Turvallisuudenkin edistämiseksi vastuuta tarjolla
| Turvallisuus - Työturvallisuus |
Vilkastunut korjausrakentaminen on tuonut työturvallisuutta koskevien velvollisuuksien ja vastuiden jaon piiriin paljon henkilöitä, joille kyseisten asioiden hallinta saattaa olla vierasta. Kaikilla isännöitsijöillä saatika taloyhtiöiden hallitusten jäsenillä ei ole riittävästi tietoa, minkälaisin toimintakuvioin rakennushankkeen turvallisuutta voi ja tulee varmistaa, jo edeltäkäsin ja töiden aikana.
Satojakin taloyhtiöitä isännöivissä yrityksissä remontit lienevät tuttua arkipäivää. Kokemusten myötä vaadittavat toimenpiteet, työnjako ja marssijärjestys ovat syöpyneet tajuntaan. Pienemmissä ympyröissä toimivilla isännöitsijöillä ja ehkä ensimmäiseen mittavampaan korjausmittelöönsä valmistautuvissa taloyhtiöissä tilanne on toinen. Muiden muassa tämän ovat saaneet huomata Hämeen työsuojelupiirin tarkastajat Pekka Kilponen ja Jarmo Lumme.
Ensimmäisenä neuvonaan kollegat Kilponen ja Lumme kehottavat taloyhtiön hallitusta ja isännöitsijää, siis rakennuttajaa, harkitsemaan, löytyykö omasta piiristä riittävästi ammattitaitoa ja resursseja ottaa hoitaakseen määräyksissä rakennuttajalle nimetyt tehtävät. Ja kantaa niistä myös vastuun.
Satoja ja satoja työmaita kolunneina Kilponen ja Lumme tietävät, kuinka moniulotteisia ja yllättäviä asioita ja pullonkauloja herkästi eteen heittäviä hankkeita laajemmat korjausrakennushankkeet ovat. Ei-ammattilaisen on vaikea hahmottaa, kuinka monien ja mistä koostuvien tekijöiden summa onnistuneesti ja tapaturmitta läpiviety remontti on. Siksi he suosittelevatkin satunnaisemmin rakennuttajan asemaan joutuville heti alkuun harkitsemaan rakennuttajakonsultin palkkaamista.
Tosiasia on, että monesti ammattirakennuttajan palkkaaminen katsotaan liian suureksi kustannukseksi.
- Siinä säästäminen on herkästi säästämistä väärässä paikassa. Ammatti-ihminen voi toisaalta tuoda taloyhtiölle merkittäviä säästöjä, Pekka Kilponen sanoo. Isännöitsijöissäkin löytyy rakennuttamisen hallitsevia, mutta kaikkien ammattitaito ei riitä rakennusprojektin läpiviemiseen.
- Vaikka sitä aina ei myönnettäisikään, Kilponen on huomannut.
Päätoteuttaja ja
turvallisuusasiakirja
Yksi oleellinen avainsana, avaintekijä, hankkeessa on päätoteuttaja. Päätoteuttajalla on suurimmat velvollisuudet ja vastuut työmaan turvallisuusasioissa. Rakennuttajan, as oy:stä puhuttaessa siis taloyhtiön, velvollisuus on nimetä päätoteuttaja jo ennen urakkatarjousten kyselyvaihetta. Päätoteuttaja on myös kirjattava rakennuttajan turvallisuusasiakirjaan (Vnp 629/1994; 5 §), joka on lähetettävä tarjouspyynnön liitteenä urakointiyrityksiin.
Usein päätoteuttajan vastuu katsotaan sopivaksi sellaiselle urakoitsijalle, jonka väkeä työskentelee tavallisimmin työmaalla hankkeen alusta loppuun saakka.
Jos rakennuttaja on tietämättömyyttään, unohduksesta tai tarkoituksella jättänyt päätoteuttajan nimeämättä tai kirjaamatta sen asiapapereihin, rakennuttaja toimii itse päätoteuttajana. Se tarkoittaa, että jos sattuu tapaturma tai määräyksien noudattamatta jättämisen vuoksi todetaan vaaratilanteita, vastaajanpenkille voi joutua myös rakennuttajan, taloyhtiön, edustaja.
Turvallisuusasiakirjaan on merkittävä myös urakan toteutusmuoto, esimerkiksi: "Tämän kohteen pääurakoitsijana toimii Se ja Se Oy. Muut kohteessa toimivat urakoitsijat ovat alistettuja pääurakoitsijalle."
