Etusivu Turvallisuus Työturvallisuus Lumenpudottaja valokatteen läpi - sakot

Lumenpudottaja valokatteen läpi - sakot

Turvallisuus - Työturvallisuus

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisen rakennusalan yrityksen sakkoihin ja rikoksella saadun hyödyn menettämiseen työturvallisuusrikoksesta.

Käsiteltävänä oli lumenluontityössä sattunut työtapaturma. Kaksi yhtiön tilapäistä työntekijää oli lumenpudotustyössä
maneesirakennuksen katolla. Katon harjalla ollessaan toinen työntekijöistä astui muovisen valokatteen päälle. Valokate rikkoontui ja työntekijä putosi alas rakennuksen sisäpuolelle noin kymmenen metrin matkan loukkaantuen niin, että oli ollut työkyvyttömänä useamman viikon.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että tapauksessa oli laiminlyöty asianmukaisen putoamissuojauksen järjestäminen, vaaralliselle alueelle pääsyn estäminen ja kokemattomien työntekijöiden työnopastus.

Käräjäoikeus totesi, että työntekijöiden käytössä oli ollut turvavaljaat. Turvavaljaita ei ollut kiinnitetty rakenteisiin, vaan työntekijät olivat olleet kiinnitettynä toisiinsa turvavaljaiden välissä olleella köydellä. Työnantaja oli varottanut työntekijöitä siitä, että valokate ei kestä ihmisen painoa. Tästä huolimatta työnantaja oli antanut heille tehtäväksi puhdistaa lumi myös valokatteen päältä.

Työnantajan edustaja ei kuitenkaan ollut millään lailla suunnitellut tai toteuttanut putoamissuojaa sen varalta, että työntekijä erehdyksessä astuu valokatteen päälle ja putoaa valokatteen läpi.

Lisätietoja: www.avi.fi Sakot ja menettämisseuraamus...

 

Asbesti sairastuttaa edelleen

Työturvallisuus
SAK - maanantai, 12. joulukuu 2011
Asbestin käyttö kiellettiin Suomessa vuonna 1994, mutta uusia asbestisairauksia todetaan edelleen. ...
Lisää

Lumenpudottaja valokatteen läpi - sakot

Työturvallisuus
Länsi- ja Sisä-Suomen AVI - keskiviikko, 07. joulukuu 2011
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisen rakennusalan yrityksen sakkoihin ja rikoksella s...
Lisää

Kerrostalon julkisivutyömaan rakennustelineiden kaatuminen

Työturvallisuus
Onnettomuustutkintakeskus - tiistai, 20. syyskuu 2011
Oulussa sattui maaliskuussa onnettomuus, jossa seitsemänkerroksisen kerrostalon julkisivutyömaan ra...
Lisää

Käräjäoikeudelta rakennuttajalle sakkoja

Työturvallisuus
Administrator - torstai, 08. syyskuu 2011
Rakennuttajan on nimettävä rakennushankkeeseen pääurakoitsija ja turvallisuuskoordinaattori. Erityi...
Lisää

Sakot laittomasta asbestinpurkutyöstä

Työturvallisuus
Aluehallintovirasto - maanantai, 05. syyskuu 2011
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut rakennusliikkeen vastaavana mestarina toimineen henkilön sakko...
Lisää

Huolehdi helteellä neste- ja suolatasapainosta

Työturvallisuus
Työterveyslaitos - torstai, 30. kesäkuu 2011
Helle ja työskentely kuumassa kuormittavat - työviihtyvyys ja motivaatio saattavat heiketä. Mitä fy...
Lisää

Työtelineet ja putoamisen estävät suojarakenteet -julkaisu uusittu

Työturvallisuus
Työsuojeluhallinto - torstai, 19. elokuu 2010
RIL-julkaisu on tarkoitettu rakennustyömaan telineiden ja putoamista estävien suojarakenteiden suun...
Lisää

Nuorilla nurmikonleikkaajilla puutteelliset tiedot ja varusteet

Työturvallisuus
AVI - tiistai, 13. heinäkuu 2010
Työhön perehdyttäminen ja vaadittavien suojavarusteiden puute on edelleen ongelma monilla kiinteist...
Lisää

Isännöitsijöille ja huoltomiehille tärkeä työterveysohje:

Työturvallisuus
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 9/2008 - tiistai, 13. tammikuu 2009
Suojaa itsesi hyvin palopaikalla vieraillessasi Pitäisikö tulipalon jälkivahinkotöiden aikana p...
Lisää

Väkivalta pois palvelutyöstä -opas

Työturvallisuus
Työsuojelupiirit - keskiviikko, 19. marraskuu 2008
Palvelualojen henkilöstö joutuu työssään kohtaamaan enenevässä määrin väkivaltaa tai sen uhkaa. Väk...
Lisää

Korjausrakentamisen turvaohjeet avuksi taloyhtiöillekin

Työturvallisuus
Riina Takala Kiinteistöposti 6/2008 - maanantai, 13. lokakuu 2008
Palo-, rikos- ja vuotovahinkoturvallisuus ovat saaneet tärkeän sijansa vakuutusalalla laadituissa k...
Lisää

Turvallisuudenkin edistämiseksi vastuuta tarjolla

Työturvallisuus
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2006 - lauantai, 05. elokuu 2006
Vilkastunut korjausrakentaminen on tuonut työturvallisuutta koskevien velvollisuuksien ja vastuiden...
Lisää