Kattolumiturmissa samanlainen kattorakenne
| Turvallisuus - Yleinen turvallisuus |
Kaikissa kolmessa kuolemaan johtaneessa kattolumiturmassa, jotka ovat tapahtuneet tämän ja viime talvena aikana, on samanlainen kattorakenne. Onnettomuustaloissa on konesaumattu peltikatto, jossa on lumiesteenä jalkaränni.
- Rakentamismääräysten mukaan rakenne on oikeaoppinen, mutta viimeaikaisten onnettomuuksien valossa tämän rakennetyypin turvallisuutta tulisi tarkastella uusiksi ja miettiä yhdessä kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijoiden sekä valvontaviranomaisten kanssa toimenpiteet tällaisten riskirakenteiden turvallisuuden takaamiseksi, sanoo Kiinteistöpalvelut ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén.
Onnettomuudet ovat tapahtuneet Tampereen Hämeenpuistossa sekä Helsingissä Töölössä ja Hakaniemessä.
- Meillä on Helsingin kantakaupungissa muutama vastaava lumenpudotuskohde, joita olemme putsanneet kolmekin kertaa viikossa. Kokemuksemme perusteella maantasolta ei ole mahdollista nähdä, onko tällaisella riskikatolla jäätä ja tilanne on käytävä katsomassa ylhäällä katon reunalla, kertoo Suomen Kiipeilytekniikka Oy:n myyntipäällikkö Sampsa Jyrkynen.
Jyrkysellä on tarjota eväät vastaavien onnettomuuksien estämiseen - kiinteistöjen katot pitää tarkastaa ja kattorakenteet suunnitella siten, että katolle ei pääse syntymään lämpövuotoa ja katolta putoavan materiaalin määrä minimoidaan. Jään alta rakenteisiin vuotava vesi aiheuttaa kiinteistönomistajalle kymmenien tuhansien eurojen suuruisen taloudellisen vahingon. Riskikohteissa lumen pudottaminen pitää olla suunnitelmallista ja jatkuvaa toimintaa.
- Lumen putoaminen riippuu monesta eri luonnonilmiöstä sekä kattorakenteesta, -mallista ja -materiaalista, sitä ei voi laskea pelkästään paperilla. Työturvallisuus ja katolle pääsy pitää olla suunniteltu kaikissa sääolosuhteissa, samoin suojausvarusteiden kuten puomien ja lippusiimojen tulee olla riittävät ja saatavissa kaikissa kiinteistöissä. Kun katolle on muodostunut jäätä, on lumenpudotus jo liian myöhäistä. Riskikatoilta lumi pitää pudottaa välittömästi ennen kuin se muuttuu jääksi, Jyrkynen muistuttaa.
Kattolumiturmissa samanlainen kattorakenneYleinen turvallisuusKiinteistöpalvelut ry - maanantai, 12. maaliskuu 2012 Kaikissa kolmessa kuolemaan johtaneessa kattolumiturmassa, jotka ovat tapahtuneet tämän ja viime ta... Lisää |
Sähköjärjestelmien kunnossapito tärkeää kiinteistöjen palotorjunnassaYleinen turvallisuusTukes - maanantai, 21. marraskuu 2011 Sähköpaloihin menehtyi vuonna 2010 kaksikymmentäyksi ihmistä, ilmenee Turvallisuus- ja kemikaalivir... Lisää |
Palovaroittimet yleisissä tiloissaYleinen turvallisuusKiinteistöklubi - maanantai, 31. lokakuu 2011 Palovaroittiminen sijoitusta koskevassa asetuksessa todetaan, että asunnon jokainen kerros sekä nii... Lisää |
Tee se itse -palotarkastus menestysYleinen turvallisuusYLE Uutiset - maanantai, 26. syyskuu 2011 Omakoti- ja paritalojen omavalvontainen palotarkastus on osoittautunut menestykseksi. Kymenlaakson ... Lisää |
AvainturvallisuusYleinen turvallisuusKiinteistöklubi - maanantai, 22. elokuu 2011 Yleisavain on arvoesine, jota säilytetään suojatussa huonetilassa, kassakaapissa. Säilytyspaikastaa... Lisää |
Ukkosella kerrostalossaYleinen turvallisuusKiinteistöklubi - maanantai, 11. heinäkuu 2011 Onko ukkosella turvallista pitää ikkunaa auki? Entä oleskella lasittamattomalla parvekkeella? Pitää... Lisää |