Turvallisuusnäkökohdat on osattava ottaa huomioon urakkahintaa laskettaessa. Siksikin on tärkeää, että tarjouspyynnön mukana lähetettävässä turvallisuusasiakirjassa kuvataan rakennuskohde, -alue, -työt ja töiden turvalliseen suorittamiseen vaikuttavat olosuhteet ja osatekijät mahdollisimman tarkkaan. Suojaamistarpeisiin ja -kustannuksiin vaikuttaa mm. remontoitavan rakennuksen sijainti: onko se ehkä liikenneväylän varrella tai leikkialueen läheisyydessä tms. Mm. kattotöiden tekijöiden on tiedettävä kattorakenne osatakseen laskea mahdolliset suojakaidekustannukset, tai mikäli kaiteita ei pystytä asentamaan, muiden turvakeinojen kulut. Urakkatarjousta laskevan on tiedettävä, kuinka paljon ja minkälaisia suoja-aitauksia ja/tai -katoksia tarvitaan, minkälaisia varoituskylttejä, voitava arvioida vähintäänkin riittävään tiedottamiseen tarvittava työmäärä jne.
Työsuojelutarkastajat kehottavat rakennuttajia urakkatarjouksia vertaillessaan kiinnittämään huomionsa muuhunkin kuin urakan kokonaissummaan. Tarjouksessa on hyvä näkyä erikseen, mitä kaiteiden asentamiselle tai ko. kohteessa muulle oleelliselle turvatoimelle on laskettu hinnaksi. Kun se on ilmoitettu erikseen, tiedetään, että ne todella on laskettu kustannuksissa mukaan. Muussa tapauksessa ne voivat työn kuluessa putkahtaa esiin kiistoja aiheuttavina työvaiheina.
Työmaan siisteys on tärkeä turvallisuuden osatekijä. Myös jätehuollon järjestelyistä ja vastuista on laitettava merkinnät asiakirjoihin. Minkälaisia jäteastioita tarvitaan ja mihin ne voidaan sijoittaa.
Kaiken kaikkiaan turvallisuusasiakirja on mahdollisimman tarkka luettelo juuri kyseisen kohteen rakennushankkeen oleellisista vaaroista sekä rakennuttajan urakoitsijoille asettamista turvallisuusvaatimuksista niiden torjumiseksi.
Kuka ja mitä turvallisuuden eteen?
Rakennuttaja (taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä) tai rakennuttajan mahdollisesti palkkaama rakennuttajakonsultti
* asbestikartoitus, mikäli ei voida osoittaa, että asbestia ei ole
* turvallisuusasiakirjan huolellinen laatiminen (liitetään urakkatarjouspyyntöihin samoin kuin asbestikartoitus tai maininta, että asbestia ei kohteessa esiinny)
* päätoteuttajan nimeäminen ja kirjaaminen jo turvallisuusasiakirjaan
* suunnittelijan, urakoitsijoiden ja valvojien valinta
* tiedottaa asukkaille ja osakkaille tulevista töistä ennen niiden aloittamista
* nimeää rakennusaikaisesta tiedottamisesta vastaavan tahon
* nimeää kohteessa työskentelevien henkilöiden henkilökorteista huolehtivan tahon
Päätoteuttaja (rakennuttajan nimeämä)
* Valvoo ja vastaa työmaan työturvallisuudesta
Suunnittelija
* kohteen suunnittelussa huomioitava rakennustyön aikainen turvallisuus
Aliurakoitsijat
* kunkin aliurakoitsijan nimettävä osaltaan turvallisuudesta vastaava henkilö
* noudatettava päätoteuttajan antamia ohjeita ja määräyksiä
Asukkaat
* noudatettava annettavia ohjeita ja seurattava tiedotuksia ja opasteita
* ilmoitettava, jos huomaa turvallisuusriskejä
Henkilökortti pakollinen
Kuluvan vuoden helmikuun alussa tuli voimaan määräys (Työturvallisuuslaki 52 a §), että jokaisella työmaalla, jossa on palkattua henkilöstöä, jokaisen siellä työskentelevän rinnassa tai muuten näkyvillä on oltava kuvallinen henkilökortti. Kuvan lisäksi siitä tulee ilmetä vähintäänkin, onko hän itsenäinen työnsuorittaja tai työntekijä. Työntekijän tunnisteessa on oltava työnantajan nimi. Menettely on otettu käyttöön toisaalta aseena harmaata taloutta vastaan, toisaalta viestimään, että asialla ovat tekijät, jotka on perehdytetty kohteen töihin ja turvallisuusasioihin. Remontissa olevan talon asukkaille henkilökortin näkeminen antaa madollisuuden päätellä, kuka tiloissa kulkija on työmaan väkeä, kuka ehkä asiaton kulkija.
