima sisälsi asbestia. Näin pinnoitteen purkutyö tuli tehdä asbestityönä valtuutetun yrityksen toimesta, mikä seikka on ollut työmaan
osapuolten tiedossa. Vastaava mestari teetti purkutyön oman yrityksen työntekijöillä.
Työsuojeluviranomainen totesi, ettei purkutyön tehneellä yrityksellä ollut työturvallisuusmääräysten edellyttämää valtuutusta. Lisäksi työ oli tehty huolimattomasti niin, että asbestipitoista materiaalia sisältävää purkujätettä oli jätetty kohteeseen. Purkujäte olisi pitänyt pakata ja viedä kaatopaikalle asbestijätteelle osoitettuun paikkaan.
Vastaava mestari vetosi mm. siihen, ettei hän ollut asbestikartoituksesta saanut sellaista käsitystä, että nyt puretussa kohteessa olisi ollut asbestipitoista materiaalia.
Käräjäoikeus totesi, että vastaava mestari oli tiennyt tai pitkän työkokemuksen perusteella asbestikartoitusraportin sisältö huomioon ottaen hänen oli ainakin täytynyt pitää ainakin varsin todennäköisenä, että ko. 1960-luvulla rakennetussa talossa on asbestia sisältäviä rakenteita ja erityisesti asbestikartoitusraportissa mainitussa purkukohteessa. Sen vuoksi hän on purtutöitä teettäessään tahallaan tai ainakin huolimattomuudesta rikkonut työturvallisuusmääräyksiä.
Lisätietoja: www.avi.fi
Asbesti sairastuttaa edelleenTyöturvallisuusSAK - maanantai, 12. joulukuu 2011 Asbestin käyttö kiellettiin Suomessa vuonna 1994, mutta uusia asbestisairauksia todetaan edelleen. ... Lisää |
Lumenpudottaja valokatteen läpi - sakotTyöturvallisuusLänsi- ja Sisä-Suomen AVI - keskiviikko, 07. joulukuu 2011 Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisen rakennusalan yrityksen sakkoihin ja rikoksella s... Lisää |
Kerrostalon julkisivutyömaan rakennustelineiden kaatuminenTyöturvallisuusOnnettomuustutkintakeskus - tiistai, 20. syyskuu 2011 Oulussa sattui maaliskuussa onnettomuus, jossa seitsemänkerroksisen kerrostalon julkisivutyömaan ra... Lisää |
Käräjäoikeudelta rakennuttajalle sakkojaTyöturvallisuusAdministrator - torstai, 08. syyskuu 2011 Rakennuttajan on nimettävä rakennushankkeeseen pääurakoitsija ja turvallisuuskoordinaattori. Erityi... Lisää |
Sakot laittomasta asbestinpurkutyöstäTyöturvallisuusAluehallintovirasto - maanantai, 05. syyskuu 2011 Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut rakennusliikkeen vastaavana mestarina toimineen henkilön sakko... Lisää |
Huolehdi helteellä neste- ja suolatasapainostaTyöturvallisuusTyöterveyslaitos - torstai, 30. kesäkuu 2011 Helle ja työskentely kuumassa kuormittavat - työviihtyvyys ja motivaatio saattavat heiketä. Mitä fy... Lisää |
Työtelineet ja putoamisen estävät suojarakenteet -julkaisu uusittuTyöturvallisuusTyösuojeluhallinto - torstai, 19. elokuu 2010 RIL-julkaisu on tarkoitettu rakennustyömaan telineiden ja putoamista estävien suojarakenteiden suun... Lisää |
Nuorilla nurmikonleikkaajilla puutteelliset tiedot ja varusteetTyöturvallisuusAVI - tiistai, 13. heinäkuu 2010 Työhön perehdyttäminen ja vaadittavien suojavarusteiden puute on edelleen ongelma monilla kiinteist... Lisää |
Isännöitsijöille ja huoltomiehille tärkeä työterveysohje:TyöturvallisuusRiina Takala Kiinteistöposti Professional 9/2008 - tiistai, 13. tammikuu 2009 Suojaa itsesi hyvin palopaikalla vieraillessasi Pitäisikö tulipalon jälkivahinkotöiden aikana p... Lisää |
Väkivalta pois palvelutyöstä -opasTyöturvallisuusTyösuojelupiirit - keskiviikko, 19. marraskuu 2008 Palvelualojen henkilöstö joutuu työssään kohtaamaan enenevässä määrin väkivaltaa tai sen uhkaa. Väk... Lisää |
Korjausrakentamisen turvaohjeet avuksi taloyhtiöillekinTyöturvallisuusRiina Takala Kiinteistöposti 6/2008 - maanantai, 13. lokakuu 2008 Palo-, rikos- ja vuotovahinkoturvallisuus ovat saaneet tärkeän sijansa vakuutusalalla laadituissa k... Lisää |
Turvallisuudenkin edistämiseksi vastuuta tarjollaTyöturvallisuusHanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2006 - lauantai, 05. elokuu 2006 Vilkastunut korjausrakentaminen on tuonut työturvallisuutta koskevien velvollisuuksien ja vastuiden... Lisää |