Vikavirtasuojatkin pitää testata säännöllisestiYleinen turvallisuusSähköturva - torstai, 07. heinäkuu 2011 Vikavirtasuojat eivät tarvittaessa aina toimi, siksi olisikin tärkeää testata niiden toiminta säänn... Lisää |
Pelastuslaki ja avotulen tekoYleinen turvallisuusKiinteistöklubi - maanantai, 04. heinäkuu 2011 Nuotiota tai muuta avotulta (esim. kevytrakenteiset tai helposti kaatuvat grillit) ei saa sytyttää,... Lisää |
Lakisääteiset nuohoustyöt voi tehdä vain piirinuohoojaYleinen turvallisuusNuohousalan Keskusliitto ry - keskiviikko, 29. kesäkuu 2011 Tuomioistuin on antanut ensimmäiset langettavat päätöksensä ”villin” nuohoustoimen harjoittamisesta... Lisää |
Liukastumiskorvaus - kuka maksaaYleinen turvallisuusVakuutus- ja rahoitusneuvonta - torstai, 10. helmikuu 2011 Syöksytorvesta valunut vesi oli jäätynyt jalkakäytävälle ja jää aiheutti yöllisen kulkijan liukastu... Lisää |
50 000 liukastumisvammaa vuodessaYleinen turvallisuusPysy pystyssä -turvallisuuskampanja - torstai, 18. marraskuu 2010 Vastuu jalankulkuväylien ja piha-alueen kunnossapidosta on kiinteistön omistajalla. Vuosittain yli ... Lisää |
Vaarallisten kemikaalien varoitusmerkit muuttuvatYleinen turvallisuusSuomen ympäristökeskus - maanantai, 25. lokakuu 2010 Monet kotitalouksissa käytettävät jokapäiväiset aineet kuten pyykinpesu- ja siivousaineet, maalit, ... Lisää |
Milloin soitat hätäkeskuspuhelun ?Yleinen turvallisuusKiinteistöklubi - maanantai, 09. elokuu 2010 Sähkökatkoksista soitetaan sähköyhtiölle ei hätäkeskukseen. Soita hätänumeroon 112 kiireellisissä, ... Lisää |
Testaa kotisi paloturvallisuusYleinen turvallisuusPelastustoimi - tiistai, 03. elokuu 2010 Oma koti on yllättävän vaarallinen paikka. Tulipaloissa menehtyy noin 100 suomalaista vuodessa. Suu... Lisää |
Yhteisvoimin väkivallan varalta turvallisuusohjeetYleinen turvallisuusHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 9/2007 - perjantai, 28. joulukuu 2007 – Seppo Parkkinen tuli kierrokselle ja esitti, että väkivallan varalta pitäisi olla laadittuna kirj... Lisää |
Sertifikaatit ja turvasuojakortit asiakkaiden eduksiYleinen turvallisuusHanna Rissanen Kiinteistöposti 8/2007 - perjantai, 30. marraskuu 2007 Turva-ala herättää jo sanana luottamusta. Mihin vain turvan nimissä tarjottaviin tuotteisiin, ratka... Lisää |
Pelastussuunnitelma tehdään asukkaita vartenYleinen turvallisuusMarjatta Virtanen, SPEK Kiinteistöposti 6/2007 - maanantai, 15. lokakuu 2007 Voiko auton parkkeerata pelastustielle? Saako hankalakulkuisen kellarinoven kiilata auki? Olen ... Lisää |
Korkein oikeus piti voimassa jäälohkareturman tuomionYleinen turvallisuusAdministrator - maanantai, 09. heinäkuu 2007 Korkein oikeus (KKO) on pitänyt voimassa Itä-Suomen hovioikeuden ns. jäälohkareturmassa antaman tuo... Lisää |
Turvallisuuden monet tekijät asuinalueillaYleinen turvallisuusHanna Rissanen Kiinteistöposti 7/2006 - maanantai, 04. joulukuu 2006 Suuret asiat koostuvat pienistä tekijöistä. Äkkiseltään roskan poimimista maasta roska-astiaan ei m... Lisää |
Turvallisuustyötä luontevasti muun ohellaYleinen turvallisuusHanna Rissanen Kiinteistöposti 7/2006 - maanantai, 04. joulukuu 2006 Kiinteistö- ja huoltoyhtiöillä sekä isännöitsijöillä on Riitta Koiviston mukaan hyvät lähtökohdat o... Lisää |