Em. määräyksen noudattamisesta vastaa rakennuttaja tai mikäli erikseen sovittu niin päätoteuttaja. Henkilökorttien toimittajia löytyy paljon, mm. netin kautta. Tuotteet ovat erihintaisia riippuen mm. materiaalista.
Oleellisia osoitteita:
www.tyosuojelu.fi
www.vtt.fi/proj/rakennuttaja/rakennuttajan_turvallisuustehtavat.pdf
Asbesti sairastuttaa edelleenTyöturvallisuusSAK - maanantai, 12. joulukuu 2011 Asbestin käyttö kiellettiin Suomessa vuonna 1994, mutta uusia asbestisairauksia todetaan edelleen. ... Lisää |
Lumenpudottaja valokatteen läpi - sakotTyöturvallisuusLänsi- ja Sisä-Suomen AVI - keskiviikko, 07. joulukuu 2011 Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisen rakennusalan yrityksen sakkoihin ja rikoksella s... Lisää |
Kerrostalon julkisivutyömaan rakennustelineiden kaatuminenTyöturvallisuusOnnettomuustutkintakeskus - tiistai, 20. syyskuu 2011 Oulussa sattui maaliskuussa onnettomuus, jossa seitsemänkerroksisen kerrostalon julkisivutyömaan ra... Lisää |
Käräjäoikeudelta rakennuttajalle sakkojaTyöturvallisuusAdministrator - torstai, 08. syyskuu 2011 Rakennuttajan on nimettävä rakennushankkeeseen pääurakoitsija ja turvallisuuskoordinaattori. Erityi... Lisää |
Sakot laittomasta asbestinpurkutyöstäTyöturvallisuusAluehallintovirasto - maanantai, 05. syyskuu 2011 Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut rakennusliikkeen vastaavana mestarina toimineen henkilön sakko... Lisää |
Huolehdi helteellä neste- ja suolatasapainostaTyöturvallisuusTyöterveyslaitos - torstai, 30. kesäkuu 2011 Helle ja työskentely kuumassa kuormittavat - työviihtyvyys ja motivaatio saattavat heiketä. Mitä fy... Lisää |
Työtelineet ja putoamisen estävät suojarakenteet -julkaisu uusittuTyöturvallisuusTyösuojeluhallinto - torstai, 19. elokuu 2010 RIL-julkaisu on tarkoitettu rakennustyömaan telineiden ja putoamista estävien suojarakenteiden suun... Lisää |
Nuorilla nurmikonleikkaajilla puutteelliset tiedot ja varusteetTyöturvallisuusAVI - tiistai, 13. heinäkuu 2010 Työhön perehdyttäminen ja vaadittavien suojavarusteiden puute on edelleen ongelma monilla kiinteist... Lisää |
Isännöitsijöille ja huoltomiehille tärkeä työterveysohje:TyöturvallisuusRiina Takala Kiinteistöposti Professional 9/2008 - tiistai, 13. tammikuu 2009 Suojaa itsesi hyvin palopaikalla vieraillessasi Pitäisikö tulipalon jälkivahinkotöiden aikana p... Lisää |
Väkivalta pois palvelutyöstä -opasTyöturvallisuusTyösuojelupiirit - keskiviikko, 19. marraskuu 2008 Palvelualojen henkilöstö joutuu työssään kohtaamaan enenevässä määrin väkivaltaa tai sen uhkaa. Väk... Lisää |
Korjausrakentamisen turvaohjeet avuksi taloyhtiöillekinTyöturvallisuusRiina Takala Kiinteistöposti 6/2008 - maanantai, 13. lokakuu 2008 Palo-, rikos- ja vuotovahinkoturvallisuus ovat saaneet tärkeän sijansa vakuutusalalla laadituissa k... Lisää |
Turvallisuudenkin edistämiseksi vastuuta tarjollaTyöturvallisuusHanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2006 - lauantai, 05. elokuu 2006 Vilkastunut korjausrakentaminen on tuonut työturvallisuutta koskevien velvollisuuksien ja vastuiden... Lisää |

